Kaksi aatetta ei voi yhdessä olla henkisessä luonnossa, samoin kuin
kaksi oliota fyysillisessä maailmassa ei voi olla samalla paikalla
yht'aikaa. Kolmisilmä, seitsensilmä ja ässä peittivät kohta Hermanin
mielikuvituksessa kuolleen kreivittären kuvan. Kolmisilmä, seitsensilmä
ja ässä eivät lähteneet hänen päästään, vaan liikkuivat hänen
huulillaan. Nähdessään nuoren tytön, sanoi hän: "kuinka hän on solakka!
oikea herttakolmonen". Kun häneltä kysyttiin: "mitä kello on?" vastasi
hän: "viisi minuttia vailla seitosta". Jokainen möhömahanen miesihminen
muistutti hänelle ässää. Kolmisilmä, seitsensilmä ja ässä vainosivat
häntä unessa, milloin missäkin muodossa; kolmisilmä kukoisti hänen
edessään kauniina kukkana, seitsensilmä esiintyi götiläisenä korttina,
ässä äärettömänä hämähäkkinä. Kaikki hänen ajatuksensa sulivat yhteen
-- käyttää hyväkseen salaisuutta, joka hänelle niin paljo oli maksanut.
Hän kävi ajattelemaan virkaeroa ja matkustusta. Hän tahtoi Parisin
julkisissa pelihuoneissa temmata aarteen hurmoittuneelta onnettarelta.
Sattumus vapautti hänet puuhista.
Moskovassa oli muodostunut seura rikkaista pelureista, kuuluisan
Tshekalinskin johdolla, joka oli kuluttanut ikänsä korttien ääressä ja
voittanut miljooneja vekseleissä, hävittäen puhdasta rahaa.
Monivuotinen kokemus oli voittanut hänelle toverien luottamuksen, ja
vierasvarainen talo, mainio kokki, ystävällisyys ja hilpeys olivat
hankkineet hänelle yleisön kunnioituksen. Hän saapui Pietariin. Nuoriso
tulvasi hänen luo, unhottaen tanssijaiset korttien takia ja etuuttaen
faaraopelin houkutukset lemmenkauppojen viehätyksille. Narumov vei
sinne Hermanin.
He kulkivat monen komean huoneen kautta, jotka olivat täynnä
kohteliaita palvelijoita. Väkeä oli kaikkialla. Muutamat kenraalit ja
salaneuvokset pelasivat whistiä; nuoria miehiä venyi sohvilla.
Vierashuoneessa, pitkän pöydän takana, jonka ympärillä tungeskeli noin
parikymmentä pelaajaa, istui isäntä, pitäen pankkia. Hän oli noin
kuudenkymmenen vuoden vanha mies, ulkomuodoltaan arvokkaan näköinen;
pään peitti harmaat hiukset; täydet, verevät kasvot osottivat
hyväsydämisyyttä; silmät loistivat, ainaisen hymyn elähyttäminä.
Narumov esitteli hänelle Hermanin. Tshekalinski puristi ystävällisesti
hänen kättään, pyysi olemaan kursailematta ja jatkoi peliä.
Jako kesti kauan. Pöydällä oli enemmän kuin kolmekymmentä lehteä.
Tshekalinski pysähtyi jokaisen heiton jälkeen, antaakseen pelaajoille
aikaa toimia, kirjoitti muistiin häviön, kohteliaasti kuunteli heidän
vaatimuksiaan, vielä kohteliaammin käänsi lehden kulmaa liikaa, jotka
jo hajamielisenä oli kääntänyt. Vihdoin loppui jako. Tshekalinski
sakasi kortit ja valmistautui taas jakamaan.
-- Sallikaa minun määrätä kortti, sanoi Herman, kurottaen kättään
lihavan herran takaa, joka siinä punkteerasi.
Tshekalinski hymyili ja kumarsi ääneti, nöyrän suostumuksen merkiksi.
Narumov, nauraen, toivotti Hermanille onnea pitkän paaston lopuksi ja
hyväksi aluksi.
-- Valmis! sanoi Herman, kirjoitettuaan liidulla panoksen kortilleen.
"Kuinka paljon?" kysyi pilkistellen pankin pitäjä, "anteeksi, minä en
näe."
-- Neljäkymmentä seitsemän tuhatta, vastasi Herman.
Näistä sanoista kääntyivät silmänräpäyksessä kaikki päät ja kaikki
silmät katselivat Hermania.
"Hän on tullut hulluksi!" ajatteli Narumov.
"Sallikaa minun huomauttaa", sanoi Tshekalinski muuttumattomalla
hymyllään, että pelinne on liian ankara: ei kukaan ole vielä pannut
enemmän kuin kaksisataa seitsemänkymmentä viisi.
-- Mitä? vastasi Herman: tapatteko korttini vai ette?
