poikkeusta muista tuhatjärvisen maamme lukuisista valonahjoista. Halu
käydä tukkanuottasille kohtasi aika ajoin kumpaakin lehti-rääsyä kuin
kulkutauti. Mitään asiallista pohjaa ei "polemiikilta" kaivattu eikä
sellaista koskaan ollutkaan minun Riennossa-oloaikanani. Riidanhalun
päälle tullessa tehtiin tikusta asiaa.
Kiistasepustuksia kirjotti Pohjantähteen "Yskä" ja Rientoon "Näveri".
Alkuaan oli Riennossa esiintynyt "Aivastus", mutta kun Pohjantähti oli
siitä saanut aihetta vällötellä Riennon huonosta kekseliäisyydestä ja
matkimishalusta, oli nimi muutettu "Näveriksi", joka minun tullessani
oli jo käytäntöön vakiintunut.
* * * * *
Viikonpäivät sen jälkeen kun edellä mainittu rakennusmestari oli
laskenut Kolkkalaa kiertämään juorun juopottelusta ja tappelusta
Riennon toimituksessa, ilmestyi Pohjantähteen seuraava petiittisepustus:
"Valistuksen levittäjä sekin! Minulle, on kerrottu ylösrakentavainen
tarina erään kolkkalaisillekin tutun sanomalehden toimitustavoista.
Kun puheenalaisen lehden toimituskunta kerääntyy päivän työhön,
ilmestyy pöydälle aamupostin viereen ankara viinapänikkä, jonka kanssa
toimituskunta päätoimittajan annettua hyvän esimerkin, käypi tekemään
lähempää tuttavuutta. Pian kohoaa mieliala toimistossa ja ykskaks
kajahtaa ilmoille isänmaallinen laulu: 'Hei Härmästä poikia kymmenen!'
Pänikkä kiertää ahkerasti pöydän ympäri ja sillävälin joku painopojista
leikkaa 'käsikirjotusta' latojille. Kun lehti täten saadaan vihdoin
painokuntoon, ei toimittajien innostuksella ole enää rajoja: he
ryhtyvät veljelliseen tappeluun, jolloin pöydät ja tuolit lyödään nurin
ja toistensa suut sekä nenät pannaan verta vuotamaan. — Näin on minulle
kerrottu asianomaista lehteä lähellä olevalta ja muutoin luotettavalta
taholta. Yskä."
Kun asianomainen Pohjantähden numero oli saapunut meille ja faktori
lukenut sepustuksen ääneensä, vallitsi toimituksessa syvää harmia
todistava äänettömyys. Sen keskeytti Lundgren, puuskahtaen:
— Kylläpä osasivat olla sikamaisia!
— Siihen pitää vastata! — ähkyi faktori, katsahtaen vaativasti minuun.
— Tietysti siihen vastataan, — kirisin minä ja aloin terottaa
lyijykynääni.
Väkevän suuttumuksen vallassa ryhdyin heti kirjottamaan seuraavaa
vastasapiskaa:
"Puhuvan köyhyydenpassin antaa eilisessä numerossaan itsestään
täkäläinen Pohjantähti-niminen sanomalehti-ilmiö, keittämällä
palstojensa täytteeksi sopan, jota nielemään se pitää lukijoitaan
kyllin alhaisina. Uskallan sentään epäillä, tokko Pohjantähdenkään
lukijoissa on sellaisia, joihin mokoma ryövärihistoria ottaa
upotakseen. Tuo typerä ja kirjottajansa halpamaisuutta todistava
sepustus on arvatenkin saanut alkunsa siitä, että toimitukseemme tässä
joku aika sitten soitti muuan lehtemme vihamiehistä ja silloin juuri
sattui eräs toimituksemme jäsenistä työnsä lomassa laulaa huikasemaan
pari säettä tuosta tunnetusta Härmän poikain laulusta. Telefoonin auki
ollessa sattui se tietysti vihamiehemme korvaan ja hän kiiruhti siitä
päätäpahkaa kehittämään tuon päättömän juorun, jonka Pohjantähden
'Yskä' nyt hänelle tunnetulla ämmämäisyydellä on yskinyt lehtensä
palstoille." Tähän päästyäni virkkoi faktori: — Sopisi huomauttaa
siitäkin, että minä tässä viime syksynä näin juuri Pohjantähden Yskän
eräänä aamuhetkenä kadun täydeltä palailevan Seurahuoneelta ja aina
väliin pysähtyvän lyhtytolpan nojalle spuklaamaan.
