Sankariruno.
Ja veltto Vanja, kerskusuu,
läks Saksan suuriin sotiin,
niin astui poika Puolaa päin,
jäi kylvämättä kentät näin,
jäi musta mutsi kotiin. —
Hän vannoi valat mamkalleen
ja ryssän russakoita
toi tuomisina rensseliin
kuin marssis suoraan Perliiniin
nyt syömään makkaroita.
Ei syönyt koskaan makkaraa,
ei nähnyt saksanmiestä.
hän tappoi aikaa, tappoi täin,
joi, mässäili ja paisui näin
ja taisi suuta piestä.
Hän Puolanmaassa mellakoi,
niin surmas kerran porsaan,
ja iski halki kaalinpään
kuin Don Quijote myllyjään
ja ampui ohi sorsaan.
Niin tsuhnain maahan muutti hän,
nyt sota-onni koitti,
nyt viimeinkin hän voiton sai.
hän sotasaaliks Fiian »nai»,
myös varustukset voitti.
Nyt oli miestä mielestään,
kun välkkyi vyöllä piikki,
hän kruunun kassat jakaa ties,
tavaaritsa, svapoodan mies
ja potra polseviikki.
Möi limppujaan ja lamppujaan.
niin kihlat, kullat osti,
ja muutti mieltä joka yö,
ei maistunut nyt mikään työ,
siks suuren sodan nosti
hän vastaan koko maailmaa
ja anarkistiks muuttui,
hän ryösti puodit, varkain vei.
ja ampui ilmaan, hyppi, hei,
ja syyttömille suuttui.
Hän veljeili ja vehkeili
ja vaihtoi viinaa limppuun,
hän hylkäs Fiian, muita nai,
mut Vilppulassa selkään sai,
kun hyökkäs Suomen kimppuun.
Hän pötki pyhään Venäjään
ja jätti Fiia Laineen,
myös pienen pantin lemmestään
ja naisten itkut mennessään
ja suuren sotamaineen.
Nyt Vanja paahtui pankollaan,
löi harvat hampaat naulaan
ja Fiiaa muisti murheissaan,
mut ennenkuin sen arvaskaan
lens Fiia Vanjan kaulaan.
Mut mutsi leipäluudallaan
nyt ajoi Fiian yöhön
ja Vanja auttoi armastaan,
nyt selkään sai hän vuorostaan
ja työnnettihin työhön.
Nyt Vanja kylää kyyryilee.
juo krouvin kurjaa votkaa,
hän näyttää verinaarmujaan
ja kerskaa Saksan-voitoistaan
ja kehuu Vennään kotkaa. —