Alma. Minulla sitä neulaa ei enään ole.
JAAKKO. Ei ole, sillä sen näin tänään rautatiellä Valdemar serkkusi
kravatissa --
ALMA. Mutta, Jaakko, sehän ei ollut sama.
JAAKKO. Se oli ihan varmaan se sama, jonka sait minulta.
ALMA. Valdemarin neula on paljon vanhempi -- minä pyysin sen mallin
mukaan sinua tilaamaan itsellesi samanlaisen --
JAAKKO. Niin tilasin ja annoin sen sinulle, kuin sinusta nuo koiran
silmät näyttivät niin uskollisilta --
ALMA. Jaakko kulta, anna minulle anteeksi, olen totisesti sen neulan
hävittänyt!
JAAKKO (kylmästi). Kyllä te osaatte rantaanne puhdistaa. -- Me eroamme!
Kaikesta omaisuudestani saat puolen -- sydämmeni jääpi minulle
kokonaan. Jos tahdot asua tällä tilalla, asu -- jos tahdot muuttaa,
muuta -- mutta tiemme kulkevat eri suunnille. Jos sinun menee oikealle,
menee minun vasemmalle ja tästä lähtein aina päinvastoin! -- --
ALMA (itsekseen). Hän koettelee rakkauttani. (Kovasti). Niinkuin tahdot,
mutta voisitko, rakas Jaakko, minulle sanoa syytä tähän tuomioosi,
jonka alaiseksi -- koska niin tahdot -- mielelläni taivun.
JAAKKO (itsekseen). Kas vain, kuinka pian hän on valmis minut
jättämään! Voi, kuinka päätäni huimaa. --
ANNA (tulee peräovesta). Kah täällähän sinä olet! Nyt ruualle pian,
paisti on nahkana jo! -- Liisa! tuo munakarotti! -- (Käyvät ruualle.
Kreetta vasemmalta, hääräilee passaamisen toimissa. -- Jaakko ei ota
mitään, istuu suruisena tuijottaen. Syövät hiukan aikaa äänettöminä.
Liisa kantaa munakarottia vasemmalta).
ANNA. No, Jaakko, ota edes lohta -- eilen sen itse suolasin uuden
reseptin mukaan, jonka sain pappilan rouvalta.
JAAKKO (nousee). Ei minulle nyt ruoka maita, (menee peräovesta).
ANNA. Jälleen meni! Kaunis alku! Ei syödä, ei juoda! Niin on kuin
sota-aikana. Sota on julistettu, rajamaat on omistettu. Kaunis
aviopari! (laulaa): Selin söi, syrjin makasi, Selin työnsä toimitteli!
Kaunis pariskunta!
ALMA (huokaa syvään).
LIISA. Ei mitään hätää, Almarouva. Ei aina Keyriä kestä, eikä aina
tupia pestä! Tänään salamoipi, huomenna päivä paistaa! Surun päivät
teistä kaukana olkoot! (Alma purskahtaa yht'äkkiä itkuun). Kas niin,
kas niin! (Taluttaa Alman pois oikealle).
ANNA (syö). On siinä koko tarhapöllö! Tappaa kissat, paljastaa velhot
-- Minua kai tarkottaa?
KREETTA (viattomasti). Ketäs tuo muita.
ANNA. Vai sinäkin siinä! Etkö laita luitasi kyökkiin! Ota paisti, mutta
älä sitä suinkaan liikuta --
KREETTA. Mitenkäs sen kannan, kun en saa liikuttaa?
ANNA. Vai pullikoimaan! -- (Kreetta poistuu sukkelasti paistin kanssa
vasemmalle. Kuuluu Liisan ääni). Voi maailman surkeutta! (Huomaa
Liisan). Mirriraukkaani! Voi, -- voi!
LIISA (jonka murina on jo jonkun aikaa kuulunut näyttämön takaa,
oikealta, lennättää niskasta mustaa kissaa). Sen viimeinen päivä nyt
tuli! Vai tämä, nokinaama, Lippoa vaanii! Mutta nyt se pakana heilahtaa
hiukan korkealle!
ANNA (samaan aikaan huutaa ja koettaa saada kissaa pois). Kyllä, talon
paras kissa, sanon minä, jokohan heität -- -- marakatinmönsteri --
LIISA. Se on tämän tytön hyppysissä, eikä siitä ennenkään ole
lähtenyt mitään, joka siihen kerran tarttuu: kaikkein vähemmin tämä
viirusilmä --
ANNA (huutaa): Kreetta, Kreetta! tule joutuin hätään!
KREETTA (vasemmalta). Mikä tuli?
ANNA. Mikä tuli? Itse piru! Kas vain, sillä on hallussa talon paras
mirri!
KREETTA. Tuo kyllä joutaakin, latkii aina kerman ja sitten rouva toruu
palvelijoita.
ANNA. Joko panettelet taas! Mene töillesi!
LIISA (antaa kissan Kreetalle). Vie suoraan avantoon, vie, vie! Minä
hukutan sen toisen suden! -- (Anna koppaa Kreettalta kissan, Liisa ja
Kreeta poistuvat nauraen vasemmalle).
JAAKKO (peräovesta). Mikä huuto täällä on?
ANNA (itkee). Vielä kysyt, kaikki rauha meni talosta, kuin kuljetit
siihen mokomia maankulkijoita!