Itälontoolaiseksi tämä kuuden shillingin eli puolentoista
dollarin viikkomaksusta vuokraamani huone oli mitä mukavin. Mutta
amerikkalaisen kannalta katsoen se oli alkuperäisesti kalustettu,
epämukava ja pieni. Kun aikaa voittaen olin lisännyt sen niukkaan
kalustoon tavallisen kirjoituskonepöydän, saatoin siinä tuskin
kunnolla kääntyä; totuin siinä kuitenkin purjehtimaan käärmemäisiä
liikkeitä tehden, jotka vaativat notkeutta ja mielenmalttia.
Kotiuduttuani tai sijoitettuani sinne tavarani puin ylleni
kulkurivaatteet ja läksin kävelylle. Kun asunto-asiat olivat
vereksinä mielessäni, aloin tutkistella niitä kuvitellen olevani
köyhä nuori mies, jolla oli vaimo ja iso perhe.
Heti aluksi huomasin, että tyhjiä taloja oli vähän ja harvassa.
Vieläpä niin harvassa, että vaikka kuljeksin maileittain joka
suuntaan laajalla alalla, ei niistä ollut mitään tietoa. En tavannut
ainoatakaan tyhjää asuntoa -- sitova todistus siitä, että alue oli
aivan "kyllästytetty".
Kun oli selvää, että köyhänä nuorena ja perheellisenä miehenä en
voinut vuokrata taloa tällä peräti kolkolla alueella, ryhdyin
etsiskelemään huoneita, kalustamattomia huoneita, minne sijoittaa
vaimoni, pienokaiseni ja tavaramyttyni. Monta niitä ei ollut,
mutta löysin niitä kuitenkin, tavallisesti yhden paikassaan, sillä
köyhän miehen perheelle katsotaan yhden huoneen riittävän, missä
keittää, syödä ja nukkua. Tiedustellessani kahta huonetta vuokraajat
katselivat minua sillä silmällä, jolla kuvittelen erään henkilön
katselleen Oliver Twistiä tämän pyytäessä lisää ruokaa.
Eikä yhtä huonetta ainoastaan pidetty riittävänä köyhälle miehelle
ja hänen perheelleen, vaan havaitsin sitäpaitsi, että monet yhdessä
ainoassa huoneessa asuvat saattoivat säästää niin paljon tilaa, että
voivat ottaa luokseen vielä vuokralaisen tai pari. Kun sellaisen
huoneen saa vuokratuksi kolmesta kuuteen shillinkiin viikossa, voi
kohtuullisesti päätellä, että arvokas vuokralainen saattoi saada
lattiapintaa kahdeksan pennyn tai yhden shillingin arvosta. Hän
saattoi ehkä myös saada ruokansa vuokraajalta maksamalla muutaman
shillingin lisää. Tätä minä en kuitenkaan tullut tiedustaneeksi --
moitittava laiminlyönti kylläkin -- koska olin kuvitellun perheeni
asioilla.
Tarkastamissani taloissa ei ollut kylpyhuonetta, ja sain tietää,
ettei kylpyhuonetta ollut ainoassakaan niistä tuhansista
taloista, joita näin ympärilläni. Ja olosuhteissamme -- kun
vaimoni, pienokaiseni ja vielä pari vuokralaista olisi kärsimässä
yhden huoneen liiasta tilavuudesta -- olisi kylpemisyritys
pesupurtilossakin ollut mahdoton. Mutta senpä sijaan säästyi
saippuata, ja niin oli kaikki hyvin, sillä pitäähän taivas meistä
huolen.
En kuitenkaan vuokrannut huonetta, vaan palasin asuntooni Reilun
Johnnyn kadulle. Mutta kuviteltuani mielessäni vaimoani ja
pienokaisiani ja vuokralaisiani ja niitä erilaisia ketunluolia,
jonne olin heitä sijoitellut, oli arvioimiskykyni piiri käynyt
kovin ahtaaksi, niin etten heti oikein ymmärtänyt oman huoneeni
tilavuusmittoja. Sen avaruus oli aivan hämmästystä herättävä.
Saattoiko tämä todella olla sama huone, jonka olin vuokrannut
kuudesta shillingistä viikossa? Mahdotonta. Mutta emäntäni, joka
naputti ovelleni kysyäkseen, olinko jotakin vailla, hälvensi
epäilykseni.
