Keskustelin erään kovasti kiihtyneen miehen kanssa. Hänen
mielestään hänen vaimonsa oli tehnyt hänelle vääryyttä, ja laki
tehnyt vääryyttä. Tapahtuman aihe ja siveellinen sisällys eivät
vaikuta seikkaan. Pääasia on, että vaimo oli saanut aikaan eron
ja mies oli velvoitettu maksamaan kymmenen shillinkiä joka viikko
vaimon ja viiden lapsen elatukseksi. "Mutta katsopas", sanoi hän
minulle, "mitäs hänelle tapahtuu, ellen minä maksakaan niitä
kymmentä shillinkiä? Ajatellaanpa nyt, ajatellaan, että minua kohtaa
tapaturma, niin etten voi tehdä työtä. Ajatellaan, että minä saan
repeämän taikka reumatismin tai koleran. Mitäs hän silloin tekee?
Mitä hän tekee?"
Hän pudisti päätään surullisena. "Ei hänellä ole mitään toivoa.
Ainoa, mitä hän voi tehdä, on mennä työhuoneeseen, ja se on helvetti.
Ja ellei hän mene työhuoneeseen, on hänellä edessään vielä pahempi
helvetti. Tulehan mukaani, niin minä näytän sinulle vaimoja, jotka
nukkuvat porttiholveissa, kymmeniä. Ja näytän sinulle pahempaakin,
minne hän joutuu, jos jotakin tapahtuu minulle ja niille kymmenelle
shillingille."
Tämän miehen esityksen ydintä on syytä harkita. Hän tunsi olosuhteet
siksi hyvin, että ymmärsi vaimonsa ravinnon- ja asunnon-turvan
epävarmuuden. Sillä olihan vaimon toimeentulo mennyttä, jos miehen
kyky vahingoittuisi tai tuhoutuisi. Ja kun tätä asiaintilaa
katsellaan suuremmassa asteikossa, niin havaitaan sen pitävän
paikkansa satoihin tuhansiin, vieläpä miljooniinkin miehiin ja
naisiin nähden, jotka elävät ystävinä yhdessä ja koettavat yhteisesti
työskennellä ravintonsa ja asuntonsa edestä.
Numerot ovat masentavia: 1,800,000 ihmistä Lontoossa elää köyhyyden
rajalla ja sen alapuolella, ja 1,000,000 henkeä erottaa vain viikon
palkka kurjuudesta. Koko Englannissa ja Walesissa kahdeksantoista
prosenttia koko väestöstä saa turvautua kunnan avustukseen, ja
Lontoossa, Lontoon kunnallisneuvosten tilaston mukaan, yksikolmatta
prosenttia koko väestöstä tarvitsee kunnan avustusta. Kunnan
avustusta nauttivan ja rutiköyhän vaivaisen välillä on kyllä suuri
erotus, mutta Lontoo elättääkin 123,000 vaivaista, mikä jo yksinään
on kokonaisen kaupungin väestö. Joka neljäs Lontoossa kuolee
yleisen armeliaisuuden hoidossa, ja 939 joka tuhannesta kuolee
yhdistyneessä kuningaskunnassa köyhänä; 8,000,000 pysyy ankarasti
ponnistellen nipin napin nälkäkuilun partaalla, ja niiden lisäksi
20,000,000 elää vailla kaikkia mukavuuksia sanan yksinkertaisessa ja
koristelemattomassa merkityksessä.
Mielenkiintoista on tutustua niihin yksityiskohtiin, jotka koskevat
armeliaisuuden hoteissa kuolevia Lontoon asukkaita. Vuonna 1886 ja
aina vuoteen 1893 "vaivaisten" prosenttiluku koko väestöön verraten
oli Lontoossa pienempi kuin koko Englannissa. Mutta vuodesta 1893
ja sen jälkeen joka vuosi heidän prosenttilukunsa on koko väestöön
verraten ollut suurempi Lontoossa kuin koko Englannissa. Seuraavat
numerot ovat peräisin ylikirjaajan kertomuksesta vuodelta 1886:
81,951 kuolintapauksesta Lontoossa (1884) tapahtui:
Työhuoneissa................... 9,909
Sairaaloissa................... 6,559
Hourujenhoitoloissa.............. 278