Minä jatkoin samaan vauhtiin: "Ja muutoin antaisin sellaisille
kynäsankareille, jotka päivän valjetessa kapakasta kotiin, seilatessaan
ovat pakotetut lyhtytolppia syleilemään sekä antamaan ohikulkijoille
näytöksiä ylenantamistaidossaan, sen hyödyllisen neuvon, että
kiskoisivat ensin malan omasta silmästään, ennenkun lähtevät nyhtämään
raiskaa naapurinsa silmästä. Tämän neuvon antaa Yskän liiallista
köhimisintoa vastaan kaikessa ystävyydessä Näveri."
Päästyäni loppuun luin sepustuksen ääneen faktorille ja Lundgrenille.
Kaikin tunsimme me kostonhimomme saaneen tarpeellisen tyydytyksen ja
sapiska työnnettiin painoon.
* * * * *
Kesällä ja varsinkin mätäkuulla kävi riidanhalu tuntuvaksi. Silloin
vaati se vähintään joka viikko tyydytystä. Muun puutteessa kelpasivat
aiheeksi pienet oikeinkirjotus- tai painovirheet. Kerran esimerkiksi
oli meillä Riennossa tällainen pikku-uutinen: "Harvinaisuuksia
alallaan, voipi sanoa, ovat ne puukampat, joita eräs ylimaan ukko
kävi tänään toimistossamme näyttämässä ja joita hän myyskentelee
täällä Kolkkalassa. Kampat ovat ukon itsensä valmistamia kotoisesta
koivustamme, siistiä ja tarkotukseensa hyvin soveltuvia eivätkä ole
hinnallakaan pilattuja."
Tämä omintakeinen uutisemme pisti Pohjantähden tietysti kateeksi,
minkä lisäksi meidän edellinen sapiskamme oli heillä vielä kostamatta.
Niinpä puheenalaisen lehden seuraavaan numeroon laati Yskä seuraavan
vällötyksen:
"Uudistuksia kielemme alalla on täkäläinen Riento-lehti ruvennut
ajamaan. Se on m.m. jättänyt konsonanttien heikkenemisen pois
käytännöstä. Niinpä taivuttaa se esim. kampa-sanan: kampan,
kampalla, kampat j.n.e. Johdonmukaisuuden nimessä — vaikka tosinhan
johdonmukaisuus ei ole koskaan ollut Riento-poloisen vahvimpia puolia
— on silloin esim. kukko-sana taivutettava: kukkon, kukkot j.n.e.
Poika-sana taas: poikan, poikat j.n.e. Niin että Riennon — pitää kai
tästä puolin kutsua Rienton — kieltä käyttäen saamme esim. seuraavan
uutisen: 'Keppit aseinaan tappelivat iltalla meritullissa muutamat
poikat, niin että poliisin täytyi mennä väliin'."
Tämä vaati tietysti vastausta ja seuraavasta Riennon numerosta
saatiinkin lukea:
"Tikusta asian on taas Pohjantähden Yskä tunnettuun tapaansa tekaissut.
Kun meidän viime numerossamme olleeseen, puukampoja koskevaan uutiseen
oli päässyt pujahtamaan painovirhe, siinä kun oli kahteenkin kohti
jäänyt' sanamuoto 'kampat', kun tietysti piti olla 'kammat', niin
tästä itsessään tuiki vähäpätöisestä asiasta on nyt Yskä vällötellyt
pitkin ja poikin, kuinka me olemme muka ruvenneet ajamaan uudistuksia
kielemme alalla, jättäen konsonanttien heikkenemisen käytännöstä
pois. Näytteeksi on hän sepustanut muka uutisenkin tällä kielellä.