Tshekalinski kumarsi saman rauhallisen suostumisen nä'öllä.
"Minä tahdoin vaan ilmoittaa teille", sanoi hän, "että, ansainnut kun
olen toverieni luottamuksen, en voi jakaa muuten, kuin puhtaalla
rahalla. Puolestani olen kyllä vakuutettu, että sananne on tarpeeksi,
mutta pelin ja laskujen järjestystä varten, pyydän teitä panemaan rahat
kortille."
Herman otti taskustaan pankkipiletin ja antoi sen Tshekalinskille,
joka, pikaisesti sitä silmäiltyään, pani sen Hermanin kortille.
Hän rupesi jakamaan. Oikealla oli yhdeksänsilmä, vasemmalla kolmisilmä.
-- Voitti! sanoi Herman, näyttäen korttiaan.
Pelaajien kesken alkoi kuulua kuisketta. Tshekalinski rypisti silmiään;
mutta kohta palasi hymy taas hänen kasvoihinsa.
"Suvaitsetteko ottaa rahanne?" kysyi hän Hermanilta.
-- Tehkää hyvin.
Tshekalinski otti taskustaan muutamia pankkipilettejä ja suoritti oitis
maksun. Herman otti vastaan rahansa ja meni pois pöydän luota. Narumov
ei voinut koota ajatuksiaan. Herman joi lasillisen limonadia ja lähti
kotia.
Seuraavana päivänä illalla, tuli hän taas Tshekalinskin luo. Isäntä
piti pankkia. Herman astui pöydän luo; punkteeraajat antoi hänelle
oitis sijaa. Tshekalinski kumarsi hänelle ystävällisesti.
Herman odotti uutta jakoa, asetti kortin, pantuaan sen päälle
neljäkymmentä seitsemän ruplaa ja eilisen voittonsa.
Tshekalinski rupesi jakamaan. Sotamies tuli oikealle, seitsensilmä
vasemmalle.
Herman aukaisi seitsensilmän.
Kaikki ällistyivät. Tshekalinski joutui, näköään, hämille. Hän luki
yhdeksänkymmentä neljä tuhatta ja antoi Hermanille. Herman otti ne
kylmäkiskoisesti ja samassa poistui.
Seuraavana iltana ilmestyi Herman taas pöydän luo. Kaikki odottivat
häntä; kenraalit ja salaneuvokset jättivät whistinsä nähdäkseen niin
tavatointa peliä. Nuoret upsierit nousivat sohvilta; palvelijat
kokoontuivat vierashuoneesen. Muut pelaajat eivät panneet korttejaan,
kärsimättöminä odottaen, mitenkä se loppuisi. Herman seisoi pöydän
ääressä, valmistautuen yksin punkteeraamaan kalpeata, mutta yhä
hymyilevää Tshekalinskia vastaan. Kumpikin aukaisi uudet kortit.
Tshekalinski sakasi. Herman nosti ja pani korttinsa, peitettyään sen
pankkipilettikimpulla. Tämä näytti kaksintaistelulta. Syvä äänettömyys
vallitsi ympärillä.
Tshekalinski rupesi jakamaan, hänen kätensä vapisi. Oikealla oli rouva,
vasemmalla ässä.
-- Ässä voitti! sanoi Herman ja aukaisi korttinsa.
"Rouvanne on tapettu", sanoi ystävällisesti Tshekalinski.
Herman vavahti: todellakin, ässän sijassa oli hänellä patarouva. Hän ei
ottanut uskoakseen silmiään, käsittämättä, kuinka hän voi pettyä.
Silloin oli hän näkevinään patarouvan hänelle vilkuttavan silmää ja
hymyilevän. Tavatoin yhtäläisyys kummastutti häntä...
- Ämmä! huudahti hän kauhistuneena.
Tshekalinski veti puoleensa hävittämät rahansa. Herman seisoi
liikkumatoinna. Kun hän poistui pöydän luota, alkoi hälisevä puhe.
"Mainiosti punkteerattu!" sanoivat pelaajat. Tshekalinski sakasi taas
kortit; peli kävi tavallista menoaan.
Päätös.
Herman tuli hulluksi. Hän istuu Obuhovan sairas-huoneessa,
seitsemännessätoista numerossa. Hän ei vastaa mihinkään kysymykseen,
vaan jupisee tavattoman sukkelaan: "Kolmisilmä, seitsensilmä, ässä!
Kolmisilmä, seitsensilmä, rouva!..."
Lisaveta Ivanovna joutui naimisiin erittäin herttaisen nuoren miehen
kanssa; hän palvelee jossakin ja on jotenkin varakas; hän on vanhan
kreivittären entinen intendentti; Lisaveta Ivanovna kasvattaa köyhää
sukulaista.
Tomski korotettiin katteiniksi ja nai ruhtinatar Paulinen.