ALMA. Sinä olet herttaisin poika maailmassa! Oma sydänkäpyseni --
(nauravat).
ANNA (kantaa lautasia). Hohhoo! onpa täällä lystiä! Minulleko
nauretaan? --
JAAKKO (Annan sisään tullessa työntää Alman sylistänsä pois). Onhan
meillä nuorilla nauramista. Kaikki tuntuu huvittavalta --
ANNA. Meidän talossamme vietetään hiljaista, kristillistä elämätä. Ei
täällä mitään nauramista, eikä naurettavaa, pilkkaamista, eikä
pilkattavaa ole!
JAAKKO (Almalle). Nyt siis olet kotonasi. Pukeudu hiukan viileämpään
pukuun ja sitten kahvit juotuamme menemme kävelemään. Tahdon näyttää
sinulle kaikki paikat, läävät ja tallit. Minä pistäyn katsomassa lempi
oriini jalkaa. Äiti, saata nyt Alma huoneesensa. (Menee peräovesta;
heittävät lentomuiskut toisilleen salaa).
ANNA. Löytää tässä palatsissa sinne tien itsekin, jos tahtoo. Suoraan
ensin, sitten vasemmalle, sitten peräovelle: siinä on kamari, jos se
kelpaa.
ALMA. Kiitoksia! kyllä löydän.
ANNA (päästää avaimia esiliinastansa; paiskaa avainkimpun pöydälle).
Tuossa on talon jyväaitan avaimet, kellariin ja maitokammioon pidetään
lukon takana; niitä ei tarvis esiliinaan --
ALMA (laskee ystävällisesti avaimet Annan käteen). Ei suinkaan,
pitäkäätte vain avaimet!
ANNA. Sitä minäkin! Kyllä ne sitten palvelijat varastaisivat koko talon
puti puhtaaksi, jos vain avaimista ei kukaan huolta tahtoisi pitää.
ALMA. Pitäkäätte vain taloudenohjat käsissänne kuin tähänkin asti.
ANNA. Kuinka sanoit? Sitä kelpaa kuulla!
ALMA. Minä en ole vielä perehtynyt taloudentoimiin.
ANNA. Kuinka monta kertaa saa kahvia keittää?
ALMA. Enhän sitä tiedä.
ANNA. Vai niin!
ALMA. Parasta lienee keittää milloin on, ja milloin mieli tekee.
ANNA (solmiaa avaimet esiliinaansa). Alku on kuin olla pitääkin.
Pannaanko suurusta soppaan?
ALMA. Tehkää niinkuin Jaakko on oppinut tahtomaan.
ANNA. Soo! Siis ei mistään kieltoa?
ALMA. Tehkää niinkuin suvaitsette.
ANNA (Itsekseen). Meneehän se mukiin. Mutta kumminkin kaikki kysyä
täytyy ja se käypi raskaaksi vanhalle Aadamille. (Kovasti). Vaan
eiköhän se paisti siellä pala; taaskin se Kreetta taisi mennä
suplattamaan -- (menee kiireesti vasemmalle).
ALMA. Kuinka vastenmielinen! Kuinka hirvittävä! Enköhän vaan liene
kumminkin hypännyt "hulluun tynnöriin", niinkuin Liisa sanoo.
LIISA (oikealta, kantaa tohveleja ja kevyttä kesäleninkiä). Rouva! kas
tässä! (auttaa pukeumaan, riisuu kengät ja panee tohvelit jalkaan,
kengät sohvan alle).
ALMA. No, Liisa, mitä pidät uudesta kodistamme?
LIISA. Vaikka paikalla lähtisimme vanhaan kotiimme.
ALMA. Ei sentään vielä! Onhan Jaakkoseni täällä.
LIISA. En suinkaan minä menoamme surisi! -- Kyllä vain taitaa koitua
meille kolme perjantakia joka viikolle. -- Talo on kyllä vahva ja
vankka, mutta tuo noita -- suokaa anteeksi, Almarouva, kyllä se teille
keittää oivallisen kaalin --
ALMA. Kyllä Jaakkoherra puollustaa minua!