8 työläisestä 1 joutuu tilapäisesti työkyvyttömäksi 3 tai 4
viikon ajaksi.
Mutta nämä ovat vain teollisuustöissä sattuvia tapaturmia. Gettojen
asukasten keskuudessa kuolevaisuus on hirvittävä. Länsipään
ihmisten keskimääräinen kuolinikä on viisikymmentäviisi vuotta;
Itäpään ihmisten keskimääräinen kuolinikä on kolmekymmentä vuotta.
Toisin sanoen Länsipäässä asuvalla on kaksi kertaa suurempi
elämismahdollisuus kuin Itäpään asukkaalla. Puhukaapa siis
sodasta! Etelä-Afrikan ja Filippiinien ihmisuhrit haihtuvat omaan
mitättömyyteensä. Täällä rauhan keskuksessa sitä verta vuodatetaan;
eikä täällä noudateta edes sivistyskansojen sotalakeja, sillä
vaimoja, lapsia ja imeväisiä teurastetaan aivan yhtä julmasti kuin
miehiäkin. Sota! Englannissa surmataan tai tehdään työkyvyttömiksi
tai tuhotaan taudeilla 500,000 miestä, vaimoa ja lasta teollisuuden
eri aloilla joka vuosi.
Länsipäässä kuolee kahdeksantoista prosenttia lapsista ennen
viidettä ikävuotta; Itäpäässä kuolee viisikymmentäviisi prosenttia
lapsista ennen viidettä ikävuotta. Ja Lontoossa on katuja, missä
jokaisesta sadasta vuoden aikana syntyneestä lapsesta viisikymmentä
kuolee seuraavana vuonna ja jäljellejääneestä viidestäkymmenestä
viisikolmatta kuolee ennen viidettä ikävuotta. Ihmisten teurastusta!
Herodeskaan ei menetellyt aivan näin julmasti!
Parempaa todistusta siitä, että teollisuus aiheuttaa suurempaa
ihmishengen hukkaa kuin sota, ei voitane esittää kuin seuraava ote
Liverpoolin terveystarkastajan äskeisestä kertomuksesta, joka voidaan
soveltaa muuallekin kuin Liverpooliin:
Monissa tapauksissa pääsi aurinko vain vähän, jos ollenkaan
paistamaan pihoihin, ja ilma asunnoissa oli aina pilaantunut,
suureksi osaksi seinäin ja kattojen kyllästetyn tilan vuoksi,
sillä ne olivat monet vuodet imeneet huokoiseen aineeseensa
asukkaitten haihtuvat höyryt. Erikoisena todistuksena
auringonvalon puutteesta näissä pihoissa oli puisto- ja
puutarhakomitean toiminta; tämä halusi kaunistaa köyhimmän
luokan koteja ja jakeli kukkia kasvatettaviksi pihoilla ja
akkunalaatikoissa, mutta nämä lahjat olivat tyhjään heitettyjä,
sillä _kukat ja kasvit eivät kestä epäterveellistä ympäristöä, ja
ne kuolivat ja kuolevat aina siellä_.
Herra George Haw on kokoillut seuraavan taulukon kolmesta St. Georgen
seurakunnasta (Lontoon seurakuntia):
Liika asutus Kuolleisuusprosentti
prosenteissa. 1,000 kohti.
St. Georgen läntinen .......... 10 .......... 13,2
St. Georgen eteläinen ......... 35 .......... 23,7
St. Georgen ................... 40 .......... 26,4
Sitten tulevat vielä "vaaralliset ammatit", joissa on lukemattomia
työläisiä. Heidän elämänsä on todella sattuman varassa -- paljon,
paljon enemmän sattuman varassa kuin kahdennenkymmenennen
vuosisadan sotilaan. Pellavateollisuudessa, pellavan valmistuksessa
märät jalat ja märät vaatteet aiheuttavat tavattoman määrän
kurkkutauteja, keuhkokatarreja ja ankaraa reumatismia, ja
karstaus- ja kehruuosastoissa hieno pöly tuottaa useimmissa
tapauksissa keuhkotaudin; naiset, jotka ryhtyvät karstaustöihin
seitsemäntoista ja kahdeksantoista ikäisinä, alkavat murtua ja nuutua
kolmikymmenvuotiaina. Kemiallisen teollisuuden työmiehet, jotka
valitaan kaikkein voimakkaimmista ja vahvarakenteisimmista miehistä,
elävät keskimäärin alle neljäkymmentä vuotta.
