Ja Simsonin Delila kiehtoi huoneessaan,
hän piti pyhän miehen päätä polvellaan;
— »Oi, miss' on voimas, ilmoita se ilokseni,
niin sinun kanssas on mun koko sydämeni!»
Niin kuiskas sorja Sorekin Delila
ain huulillansa petollinen pila.
Sen yön Delilan syliss' Simson hekumoi
ja nukkui, viekas portto hiukset palmikoi
näin kostain rakkauden vihan työllä,
päämiehet ajoi hältä salaa hiukset yöllä,
ja Simson, ennen suurna voimassansa,
nyt vangittuna heräs unestansa.
Kahleissa Simson vietiin Gasan vankilaan
ja soaistiin, mut hiukset kasvoi uudestaan.
hän tuotiin templiin, juhlaan filistealaisten,
Delila istui siellä kanssa heimon naisten.
Ei Simson tiennyt vielä voimastansa
kuin vasta herännyt ois unestansa.
Ja papit käski Simsonin nyt soittamaan,
hän pilarien luona seisoi kahleissaan,
ja papit lauloi: »kiitos, Dagon, jumalamme,
maan hävittäjä Simson on nyt vallassamme!»
— »Miss' on nyt voimasi», ilkamoi Delila
ain huulillansa petollinen pila.
Delilan äänen kuuli Simson soittaissaan
ja templin pilareihin työnsi harteillaan:
»Oi, Herra, väkevöitä viattoman verta,
lyö vihamiehet, auta mua viime kerta!»
Taas suurna Simson seisoi voimassansa,
kun kansa ilkkui hänen soittoansa.
»Delila, rakkaus on haihtunut kuin yö,
nyt kansalles ja sulle koston hetki lyö,
mun möit, mut voiman syytä sittenkään et tiennyt,
veit suortuvat, et uskon voimaa vienyt!»
Ja kaikki kansa nauroi, myös Delila
ain huulillansa petollinen pila.
Nyt Simson nousi, tarttui kahteen pilariin,
ja huone kaatui, kansa suistui temppeliin,
mut uhrimaljan eteen murskaantui Delila
huulilla hyhmettynyt, petollinen pila.
Niin pyhä oli Simson voimassansa,
löi itse sortuissansa sortajansa.