GIOTTI. Ken siellä?
PISANO. Lain nimessä, avatkaat!
VARRO. Herra Pisano. Avatkaat hänelle. (Ovi avetaan, Pisano ja kaksi
poliisimiestä tulee)
PISANO. Mikä kauhistuksen näytelmä!
VARRO. (Istuu voimatonna divanille) Kauhistusta, kauhistusta ilman
mittaa ja määrää, herra Pisano. Siinä makaa Canzio oman kätensä
surmaamana.
PISANO. Sinä onneton!
VARRO. Onneton hän ja moni muu. Minä, minä olen viheliäinen raunio.
PISANO. Missä on nainen, joka itsensä kutsuu Marciaksi?
1:N PALVELIJA. Ihan vasta kiirehti hän linnan portista ulos.
2:N PALVELIJA. Ja hänen käyntinsä oli hurjan tuima.
PISANO. Miehet, rientäkäät hänen jälessään kuin vainukoirat ja
saattakaat hän linnaan takasin. (Miehet menee) Luulenpa, että juuri hän
on vetänyt tuhon ukkospilvet tämän huoneen taivahalle. Kamalalta kuuluu
hänestä Gregorion lauseet, pojan, joka vapaehtoisesti takoi itsensä
kahleisiin ja haastelee murhasta, johon olisi häntä yllyttänyt tämä
vaimo. Mutta nytpä otan sinun kouriin ja tahdon tutkistella sinua aina
ytimiin ja munaskuihin asti, tahdon tarkan tiedon mistä ja mikä lintu
sinä olet.
GIOTTI. (Eriks.) Ja sen tiedon saat. Hän tulkoon. (Rachel on ullut
oikealta sisään toisten huomaamatta)
RACHEL. Makaa taasen toinen mies.
MARIAMNE. Voi! oletko jo sinäkin ehtinyt näkemään hirmuista kuvausta?
VARRO. Johdattakaat häntä kammioonsa.
MARIAMNE. (Ryhtyy Racheliin) Rachel!
RACHEL. (Tuiskasten itsensä kiukkuisesti Mariamnesta irti) Pois,
kiusanhenki, joka lakkaamatta sydäntäni rääkkäät! Mitä tahdot
Rachelista! Pois! Mene Hiien tyttären haltuun!
MARIAMNE. Vait, tyttö!
RACHEL. Miehelle yksi tyyny!
VARRO. Olkoon lapsi rauhassa. Yhtäkaikki; enpä usko hänen käsittävän
asiaa. Seisköön rauhassa lapsi parka.
RACHEL. Miehelle tyyny!
MARIAMNE. Ole huoletta; hänelle raketaan kohta toinen sija.
RACHEL. Tyyny tänne! sanon minä.