CANZIO. (Yksin) Sinäkö ministeriksi, mies, jolla tuskin on yhtä kieltä,
uskoo lausutun sanan ja rynkää esiin kuin tykkiluori? Jää hyvästi, mun
veljeni! Minä olen nähnyt sinun. Lyhyksi tuntuu aina aika ensimäisen ja
viimeisen kerran välillä. Nyt, nähtyäni sinun viimeisen kerran,
muistelen sinua kuin haamua menneestä ilta-unesta, ja samoinpa sinäkin
muistelet kohta Canzioo. (Lukitsee oven oikealla) Ja nyt olkoon lähtö
elämän palosta pois. Miksi istuisin täällä käärittynä tervatappuroisin,
palavana syntisäkkinä, varoittaen muita ja varoittaen turhaan? Pois!
(Lukitsee oven perillä. Marcia tulee vasemmalta, Canzio, kääntyessään
periltä vasemmalle ja nähtyään Marcian, astuu muutaman askelen
takaperin) Haa!
MARCIA. Canzio! siis näen sun kasvosi viimein taas. (Eriks.) Mutta
miksi välttyy hän ja tuijottelee noin? (Ääneensä) Canzio!
CANZIO. Älä astu mua likemmäs, Medusa, joka saatat olentoni melkein
kivettymään! Oi! miksi näin sinun kerran!
MARCIA. (Eriks.) Mitä merkitsee tämä? Minua aavistaa, että kaikki on
tullut ilmi. Sitten pääskööt irti häijyt henget. (Ääneensä) Herra!
CANZIO. Vaimo!
MARCIA. Teidän palvelijanne; mitä tahdotte?
CANZIO. Ettäs viskaat päältäsi pois tuon kauniin naamarin ja näytät
minulle perkeleen-haamus.
MARCIA. Miksi sanotte niin?
CANZIO. Taivas! onko mahdollista, että näin korea käsi taisi vuodattaa
isäni veren?
MARCIA. (Eriks.) Siis mennyt! Ja nyt: jää hyvästi kaikki toivoni
uneksuma herraus!
CANZIO. Onko mahdollista? Mutta tässä onkin saatana itsensä pukenut
valkeuden enkelin muotoon. Totisesti!--Mitkä kiharat, lainehtien noilla
hartioilla!--Mutta jos oikein tarkasti katsot, niin ovat ne kiukkuisia
kyykärmeitä kuin ennen hirmuvaakunassa Perseuksen kilvessä.
MARCIA. (Viskasee tukkaansa) Kauhistu sitten.
CANZIO. Ja viskelet niitä noin ylpeästi vielä.
MARCIA. Niistä kiharista maksais moni kuninkatar miljuunia, niitä
kiharia olit sinä itse vielä eilen valmis suutelemaan, painelemaan
vasten ohaustas, joka poltti paljaasta rakkauden kimmasta.
CANZIO. Niin taisi helvetti vääntää miehen aivon.
MARCIA. (Eriks.) Mutta miksi seison tässä kauvemmin? Marcia, sua uhkaa
vankeus; koeta pyrkiä Metsolan vapauteen taas. (Käy vasemmalle)
CANZIO. Seis, vaimo, seis! (Vetää miekkansa) Muuton miekkani sun
lävistää paikalla. Seiso koreasti, tyttösein!
MARCIA. (Kääntyy ympäri ja käy korskeasti kohden Canzioo) Mitä tahdot?
Mielitkö peloittaa amazonia kuolemalla? Turha vaiva.
CANZIO. Pysäy minusta matkanpäähän; sun olennossas mua polttaa murhatun
isäni veri.
MARCIA. Niin, minä murhasin isäs, laskin hänen verensä ahneeseen
multaan alas, josta huutakoon se kostoa aina taivaaseen asti. Sen tein,
mutta tee nyt sinä kostosi teos. Se tee, se tee, se tee, sinä surmatun
isän onneton, ainoa poika! Lähetä kohden naisen povea miekkasi leimaus!
CANZIO. Mikä halpa työ tässä eloni hämäränaikana! Mitä hyödyttäisi
tämä? Voisko kuolos nostaa aurinkoni laskustansa ylös ja kulettaa sitä
takasin aamua kohden? Taitaisiko verestäsi syntyä se Pegasus, jolla
ratsastaisin tästä unohduksen kaukaiseen saareen? Elä, sinä viheliäinen
ja pakene linnastani tietämättömyyteen kaiken mailman, nähtyäsi Canzion
kuoleman.