Yskän kieliopin taidon näyttää kuitenkin olevan niin ja näin. Kun
kaikki konsonantit on jätettävä heikkenemättä, niin totta kai silloin
mennä-sanankin tulee kuulua: mentä. Yskä puhuu mahtaillen Riennon
johdonmukaisuuden puutteesta. Kuinkas on, eilisestä päättäen, sen
oman johdonmukaisuuden laita? Minä vaan kysyn. — Muutoin neuvoisin
Yskää vasta tyydyttämään kirjotushaluaan oman lehtensä paino- tai
aivovirheillä. Huolimatta enempään kajota huomautan tässä vain, että
samassa Pohjantähden numerossa, jossa tuo Yskän nerontuote on sijansa
saanut, puhutaan eräässä uutisessa kolmesta 'siskoksesta', joista yksi
on poika ja kaksi tyttöä. Ainakin ne, joiden suomenkielen taito yltää
laajemmalle kuin Pohjantähden sepustajain, tietävät, että sellaisessa
tapauksessa ei käytetä sanaa 'siskokset', vaan 'sisarukset'. Niin
että Yskän sopisi vasta tyystin nuuskia oman lehtensä palstat, ettei
tarvitsisi lähteä merta etemmäksi kalaan. Sat sapienti! Näveri."
Tuota puukampa-uutista kirjottaessani oli kotiseutuni murre sanellut
minulle tuon muodon "kampat", joten se ei siis oikeastaan ollut mikään
painovirhe. Mutta olinhan jo toki sen verran sanomalehtimies, että
osasin saivarrella sen seikan olemattomaksi.
Muutoin tuo jalo tyylikukkanen: "Minä kysyn vaan", oli juuri näihin
aikoihin ilmestynyt joidenkin pääkaupungin lehtien palstoille ja minä
olin sen nyt ensimäisenä ympännyt kolkkalalaiseen sanomalehtipuuhun. Se
ei antanutkaan Pohjantähden Yskälle rauhaa, ennenkun hänkin oli saanut
tilaisuuden käyttää sitä petiittipätkässään.
Mätäkuun loppupuolella oli Riennon ja Pohjantähden välillä vallinnut
rauha kokonaisen viikon — nimittäin tuollainen tympeä ja eli osteleva
mätäkuun rauha. Luonnollisesti se kävi kuminankin terveydelle
sietämättömäksi ja viikon lopulla, kun hieman rakkaampi päivä verrytti
Yskän aivoja, teki hän status quo'sta lopun, hyökkäämällä kimppuumme.
Edellinen päivä oli ollut tavattoman painostava ja Riennon numero oli
syntynyt sen mukaan: siinä oli kaikki alusta loppuun saksien tuotetta.
Ei oltu viitsitty edes rupriikkeja vaihettaa eikä muita tarpeellisia
muutoksia tehdä. Niinpä alkoi siellä joku eteläsuomalaisesta lehdestä
leikattu uutinen: "Eilen ilmotettiin meille Mäntsälästä" j.n.e. Tai:
"Kaivoon suistui Kurkijoella pari päivää sitten muutaman torpan hieho."
Yskä otti nyt tavallisessa petiittikirjotuksessaan, joka tällä kertaa
venyi toista palstan pituiseksi, osottakseen numeromme alkuperän,
eritellen sen kyynillisesti alkuaineksiinsa. Siinä näytettiin, mistä
mikin kirjotuksemme oli kotoisin ja että esim. tuo Mäntsälän uutinen ei
voinut olla eilispäivältä, koska se oli jo lähes viikko sitten ollut
porvoolaisessa sanomalehdessä, mihin se oli "eilen" ilmotettu. Tuosta
hiehon kaivoonsuistumisesta taas oli kulunut toista viikkoa, sillä
viikko sitten se oli tuossa muodossa ollut kerrottuna eräässä Viipurin
lehdessä.
Tällaista ja muuta harmittavaa paljasti Yskä mätäkuisessa häijyydessään.
Mutta tällä kertaa päätin minä kostaa jalolla tavalla. Yskän
sepustukseen en Näverinä kajonnut ollenkaan, mutta sen sijaan
ponnistin kaikki voimani, mitä minulla mätäkuun hauteessa suinkin oli
jälellä, saadakseni Riennon seuraavana päivänä ilmestymään oikein
loistonumerona: siinä piti kaiken alusta loppuun oleman omintakeista.
