Patarouva merkitsee salaista pahansuontoa.
Uusi ennustuskirja.
Kerran lyötiin korttia hevoskaartilaisen Narumovin luona. Pitkä talviyö
kului huomaamatta; kävimme illalliselle viidettä käydessä aamulla. Ne,
jotka olivat voittaneet, söivät hyvällä ruokahalulla; muut istuivat
hajamielisinä tyhjien syömäneuvojensa ääressä. Mutta kun samppanja
ilmestyi, niin puhelu vilkastui, ja kaikki ottivat siihen osaa.
"Miten sinun on käynyt, Surin?" kysyi isäntä.
-- Hävisin, kuten tavallisesti. Tunnustaa täytyy, ett'ei ole minulla
onnea: pelaan mirandolina, en koskaan kiivastu, ei mikään saata minua
hämille, ja kuitenkin yhä hävitän!
"Ja kertaakaan et ole tullut houkutelluksi? Kertaakaan et ole pannut
ruteelle. Lujuutesi minua ihmetyttää."
-- Entä Herman! sanoi yksi vieraista, osottaen nuorta insinööriä; hän
ei ole ikäpäivinään ottanut kortteja käsiinsä, ei ikänään ole tehnyt
yhtäkään parolia, vaan viiteen asti istuu hän kanssamme katsellen
peliämme.
"Peli huvittaa minua kovin", sanoi Herman; "mutta minä en voi uhrata
välttämätöntä, toivossa voittaa liikoja."
-- Herman on saksalainen: hän on säästeliäs -- siinä kaikki! huomautti
Tomski. Mutta jos kuka on minulle käsittämätön, niin se on isoäitini,
kreivitär Anna Fedorovna.
"Kuinka? Mitä?" huudahtivat vieraat.
-- En voi käsittää, jatkoi Tomski, miten hän voi olla punkteeraamatta.
"Mitäs ihmeteltävää siinä on", sanoi Narumov, "että kahdeksankymmenen
vanha isoäiti ei punkteeraa."
-- Siis ette hänestä mitään tiedä?
"Emme mitään, todellakin!"
-- O, siis kuulkaa! Sanottava on, että isoäitini noin kuusikymmentä
vuotta sitte kävi Parisissa ja oli siellä suuressa muodissa. Ihmiset
juoksivat hänen jäljestään nähdäkseen moscovite'a: Richelieu armasteli
häntä, ja isoäiti vakuuttaa, että hän oli vähällä ampua itsensä hänen
kovuutensa tähden. Siihen aikaan naiset pelasivat faraota. Hovissa
hävitti hän samoin Orleans'in herttualle jonkun hyvin suuren summan.
Kotia tultuaan isoäiti, irroittaen musfia kasvoistaan ja riisuen
pönkkähameitaan, ilmoitti isoisälle häviön ja käski maksamaan. Isoisä
vainaja, minkä verran muistan, oli isoäidin hovimestarin sukua. Hän
pelkäsi isoäitiä kuin tulta; vaan kuultuaan moisen hirveän häviön, hän
joutui raivoon, toi helmilaudan, näytti hänelle että he puolessa
vuodessa olivat kuluttaneet puolen miljonaa, että lähellä Parisia
heillä ei ole Moskovan läheistä tahi saratovilaista taloa, ja
suorastaan kieltäytyi maksamasta. Isoäiti antoi hänelle korvapuustin ja
pani yksin maata, epasuosionsa merkiksi. Seuraavana päivänä hän
kutsutti miehensä, luullen kotirangaistuksen häneen vaikuttaneen, vaan
löysi hänen järkähtämättömänä. Ensi kerran elämässään kävi hän hänen
kanssaan keskusteluun ja selitykseen; hän luuli taivuttavansa hänen,
ystävällisesti näyttäen että velka ja velka on eri asia, ja että on
eroitus prinssin ja vaunujentekijän välillä. Vielä mitä! isoisä pani
vastaan. Ei, ja siinä kaikki! Isoäiti ei tietänyt mitä tehdä. Hänen
kanssaan oli läheltä tuttu muudan merkillinen mies. Olettehan kuulleet
kreivi Saint-Germain'ista, josta niin paljon kummallista kerrotaan.