"Kyllä niin on, herra", vastasi hän kysymykseeni. "Tämä katu on enää
jäljellä. Kaikki muutkin kadut olivat samanlaisia kuin tämä kahdeksan
tai kymmenen vuotta sitten, ja kaikki ihmiset varsin kunniallisia.
Mutta meikäläiset on karkoitettu pois. Tämän kadun asukkaat ovat
viimeiset. Se on peloittavaa, herra."
Ja sitten hän selitti sen kyllästyttämisprosessin, minkä kautta
naapuriston vuokra-arvo oli noussut sitä mukaa kuin sen laatu oli
huonontunut.
"Nähkääs, herra, meikäläiset eivät ole tottuneet kasaantumaan yhteen
sillä tavalla kuin nuo toiset. Me tarvitsemme enemmän tilaa. Toiset,
ulkolaiset ja alemman luokan väki, voisivat tähän taloon sijoittautua
viisin kuusin perhein, kun me taas olemme vain yksin. Siten he voivat
maksaa enemmän vuokraa kuin meidän kannattaa. Se on peloittavaa,
herra; ja ajatellapa, että vain muutama vuosi sitten koko tämä
naapuristo oli niin kunniallista kuin olla voi."
Katselin häntä. Hän oli Englannin työväenluokan parhaistoon kuuluva
nainen, jossa oli lukuisasti hienostumisen merkkejä, mutta joka
hitaasti oli luisumassa sen iljettävän ja löyhkäävän inhimillisen
hyökyaallon pyörteeseen, mikä vallassaolijain tahdosta työntyi
Lontoon kaupungista itää kohden. Pankki-, tehdas-, hotelli- ja
konttorirakennusten täytyy saada tilansa, ja kaupungin köyhä kansa
on kulkurisyntyistä; ja niinpä se siirtyy itään päin, aalto aallon
jälkeen, ahtaen täyteen ja pilaten seudun toisensa perästä ja
ajaen työväen paremmat ainekset edellään tienraivaajiksi kaupungin
reunoille taikka polkien ne maahan, ellei ensimmäisessä polvessa,
niin varmasti toisessa tai kolmannessa.
Reilun Johnnynkin kadun meno on vain kuukausien kysymys. Hän tietää
sen itsekin.
"Parin vuoden päästä", sanoo hän, "loppuu vuokrasopimukseni. Isäntäni
on meikäläisiä. Hän ei ole kohottanut ainoankaan talonsa vuokria
täällä, ja siten olemme voineet pysyä paikallamme. Mutta hänhän
voi myydä ne tai kuolla minä päivänä tahansa, mikä on aivan sama
meidän kannaltamme katsoen. Talon ostaa joku rahasaksa, hän rakentaa
jonkin pajan tuolle takapihan maatilkulle, missä nyt ovat minun
viinirypäleeni, ja vuokraa talon, huoneen perhettä kohti. Siinä sitä
ollaan, ja Reilu Johnny saa siirtyä muualle."
Ja olin todella näkevinäni Reilun Johnnyn kunnon vaimonsa ja sievien
tyttäriensä ynnä kyräilevän piikansa kanssa muuttavan itään päin
sumussa pakenevain varjojen tavoin, kaupunki-hirviön karjuessa heidän
kantapäillään.
Mutta Reilu Johnny ei muuta yksin. Kaukana, kaukana kaupungin
liepeillä asuu pikku liikemies, pienen liikkeen isännöitsijä ja
asioissaan menestyvä konttoristi. He asuvat mökeissä ja yksinäisissä
huviloissa, joissa on palanen kukkatarhaa, tilaa liikuskella ja
hengittää Jumalan ilmaa. He ylpeilevät ja nostavat rintaansa
ajatellessaan sitä Kadotuksen-kuilua, josta ovat päässeet, ja
kiittävät Jumalaa, etteivät ole niinkuin nuo toiset. Mutta kas.
Tuossa tulee heidän luokseen Reilu Johnny ja kaupunki-hirviö hänen
kintereillään. Vuokrataloja kohoaa kuin taikavoimalla, puutarhat
rakennetaan täyteen, huvilat jaetaan ja jaetaan moniksi asunnoiksi,
ja Lontoon musta yö sijoittuu paikalle innoittavana iljetyksenä.