Tri Arlidge sanoo savenvalajan ammatista: "Saviastiain pöly ei
tapa äkillisesti, mutta kiteytyy vuosi vuodelta yhä kiinteämmin
keuhkoihin, kunnes se muodostuu laastiksi. Hengitys vaikeutuu
vaikeutumistaan ja lakkaa lopulta ainaiseksi."
Teräspöly, kivipöly, savipöly, lipeäpöly, tuhka ja hiuspöly -- kaikki
ne surmaavat, ja ne surmaavat paljon enemmän kuin konekiväärit
ja pommit. Kaikkein pahinta on lyijypöly lyijyvalkeatehtaissa.
Tässä seuraa kuvaus erään nuoren, terveen, hyvinkehittyneen tytön
tyypillisestä tuhoutumisesta, tytön, joka käy työssä sellaisessa
tehtaassa:
Erilaisten ilmiöasteitten jälkeen hän rupeaa potemaan
verenvähyyttä. Mahdollisesti hänen ikenissään näkyy hyvin
heikko sininen juova, tai voi olla, että hampaat ja ikenet ovat
täysin terveet eikä mitään sinistä juovaa ole havaittavissa.
Verenvähyyden ohella hän on käynyt hentoisemmaksi, mutta niin
vähitellen, että hänen ystävänsä tuskin huomaavat sitä, yhtä
vähän kuin hän itsekään. Sairaus kuitenkin kehittyy, ja yhä
ankarammaksi käyvä päänsärky lisääntyy. Sellainen tyttö näyttää
hänen ystäviensä ja lääkärinsäkin mielestä potevan tavallista
hysteriaa. Tämä käy asteittain ja aavistamatta pahemmaksi,
kunnes häntä äkkiä kohtaa kouristus, joka alkaa kasvojen
toiselta puolelta, sitten leviää käsivarteen, senjälkeen samalla
puolen ruumista olevaan jalkaan, kunnes kouristus ankarana ja
luonteeltaan puhtaasti epileptisenä valtaa koko ruumiin. Tähän
liittyy tajuttomuuden tila, ja siitä toivuttuaan potilas saa
sarjan kouristuksia, jotka asteittain käyvät yhä ankarammiksi
ja joihin hän kuolee -- tahi hän tointuu jälleen osittain tai
täydelleen tajuihinsa joko muutamaksi minuutiksi, tunniksi
tai päiväksi ja valittaa ankaraa päänsärkyä, taikka hän on
houreissaan ja kiihoittunut, niinkuin tavallinen mielisairas, tai
tylsä ja välinpitämätön, niinkuin synkkämielinen, ja hänet täytyy
herättää, jos hänet tavataan liikkeellä, ja hänen puheensa on
jonkun verran sekavaa. Ilman muuta ennettä kuin se, että valtimo,
joka ennen on ollut pehmeä ja tykytykseltään melkein normaali,
äkkiä kovenee ja alkaa lyödä harvaan, hänet yllättää uusi
kouristus, johon hän kuolee, tai hän vaipuu unihorrokseen, josta
ei koskaan herää. Muutamissa tapauksissa kouristukset vähitellen
tyyntyvät, päänsärky katoaa ja potilas paranee, mutta hän on
kokonaan menettänyt näkönsä, joko joksikin aikaa tai pysyväisesti.
Ja tässä seuraa muutama erikoistapaus lyijyvalkeamyrkytyksestä:
_Charlotte Rafferty_, sievä, kauniskasvuinen,
ruumiinrakenteeltaan voimakas tyttö, joka ei koko elämässään
ollut päivääkään sairastanut, joutui lyijyvalkeatehtaaseen
työhön. Kouristukset kohtasivat hänet tehtaan portailla. Tri
Oliver tutki hänet, havaitsi hänen ikenissään sinisen juovan,
joka osoittaa että ruumis on lyijyn myrkyttämä. Hän tiesi, että
kouristukset pian palaavat. Niin tapahtuikin, ja tyttö kuoli.
