ALMA. Jaakkoseni, emmekö kuitenkin ajaisi sähkötoimistoon?
JAAKKO. Sinä olet aina oikeassa! Ajakaamme vain, ja sieltä lähetämme
moster Fiijalle suloisen sähkösanoman. Kreetta! Ajakoon Risto rappujen
eteen. (Kreetta pois vasemmalle).
JAAKKO. Ja nyt oma Almani! Tästä puoleen ei meillä saa olla mitään
salaisuuksia välillämme. Kipinästä syntyy suuri palo, joka polttaa
kyläkunnat. Pieni epäluulonkipinä voi olla alku suuriin
onnettomuuksiin; lentäessään se kasvaa ja niinkuin tykin kuula
laukaistuna vasta maaliinsa seisahtuu. Pikku salaisuudet ovat
avio-onnen suurimmat viholliset! Äiti! kiitän teitä kaikesta
vaivastanne ja huolenpidostanne; mutta nyt on vaimoni minun talossani
emäntä. En jätä teitä avuttomaksi --
ANNA (itkee). Vieläkö saan tämän yötä talossa viettää?
JAAKKO. Olkaa vaikka monta aamua ja yötä, mutta älkää enään suitsuttako
epäluulon alttarilla, (pukee Alman päälle kepsin).
ANNA (itsekseen). Kaikki vaivannäköni meni turhaan; tahdoin jäädä tähän
itsekseni emännöimään ja nyt minun pitänee kaikkein ensiksi muuttaa.
(Kovasti). Vanha luuta! Vanha luuta! Jaakko, muista aina että mies on
vaimon pää --
LIISA (keskeyttää). Mutta vaimo sitä päätä kääntää ja heiluttaa!
ANNA. En sinun kanssasi puhu, tarhapöllö.
JAAKKO (tarjoaa käsivartensa Almalle). Joko suvaitset lähteä? (menevät
peräovesta).
LIISA. Kas se on oikein! Oiva herra! Niin se olla pitää! Miehen pitää
luopuman isästänsä ja äidistänsä ja vaimohonsa sidottu oleman -- niin
sanoivat jo ijänikuiset egyptiläiset vai roomalaisetko lienevät olleet,
kah, kun en muista! -- Kyllä he jo siihenkin maailman aikaan, jolloin
ei kuu kumottanut eikä päivä paistanut asian tärkeyden oivalsivat. Ei
vanhat leilit ja uusi viini sovellu yhteen, sanoo raa ---