Sen pahempi oli päivän posti mahdollisimman niukka: se sisälsi vain
tavalliset sanomalehdet. Näiden joukosta mainittakoon kuitenkin eräs
uutuus: "St. Petersburger Zeitung", minkä Silander jonkunlaisessa
ylellisyyspuuskassa oli juhannuksen tienoissa tilannut. Siitä
minä suomensin joukon ulkomaan ja Venäjän uutisia sekä pitemmän
katsauksen Europan poliittiseen asemaan. Kun näitä ei mikään
suomalainen lehti voinut omikseen väittää, saatoin minä ne täydellä
syyllä lukea alkuperäiseksi, vallankin kun suomennokseni oli ollut
hyvin vapaata laatua — syystä, että Riennon toimituksessa ei ollut
saksalais-suomalaista sanakirjaa.
Kun tähän aikaan Suomen liikeapulaisyhdistykset olivat, kunnioittaneet
Kolkkalaa vuosikokouksellaan ja kun minun kortteerissani kävi syömässä
eräs kokouksen jäsenistä, jonka samana päivänä oli alustettava kysymys
"puotiapulaisten suhtautumisesta yleisöön", pyysin minä aamiaisen
aikana tuota alustusta Riennossa julkaistavaksi. Näin odottamatta
hänen osakseen tulleesta kunniasta punastuen suostui tuo periaatteilla
varustettu tiskimies pyyntööni ja niin sai Riento omintakeisen
pääkirjotuksen.
Alakerraksi suomensin kaikessa kiiruussa ruotsinmaalaisesta
kuvalehdestä lappalaisaiheisen kertomuksen, merkiten otsikon alle:
"Riennolle kirjottanut U. W———nen". Maaseutu-uutisten ja Venäjän
osaston väliin valitsin kaunokirjallisten lähetysten säiliöstä runon:
"Ah, mun syksyistä sydäntäin — Riennolle kirjottanut Kaapo Korvenranta".
Silanderkin viivähti tänään jonkun aikaa toimistossa ja hankki
telefonitse joukon virallisia uutisia. Tärkein kaupungin uutisten
joukossa oli kuitenkin eräs nekroloogi. Samassa rakennuksessa, jossa
oli Riennon toimitus, asui muuan Kolkkalan vanhimpia asukkaita,
jota oli jo pitemmän aikaa odotettu kuolevaksi. Nyt sattui niin
onnellisesti, että hän juuri tänään toimitustuntien aikana veti
viimeisen henkäyksensä, mistä me saman katon alla asuvina saimme
hetimiten tiedon. Tapaus merkitsi meille puolen palstan mittaista
uutista: "Kuolleita. Tänään, juuri lehteämme painoon pantaessa,
vaipui täällä kuoleman uneen yksi kaupunkimme vanhimpia asukkaita,
nuohoojamestari Anton Johannes Skarppi. Vainaja, jonka harrastukset
ulottuivat paljon laajemmalle omaa ammattiaan — muun muassa otti
hän aikoinaan virkeästi osaa kaupunkimme kunnalliseen elämään — oli
tunnettu tyynesti asioita harkitsevaksi, tasapuoliseksi ja herttaiseksi
mieheksi, jota laaja tuttavapiiri jää kaipauksella muistelemaan j.n.e."
Loppuun tietysti lause: "Kepeät mullat kunnon vainajan haudalle!"
Kun Pohjantähti saattoi tämän uutisen kertoa vasta seuraavana päivänä,
hykersimme me mielihyvästä käsiämme, varmoina siitä, että varsinkin
tämä uutisennätyksemme tulisi sitä suuresti harmittamaan.
Maaseutuosastosta selviäminen näytti alussa vaikeimmalta, kun tarjona
ei ollut yhtään alkuperäistä uutista.
Mutta olihan nyt mätäkuu. Kirjottaako siis merikäärmeestä? Mutta sehän
oli niin kovin tavallista ja Riennon piti nyt ilmestyä joka suhteessa
oikein ehtana.