MARCIA. Unohdetaan kaikki, unohdetaan entiset ystävämme, nimemme ja
synnyinmaamme ja paetaan yhdessä Seuralan saaristoon, kaunokaisen
Othaheitin luotoon. Siellä, niin kuin sanotaan, sen lemmentuoksuvassa
ilmassa on kaikki unohtuva pois kuin Lethen virrassa autuitten entiset
muistot murheen maasta. Siellä keskisuven kukkasniituilla karkellaan ja
niittujen liepeillä leikittelee hopeahelmeilevä laine.
CANZIO. Kavahda, sä hävytön, tekemästä pilkkaa vimmatusta miehestä,
kavahda!
MARCIA. Pilkkaa? Niinkohan?
CANZIO. Tahi luulisitko, sireni, että seuraisin sinua kauvemmas?
MARCIA. Ja eilen vannoit mua seurata vaihka aina Hadekselle alas.
CANZIO. Siis kovin huikenteleva mies; sentähden ei sinua, vaan itseänsä
kohtaan kääntää hän miekkansa nyt. Mutta sinä, muista, että vimman mies
on kujeen mies, ja jos mielit säästää henkeäsi vielä, niin älä poistu
tästä ennenkuin näet mun kaatuvan. Näin tahdon kostaa isäni kuoleman,
jota katselit riemuten; nyt katsele myös hänen poikansa kuolemaa, joka
ehkä kumoo sinulta yhden ja toisen toivon linnan. (Marcia on asettanut
itsensä vasemmalle, josta hän, käsi ohauksella ja nojaten itseänsä
vasten eräätä pilaria, katselee yli olkansa Canzioo) Niin, tyttö, seiso
siinä ja katsele kuolon askaretta, jota kerran itsekin olet tehnyt,
harjoitellen sen kuritun miehen ammattia. Katsele niin; ja hyvin
sinulle, ettäs noin vakaasti, juhlaisesti kiharies ääriltä katsahtelet
tänne! Mutta olkoon lausuttu jo kylliksi.--Toki; yksi rukous vielä.
Korkeuden hallitsija, saata, ettei kauvemmin jalo Rachel käyskele
hulluutensa yössä, säikytellen sieluansa, vaan lahjoita hänelle takasin
hänen järkensä ihanainen loimo. Mutta rukoilisinko mahdotonta?
Pelastakoon hänen sitten tästä kummituksen elämästä kuolema hiljainen
ja painukoon pian hänen silmänsä autuaaseen uneen.--Mariamme, koska
olen jättänyt auringon valon ja käyskelen öisessä maassa, jossa idän
reunaa ei löydy, ole jo sillon kiroomatta onnetonta miestä. Ole häntä
kiroomatta ja saavuttakoon henkesi jo täällä taivaallisen hekuman,
levätessäs taivaallisen ylkäs jalkoin juurella.--Noo, veli Claudio,
katsahda joskus uuden valtakuntas pyhien vuorien kukkuloilta alas
pimeyden syvyyteen, jossa Canzio raskaan velkataakkansa alla mykkänä
hikoilee, ja rangaistuksen vihan-liekit häntä pieksee. Oi! katso joskus
hänen päällensä; sillä hän toivoo, vaihka onkin tämä toivo etäinen kuin
Uranuksen haamea valo.--Sitä kohden riennän. (Pistää itseänsä miekalla
ja kaatuu kuolleena. Marcia käy hänen luoksensa ja katselee häntä
hetken äänetönnä)
MARCIA. Hän on kuollut, tuossa hän makaa kuin sydämmeen-amputtu hirvi.
Pakene, Marcia, pakene! (Menee vasemmalle.--Giotti kolkuttaa oikealle
ovelle, Pisano ovelle perillä)
GIOTTI. (Ulkopuolella) Avaa, Canzio, avaa!
PISANO. (Ulkopuolella) Avatkaat!
GIOTTI. Canzio!
PISANO. Avatkaat.
GIOTTI. Lepäätkö?--Mies, elles avaa, niin yksi ainoa potkaus ja ovesi
on murskana. Sinä tiedät, että tässä on jalka kuin elofantin sorkka.
Canzio!
VARRO. (Ulkopuolella) Ovi auki, Giotti! Pian! (Giotti potkasee oven
auki ja tulee sisään, niin myös Varro ja Angelo)
GIOTTI. Siinä on miehemme!
VARRO. Ah!
GIOTTI. Naiset, olkaat tulematta tänne!
VARRO. Oi Mariamne, poistu kauvas täältä, kauvas, kauvas! Mariamne,
kuule minua!