_T.P.'s Weekly_-lehden marraskuun 14:nnen päivän numerossa 1902 oli
seuraava uutinen:
"_Jack London Lontoossa_. -- Herra Jack London on varmasti
elähdyttävä ilmestys. Hänen kaksi teostaan Klondyken elämästä
-- 'Hänen isäinsä Jumala' ja 'Suden pentu' -- on herättänyt
huomiota ehkäpä enemmän kuin kenenkään uuden kirjailijan
pikku kertomukset sen jälkeen kuin Kipling antoi maailmalle
'Soturikolmikon' ja 'Yksinkertaisia tarinoita kukkuloilla'. Hän
on vain kuudenkolmattavuotias, mutta on ansainnut toimeentulonsa
kuudentoista vanhasta asti -- valaanpyytäjälaivan mastossa,
kulkurina tai päiväläisenä ja Klondyken kultakentillä. Kun hänen
Lontoon-kustantajansa julkaisivat hänen ensimmäisen kirjansa
Englannissa, he kehoittivat häntä kirjeissään tulemaan Eurooppaan ja
katselemaan hiukan vanhaa maailmaa, varsinkin Lontoon Itäpäätä, sillä
sieltä hän heidän arvelunsa mukaan löytäisi loppumattomasti sellaisia
aineksia, joita hän osaisi käyttää. Tämä tapahtui viime keväänä. Hän
kirjoitti kotoaan Kaliforniasta, sanoen toivovansa, että voisi tulla
-- joskus.
"Noin viisi viikkoa sitten hän astui kustantajan konttoriin. Siellä
oltiin riemastuneita hänet nähtäessä ja kysyttiin, milloin hän oli
saapunut Englantiin. -- 'Noin kaksi kuukautta sitten', oli vastaus.
-- 'Mutta missä olette ollut koko tämän ajan?' -- 'Itäpäässä, tokkain
seutuvilla. Tämä on ensimmäinen vierailuni Lontoossa.' -- Ja se
oli totta. Hän saapui Lontooseen kääntymättä kenenkään muun kuin
Amerikan konsulin puoleen, meni suoraan vanhain vaatteiden kauppaan,
sonnustautui viheliäiseen vanhaan pukuun ja hävisi suoraa päätä
jonnekin 'tokkain seutuville' ollen kadoksissa kaksi kuukautta."
Tämä merkillisen häviämisen tuloksena on tämä kirja "Kadotuksen
kansa". Pelättävissä on, että monet englantilaiset eivät pidä siitä,
mitä herra London on kirjoittanut. Mutta onko herra London väärässä?
Hän ei ole vihamielinen arvostelija. Toisin sanoen hän ei ole
niitä amerikkalaisia, jotka aina kantavat kaunaa Englantia ja
englantilaisia vastaan. Päinvastoin hänen pikku kertomuksistaan
("Hänen isäinsä Jumala" ja "Suden pentu") voidaan merkitä
lukemattomia kohtia todistukseksi siitä, että hän suuresti ihailee
tyypillistä englantilaista luonnetta ja on suuresti kiintynyt
kaikkeen, mikä liittyy Englannin nimeen. Hän on kirjoittanut Lontoon
Itäpäästä, samoinkuin hän kirjoitti Klondykesta, pannen asiat
paperille siinä valossa kuin on ne nähnyt. Tässä kirjassa näemme
kuvan Lontoon köyhien elämästä sellaisena kuin se kuva on painunut
miehen mieleen -- eikä minkään tavallisen miehen mieleen -- joka on
tullut 7000 mailin päästä sitä vakavasti ja tasapuolisesti tutkimaan.
Onko hänen käsityksensä väärä? Jos on, niin missä kohdin se erehtyy?
Ja jos se on oikea, niin -- mitä silloin?