Merikäärmeestä juolahti mieleeni eräs poikasena kuulemani käärmejuttu
ja siinä tuokiossa alkoi lyijykynästäni vuotaa seuraava uutinen:
"Ihmeellinen tapaus on meille kerrottu pitäjästä. Kun eräs pitkälle
kehittynyttä keuhkotautia sairastava mies oli metsässä tuohia
kiskomassa ja väsyneenä paneusi mättäälle nukkumaan, matoi käärme
suusta hänen sisälleen. Hetken kuluttua palasi matelija kuitenkin
takaisin yltäpäätä viheriäisen liman peitossa. Puhdistettuaan itsensä
sammalistossa teki käärme uuden retken miehen sisuksiin, palaten taas
tovin kuluttua samanlaisen limakerroksen peittämänä. Tällä kertaa
sattui mies kuitenkin heräämään ja pakeni kauhistuneena paikalta.
Mikä asiassa on merkillisintä, niin miehen kerrotaan kokonaan
toipuneen taudistaan. Ihmeellistä, mutta, totta, vakuuttaa meille
kirjeenvaihtajamme."
Päästyäni täten onnelliseen alkuun pyöräytin toiseksi seuraavan uutisen:
"Kaksipäisen vasikan synnytti viime viikolla eräässä lähipitäjässä
muutaman torpparin lehmä, kertoi meille tänään asianomaisen
lehmänomistajan naapuri, joka oli kaupungissa asioilla käymässä.
Vasikka kuuluu muuten olevan täysin normaali sekä kykenevän juomaan
kummallakin suullaan. Suuret joukot ihmisiä kuuluu sunnuntaisin
kerääntyvän tätä ihmettä katsomaan."
Miettiessäni aihetta seuraavaan uutiseen muistin Pohjantähden viime
numerossa olleen uutisen kovasta ukonilmasta, joka joitakin päiviä
sitten oli raivonnut Mäntyjärven pitäjässä. Siinä katsoin olevan
riittävästi aihetta uutiseen:
"Salaman tuhotöitä. Viime viikon lopulla raivonneen ukonilman aikana,
kirjotetaan meille Mäntyjärveltä, iski salama eräässäkin talossa
alas, tunkeutuen katonrajasta sisälle tupaan, jossa emäntä juuri
hääri keittopuuhissa. Salama kiersi muutamaan kertaan keskilattialla
olevan kätkyen, joka kuitenkin sillä kertaa oli onneksi tyhjä, pujahti
sitten savupiipun kautta ulos. Emäntä pääsi tapauksesta pelkällä
säikähdyksellä. — Samoihin aikoihin oli salama murskannut kaivonvintin
muutamasta torpasta sekä lyönyt erään talon heinäväen hetkeksi aikaa
tainnoksiin. Henkeään ei kuulu sentään kukaan menettäneen."
Jännitysuutisiksi katsoin näiden jo riittävän ja kirjotin neljänneksi
puolen palstan mittaisen, varsin viattoman maaseutukirjeen niittytöistä
ja heinäntekoilmoista sekä maamiesten tyytyväisestä mielestä
korjatessaan ahkerain ponnistustensa hedelmiä j.n.e. Kirjeen sovitin
erään kaukaisemman pitäjän laskuun.
Täten oli Riento, joitakin helsinkiläisuutisia lukuunottamatta, saatu
täytetyksi alusta loppuun ilman saksien myötävaikutusta. Kun me
kolmisin, Lundgren, faktori ja minä, mahtavia savupilviä pöläytellen
silmäilimme vasta painokoneesta päässyttä numeroa, tulkitsi faktori
meidän yhteisen tyytyväisyytemme lausumalla:
— Köhiköönpäs nyt Pohjantähden Yskä, jos pystyy!