Tiedätte että hän oli olevinaan ikuinen juutalainen, elinnesteen ja
filosofikiven keksijä ynnä muuta. Häntä naurettiin, kuin veijaria,
ja Kasanova muistelmissaan sanoo hänen olleen vakoojan; muutoin
Saint-Germain'illa, huolimatta hänen salaperäisyydestään, oli
kunnioitettava ulkomuoto ja seurassa oli hän herttainen mies. Isoäiti
vieläkin rakastaa häntä kuin hullu ja suuttuu, jos hänestä puhutaan
halveksivasti. Isoäiti tiesi, että Saint-Germainin käytettävänä oli
suuria summia. Hän päätti turvautua häneen, kirjoitti hänelle lipun ja
pyysi luokseen viipymättä. Vanha omituinen tulikin oitis ja tapasi
hänen hirveässä murheessa. Isoäiti kuvasi hänelle mitä mustimmilla
väreillä miehensä julmuuden ja sanoi vihdoin luottavansa kokonaan hänen
ystävyyteensä ja herttaisuuteensa. Saint-Germain kävi miettiväiseksi.
"Minä voin palvella teitä tällä summalla," sanoi hän; "mutta tiedän
teidän ei voivan olla rauhassa, ennenkuin sen olette suorittaneet, vaan
minäpä en tahtoisi saattaa teitä uusiin vaivoihin. Onhan toinen keino:
te voitte voittaa rahanne jälleen." -- "Mutta, hyvä kreivi", vastasi
isoäiti; "minä sanon teille, ett'ei meillä ole rahoja lainkaan." --
"Rahoja siinä ei tarvita", lausui Saint-Germain, "suvaitkaa kuunnella
minua." Ja sitte ilmaisi hän hänelle salaisuutensa, josta jokainen
meistä paljo maksaisi -- --
Nuoret kortinlyöjät kävivät kohta tarkastavammiksi. Tomski sytytti
piippunsa, vetäsi haikuja ja jatkoi:
-- Samana iltana isoäiti ilmestyi Versaillessa, au jeu de la reine.
Orleansin herttua oli jakamassa; isoäiti pyysi vähäsen anteeksi ettei
tuonut velkaansa; puolustukseksi keksi pienen jutun ja rupesi häntä
vastaan punkteeraamaan. Hän valitsi kolme korttia, pani ne vieretysten:
kaikki kolme voittivat hänelle sonikan, ja isoäiti sai rahansa
täydellisesti takaisin.
"Sattumus!" sanoi muudan vieraista.
-- Taru! huomautti Herman.
"Kenties kortit olivat merkityt!" pani kolmas.
-- En luule, vastasi Tomski mahtavasti.
"Kuinka", sanoi Narumov, "sinulla on isoäiti, joka panee kolme lehteä
perätysten, ja vielä et ole häneltä urkkinut hänen kavaluuttaan?"
-- Jo perhana! vastasi Tomski; hänellä oli neljä poikaa, niiden luvussa
isäni, kaikki kolme kiihkeitä peluria, eikä yhdellekään hän ilmaissut
salaisuuttaan, vaikka se kyllä ei olisi hullumpaa heille eikä
minullekaan. Vaan, nähkääs, mitä minulle kertoi setäni, kreivi Ivan
Iljitsh, vakuuttaen sen kunniallaan. Tshaplitski vainaja, sama, joka
kuoli köyhyydessä, tuhlattuaan miljoneja, hävitti nuoruudessaan kerran
-- muistaakseni Soritshille -- noin kolme sataa tuhatta. Hän oli
epätoivossa. Isoäidin, joka oli ankara nuorien vallattomuuksille, kävi
kuitenkin Tshaplitskia sääli. Hän antoi hänelle kolme korttia, ehdolla
että hän ne panisi perätysten, ja otti häneltä lupauksen olla vast'edes
milloinkaan pelaamatta. Tshaplitski tuli voittajansa luo: kävivät
pelaamaan. Tshaplitski pani ensi kortille viisikymmentä tuhatta ja
voitti sonikan; teki parolia -- voitti rahansa takaisin, jopa
enemmänkin...
- Vaan jopa on aika panna maata; on jo neljännestä vailla kuusi.
Todellakin jo hämärsi; nuoret joivat lasinsa tyhjiin ja lähtivät
kotiansa.