Meri uinuu.
Avarana, veltosti se hengittää täällä rannalla, uneen jo uupuneena.
Etäällä tuolla se liikkumatta lepäjää, hohtaen kuun sinervässä valossa.
Siellä se, pehmeänä kuin sametti ja mustana, on sulanut yhteen
eteläisen sinisen taivaan kanssa ja nukkuu sikeästi, pinnallaan
heijastellen untuvaisten hattarain läpikuultavaa kudelmaa, hattarain,
jotka liikkumatta riippuvat eivätkä piiloon peitä kultaisia
tähtikoristeita. Näyttää kuin laskeutuisi se yhä alemmas meren puoleen,
kuin mielisi se saada selvää siitä, mitä nuo väsymättömät aallot
keskenänsä kuiskailevat unisina vyöryellen rantaa kohti.
Vuoret, kantaen harteillaan puita, jotka koillisen kourissa ovat
koukistuneet kummallisiin muotoihin, ovat huimalla heilauksella
nostaneet huippunsa autioon sinimaailmaan yläpuolellensa, ja niiden
yksitoikkoiset, jylhät rajapiirteet ovat pyöristyneet, niitä kun
verhoaa eteläisen yön lämmin ja lempeä viitta.
Arvokkaan miettiväisinä seisovat vuoret. Niitten mustat varjot ovat
laskeuneet aaltojen muhkeille, vihertäville harjoille ja käärivät näitä
vaippaansa, ikäänkuin pysäyttääkseen tämän ainoan liikunnon ja
saadakseen vaikenemaan veden lakkaamattomat loiskeet ja vaahtojen
huokaukset, kaiken tuon, mikä häiritsee salaperäistä äänettömyyttä:
muuallahan vallitsee syvä hiljaisuus kuutamon hopeaisessa hohteessa.
Kuu itse viipyy vielä vuorten huippujen takana.
-- Allah akbar! -- huokailee hiljaa Nadyr Rahim Ogli, vanha krimiläinen
tshabani, alati surunvoittoisessa mielialassa, kookaskasvuinen,
harmaapäinen, etelän auringon paahtama, laiha ja viisas ukko.
Me loiomme hänen kanssaan hiekalla suunnattoman, hänen kotivuorensa
kyljestä lohjenneen kiven juurella. Se on varjon verhossa, sammaltunut
ja niin surullisen, yrmeän näköinen. Kiven merenpuoleinen kylki on
peittynyt limalla ja meriruohoilla, aaltojen viskomilla; ne
näyttävät sitovan sitä kiinni meren ja vuorten väliseen kapeaan
hiekkakaistaleeseen. Nuotio valaisee kiven kylkeä vuoren puolelta.
Vanha kivi elehtii: varjot hyppelevät sen monia syviä halkeamia myöten.
Se näyttää miettivän, tuntevan...
Me keitämme Rahimin kanssa lientä vastasaaduista simpuista, ja kumpikin
me olemme siinä erikoisessa mielentilassa, jolloin kaikki näyttää
aavemaiselta, hengen saaneelta, mikä sallii silmän nähdä sisimpiinsä,
jolloin mieli on niin puhdas ja keveä eikä halaja muuta kuin
mietiskellä.
Mutta mielistellen meri lähenteleikse rantaa, ja aallot ääntelevät niin
surunvoittoisen lempeästi, niinkuin pyrkisivät lämmittelemään nuotion
ääreen. Väliin tuossa loiskeen harmoniassa helähtää korkeampi,
tuommoinen veitikkamaisen viekas ääni: joku muita rohkeampi aalto
vyörähti lähemmäs meitä. Rahim ennätti jo verrata aaltoja naisiin: kun
ei vaan tekisi niillä mieli syleillä meitä ja suudella ja suudella
taas.
Hän loikoo hiekalla alassuin, pää merta kohti, ja miettiväisenä
katselee himmeään kaukaisuuteen, nojaten kyynäspäihinsä, kämmenet
poskilla. Pörröinen, lammasnahkainen lakki on siirtynyt niskaan, ja
ulapalta puhaltelee raikas tuuli hänen korkeaan otsaansa,
hienoryppyiseen. Hän puhelee itsekseen, kyselemättä, kuuntelenko minä
häntä, ja vähääkään välittämättä minusta, niinkuin haastelisi meren
kanssa.
-- Ken uskollisna pysyy Jumalalle, hän pääsee paratiisiin. Entäs se,
joka hylkää Jumalan ja hänen profeettansa? Kenties se on juuri
vaahdossa tuossa... Nuo hopeiset täplät tuolla veden pinnassa...
Kenties se on hän... Kukapa sen tietää?
Tumma, laajalle levittäytynyt meri kirkastuu. Paikoittain ilmaantuu
siinä huolimattomasti heiteltyjä valonväreitä. Kuu on puikahtanut
esille vuorten pörröisten huippujen takaa, ja nyt se miettiväisnä
valelee valoansa mereen, ja meri vastaa sille, hiljaa huokaellen.
-- Rahim! Kerro satu! -- pyydän minä ukkoa.
-- Miks niin? -- kysäisee hän, kääntymättä minuun.
-- Muutoin vaan. Hauska on kuulla sun satujasi.
-- Jo minä ne olen kaikki kertonut sulle...
Ei ole enää. Ukko tahtoo, että minä vielä kerran pyytäisin. Minä
pyydän.
-- Tahdotkos, niin kerron sulle laulun? -- suostuu Rahim.
Minä mielin kuulla vanhan laulun, ja hän alkaa kertoa alakuloisella
resitatiivilla, koettaen säilyttää laulussa aron omituista melodiaa ja
kauheasti murtaen venäläisiä sanoja. Näin hän kertoo.