Tämä niin sanoakseni rekordinumeromme saattoi tietenkin matkaan ankaraa
harmia pohjantähteläisten keskuudessa ja muutaman päivän kuluttua
oli jo Yskä liikkeellä. Se väitti muka asianomaisesta pitäjästä
hankkineensa tiedon, että meidän käärmeuutisemme oli ilmasta temmattu
sekä ivaili häijynkurisesti meidän tavoistamme laatia uutisia. Meidän
puoleltamme pantiin tietysti liikkeelle Näveri, joka viittaili
Pohjantähden uutiskateuteen, meidän käärmejuttumme kun oli Riennon
nimellä varustettuna päässyt kiertelemään maan sanomalehdistössä.
Siten tästä käärmehistoriasta pientä riidan nujakkaa pitäen päästiin
Kolkkalan sanomalehtimaailmassa vihdoin mätäkuun loppuun.
Herodes ja Pilatus lähenevät hetkeksi toisiaan.
Pitkin kesää oli Kolkkalassa kierrellyt huhuja, että erinäisissä
piireissä, joissa oltiin tyytymättömiä sekä Rientoon että
Pohjantähteen, puuhattaisiin uutta sanomalehteä. Innokkaimpana
puuhassa sanottiin olevan ennemmin mainitun, taiteita harrastavan
leskirouvan, joka erikoisesti vihasi Rientoa sen johdosta, että hänen
siipiensä suojassa liikkuneen nuoren laulajattaren konsertista ei oltu
sanallakaan mainittu. Uuden lehden puuhaajat olivat tietysti kaikki
Kolkkalan sorakieliseen hienolistoon kuuluvia.
Syksyn kuluessa tuli puuhasta tosi ja uusi lehti lähetti julkisuuteen
näytenumeronsa. Se oli pieni kolmipäiväinen lehti. Otsikossa komeili
nimi: "Kolkkalan Sanomat" ja päätoimittajaksi oli merkitty eräs
valtuuston jäsen.
Kaksinaisin tuntein käytiin niin Riennossa kuin varmasti
Pohjantähdessäkin tätä uutta tulokasta tunnustelemaan.
Johtavassaan selitteli lehti syntyään ja tarkotustaan. Kaupungissa ja
sen vaikutuspiiriin kuuluvalla maaseudulla oli muka kauan kaivattu
sanomalehteä, joka niin sivistyksellisiin (siinä minä heti vainusin
tuon Riennosta puuttuneen konserttiarvostelun vaikutusta) kuin
yhteiskunnallisiinkin kysymyksiin nähden tyydyttäisi korkeampia
vaatimuksia. Niinpä olikin muka etupäässä sivistyneemmissä
piireissä herännyt uuden äänenkannattajan tarve. Oli kyllästytty
sellaiseen pikkumaiseen kiistaan ja nälvimiseen, jota esimerkiksi
kesän lopulla Kolkkalan molemmat entiset sanomalehdet harjottivat,
riidellä jahnatessaan, kuten hyvin muistetaan, viikkokausia
typerästä käärmejutusta. Kolkkalan Sanomat tahtoi asettua sellaisen
pikkumaisuuden yläpuolelle.
— Jahah, vai sillä tavalla! — huudahdin minä Lundgrenille
harmistuneena, kun olin ääneeni lukenut johtavan.
— Eiköhän ole parasta panna Näveri liikkeelle? — arveli Lundgren.
— Tietysti, ja nyt saapi Yskä olla rauhassa.
— Yskä esiintyy nyt tietysti Näverin liittolaisena, sillä koskeehan
kirjotus yhtä paljon häntäkin.
Näveri kirjottikin seuraavaan Riennon numeroon kokonaisen palstan
pituisen "tarkastelun Kolkkalan Sanomat’in ylväästä pääkirjotuksesta".
Yskä puolellaan teki samoin. Se oli onnistunut vainuamaan selville,
että useimmat uuden sanomalehden kannattajista olivat Kolkkalan
viinatehtaan osakkaita. Sen johdosta julisti se nyt kursailematta
Kolkkalan Sanomat viinaherrain äänitorveksi, jonka suhteen ihmisten oli
syytä olla yhtä varovaisia kuin konsanaan kuningas Alkoholiin nähden.
Tämän murhaavan sapiskan johdosta tunsin ensi kerran lämmintä
myötätuntoa Yskää kohtaan.
