CANZIO. (Yksin) Tässä seison yksin kohtaloni kanssa, joka niinkuin
musta muuri on ympäröinnyt miehen. (Puhaltaa) Se ahdistaa, minä tunnen
kuinka henkeni ammahtaa hänestä kasvoilleni takasin. Näenkö enään tämän
pimeyden läpitse? Toki: tuossahan on Arnon kukoistava ranta. Mutta tämä
kauneus on silmälleni myrkky. En tässä, vaan Sarmatian avarilla
aavikoilla tahtoisin nyt seistä lumituiskun pyörteissä talvi-yönä,
toverina ulvovien susien. Siihen laulantoon sointuisi nyt yhteen
Canzion mieli. (Menee)