_Mary Ann Toler_ -- seitsentoista-vuotias tyttö, joka ei
eläessään ollut tuntenut mitään huimausta -- tuli kolme kertaa
sairaaksi, ja hänen täytyi luopua työstä tehtaassa. Ennenkuin
hän oli ennättänyt yhdeksäntoista vanhaksi, hänessä tuntui
lyijymyrkytyksen oireita -- hänellä oli pyörtymiskohtauksia,
vaahtoa suupielissä, ja hän kuoli.
_Mary A._, tavattoman voimakas nainen, jaksoi työskennellä
lyijytehtaassa _kaksikymmentä vuotta_, ja sillä aikaa hänessä
oli vain kerran ähkytauti. Hänen kahdeksan lastansa kuolivat
kaikki pikkulapsina kouristuksiin. Eräänä aamuna, kun hän suki
hiuksiaan, hänen kumpikin ranteensa halvautui.
_Eliza H._, viidenkolmatta ikäinen, sai _viisi kuukautta_
lyijytehtaassa työskenneltyään ähkytaudin. Hän läksi toiseen
tehtaaseen (saatuaan eron ensimmäisestä) ja työskenteli
keskeymättä kaksi vuotta. Sitten entiset oireet uusiintuivat,
kouristukset tapasivat hänet, ja hän kuoli kahden päivän kuluttua
tavalliseen lyijymyrkytykseen.
Herra Vaughan Nash sanoo syntymättömästä sukupolvesta puhuessaan:
"Lyijyvalkea-työläisen lapset syntyvät säännöllisesti maailmaan vain
kuollakseen lyijymyrkytyksen kouristuksiin -- he joko syntyvät ennen
aikojaan tai kuolevat ensimmäisen vuotensa kuluessa."
Ja lopuksi tahdon kertoa Harriet A. Walkerin tarinan,
seitsentoista-vuotiaan nuoren tytön, jonka toiveet raukesivat
teollisuuden taistelukentällä. Hän oli emaljiteosten harjaajana,
missä toimessa lyijymyrkytyksiä myös tapahtuu. Hänen isänsä ja
veljensä olivat kumpikin työttöminä. Hän salasi sairautensa,
kulki kuusi mailia päivässä työpaikkaansa ja takaisin, ansaitsi
seitsemän, kahdeksan shillinkiänsä viikkopalkkana ja kuoli
seitsentoista-vuotiaana.
Ahdas liikeaika näyttelee myös tärkeätä osaa työväestön
Kadotuksen-kuiluun painamisessa. Koska vain viikon palkka erottaa
perheen hylkiön-kohtalosta, niin kuukauden pakollinen jouten-olo
merkitsee melkein sanoin kuvaamatonta onnettomuutta ja kurjuutta,
jonka hävityksistä uhrit eivät aina jaksa toipua työnkysynnän
uudelleen alettua. Juuri nyt päivälehdet sisältävät kertomuksen
tokkamiesten ammattikunnan Carlisien osaston kokouksesta, jossa
on todettu, että monet miehet useaan kuukauteen eivät ole
keskimääräisiksi viikkotuloikseen saaneet kuin neljä, viisi
shillinkiä. Laivausteollisuuden seisaus Lontoon satamissa on merkitty
tämän asiaintilan aiheuttajaksi.
Nuorilla työmiehillä tai työläisnaisilla tai aviopareilla ei ole
mitään varmuutta siitä, että he saavat elää keski-ikänsä onnellisina
tai terveinä, eikä siitä, että vanhuuden päivät ovat turvatut.
Raatakootpa kuinka tahansa, he eivät voi rakentaa tulevaisuuttaan.
Kaikki on sattuman varassa. Kaikki riippuu siitä, puuttuuko sattuma
asiaan vai eikö. Varovaisuus sitä ei vältä eikä oveluus voita. Jos
he pysyvät teollisuuden taistelutantereella, heidän on oltava siellä
voiton tai tappion uhalla. Jos heidän olosuhteensa ovat suotuisat
eivätkä he ole perhevelvollisuuksien sitomat, he voivat tietysti
paeta teollisuuden tappotantereelta. Siinä tapauksessa miehen on
varminta liittyä sotaväkeen ja naisen ehkä ruveta Punaisen Ristin
hoitajattareksi tai mennä luostariin. Kummassakin tapauksessa heidän
täytyy kieltäytyä kodista ja lapsista ja kaikesta, mikä tekee elämän
elämisen arvoiseksi -- kaikesta, mikä tekee vanhuuden kauniiksi eikä
painajais-uneksi.