Jännityksellä odotimme sitten Kolkkalan Sanomain seuraavaa numeroa,
nähdäksemme, miten se suhtautuisi meidän hyökkäyksiimme. Iloksemme
keksimmekin sen sisäsivulla Riennolle ja Pohjantähdelle yhteisesti
tarkotetun petiittikirjotuksen.
Siinä ivailtiin Riennon "sepustelijan" suomenkielen taitoa, se kun
oli kirjottanut "Kolkkalan Sanomat’in" pro "Kolkkalan Sanomain" ja
Yskän väitteitä lehden viinakannasta koetettiin aiheettomina torjua.
Kirjottaja käytti nimimerkkiä "Naskali".
Näveri ja Yskä saivat uutta vettä myllyynsä.
Lehti oli ylvästellyt asettuvansa pikkumaisten kiistain yläpuolelle,
mutta nyt se oli heti alussa asettunut tuiki pikkumaiselle kannalle,
saivarrellen vähäpätöisistä kieliopin nikseistä j.n.e. Että sepustelija
oli käyttänyt nimimerkkiä "Naskali", osotti Kolkkalan Sanomat’in
(Riento otti nyt itsepäisesti käytäntöön tämän muodon, kun Näveri
vastineessaan oli joillakin oikeinkirjotusopin väärennetyillä
säännöillä saanut jotenkuten todistetuksi sen oikeutuksen)
toimittajissa sangen huonoa kekseliäisyyttä, sillä olihan matka
näveristä naskaliin sangen lyhyt.
* * * * *
Kolkkalan henkinen elämä oli siis tuntuvasti vilkastunut, sillä
nyt riideltiin kolmikannassa. Alussa olivat Riento ja Pohjantähti
hyvän aikaa yhdestä puolin "virallisen lehden" kimpussa, kuten he
Kolkkalan Sanomain suureksi harmiksi sitä nimittivät, syystä että sen
päätoimittaja oli valtuuston jäsen ja lehti siten onnistui saamaan
viralliset kaupungin uutiset tuoreimpina.
Mutta yhteistunto liittolaisten kesken ei suinkaan ollut mitään
kestävämpää laatua. Usein ilmestyi aihetta käydä vanhan tavan mukaan
käsiksi toistensa tukkaan.
Silloin otti Kolkkalan Sanomat aina ylemmyyden leiman ja halveksivasti
hymyillen viittasi noihin pikkumaisiin nälvijöihin. Mutta se sai
Riennon, ja Pohjantähden nopeasti jälleen liittoutumaan ja yhteisvoimin
kiskomaan Kolkkalan Sanomat tuolta itse otetulta ylemmyyden jalustalta
alas.
* * * * *
Mutta näihin aikoihin alkoivat lehtien väliset kiistat saada
toisen luonteen, sillä maan muuttunut valtiollinen asema sai
sanomalehdistönkin kääntämään huomionsa miltei kokonaan politiikkaan.
Ihmiset jakaantuivat puolueisiin ja ilmassa alkoi tuntua yhä
sakeampana ruudinkäry. Kolkkalalaisetkaan eivät enää olleet entisiä
rauhallisia kolkkalalaisia, vaan muuttuivat kuin taikasauvan
kosketuksesta "matelijoiksi" ja "kiristyslaillisiksi". Ja tapausten
edelleen kehittyessä on heistä uusien mullistusten kautta muodostunut
"verenimijoitä" ja "kurjalistolaisia".
Näistä seikoista kertomisen jätän kuitenkin toistaiseksi, varsinkin
kun minä noiden suurten tapausten alkaessa jätin sekä Riennon että
Kolkkalan.
Palkkaani alkoi yhä enemmän jäädä rästiksi, joten minä lopulta katsoin
parhaaksi pudistaa Kolkkalan tomut jaloistani. Sovinnossa minä erosin
Silanderista, jättäen saamatta olevan palkkani anteeksi.
Muutoin on Silander aikoja sitten jättänyt Riennon toisiin käsiin ja
siirtynyt itse muille aloille. Hänessä kuuluu lisäksi tapahtuneen
uskonnollinen kääntymys, pysyvämpää ja totisempaa lajia kuin "Tasala
Wilkun gäändmys paremppa elämähä".