Kun kardinaali oli nuo rivit lukenut, vaipui hän syviin ajatuksiin,
mutta ei antanut paperia enää takaisin d'Artagnan'ille.
-- Hän miettii nyt minkälaisen kuolemanrangaistuksen hän minulle määrää,
tuumaili d'Artagnan itsekseen. No niin, kunniani kautta, hän on saapa
nähdä kuinka aatelismies kuolee.
Nuori muskettisoturi oli parhaalla tuulella kuolemaan sankarin kuoleman.
Richelieu mietti yhä vielä, kierrellen paperia edestakaisin käsissänsä.
Vihdoin kohotti hän päänsä, loi kotkansilmäyksen tuohon rehelliseen,
avonaiseen, älykkääsen muotoon, luki noissa kyynelten kyntelemissä
kasvoissa kaikki ne tuskat, jotka hän oli kärsinyt viimeksi kuluneen
kuukauden ajalla ja ajatteli kolmannen, jopa neljännenkin kerran, mikä
tulevaisuus tuolla kolmenkolmatta vanhalla nuorukaisella voisi olla, ja
mitä etuja hänen toimensa, rohkeutensa ja älykkäisyytensä voisi tuottaa
hyvälle isännälle.
Toisaalta ajatteli hän että mylady'n rikokset, hänen valtansa, ja hänen
helvetillinen neronsa olivat jo useamman kuin yhden kerran häntä
kauhistaneet. Hän tunsi ikäänkuin salaista iloa siitä että hän nyt oli
ikipäiviksi vapaa tuosta vaarallisesta rikostoverista.
Hitaasti repi hän palasiksi paperin, jonka d'Artagnan niin jalosti oli
hänen käteensä antanut.
-- Minä olen hukassa, mietti d'Artagnan.
Hän kumarsi syvään kardinaalille ikäänkuin sanoaksensa: "Herra, tahtosi
tapahtukoon!"
Kardinaali lähestyi pöytää ja kirjoitti seisovillaan muutamia riviä
pergamentille, joka jo kahdeksi kolmanneksi osaksi oli kirjoitettu;
sitten painoi hän sinettinsä sen alle.
-- Tuo on minun tuomioni, sanoi d'Artagnan itsekseen; hän säästää minut
ikävästä Bastiljista ja oikeudenkäynnin pitkällisyydestä. Hän tekee
siinä toki kunnon miehen tavalla.
-- Kas tässä, herra, sanoi kardinaali nuorelle miehelle, minä olen
ottanut teiltä valtakirjanne ja annan nyt teille sijaan toisen. Tästä
valtakirjasta puuttuu nimi, vaan se on teidän itsenne kirjoitettava.
D'Artagnan otti epäileväisenä paperin ja loi siihen silmäyksen.
Se oli muskettiluutnantin valtakirja.
D'Artagnan lankesi kardinaalin jalkoihin.
-- Armollinen herra, sanoi hän, henkeni on teidän; vallitkaa sitä
vastaisuudessa; mutta sitä suosioa, jonka olette suvainneet minulle
osoittaa, minä en ansaitse; minulla on kolme ystävää, jotka ovat paljon
ansiokkaampia siihen...
-- Te olette kelpo nuorukainen, d'Artagnan, keskeytti kardinaali,
taputtaen häntä ystävällisesti olalle, mielihyvillänsä siitä että oli
voittanut tuon vastahankaisen luonteen. Menetelkää tämän valtakirjan
kanssa miten tahdotte. Muistakaa vaan, että vaikka nimen kohta siinä on
tyhjänä, minä annan tämän valtakirjan teille itsellenne.
-- En koskaan ole sitä unhottava, vastasi d'Artagnan; Teidän
ylhäisyytenne saa olla varma siitä.
Kardinaali kääntyi ja sanoi kovalla äänellä:
-- Rochefort!
Rochefort, joka epäilemättä oli seissut oven takana, astui heti sisään.
-- Rochefort, sanoi kardinaali, tässä näette herra d'Artagnan'in; hän on
nyt tästä puoleen minun ystäviäni. Syleilkää siis toisianne ja
käyttäytykää hyvin, jos tahdotte säilyttää päänne.
Rochefort'in ja d'Artagnan'in täytyi syleillä toisiansa; sillä
kardinaali oli saapuvilla ja katseli heitä valppaasti.
He menivät yht'aikaa ulos huoneesta.
-- Me tapaamme toisemme, eikö niin, herra, sanoi Rochefort.
-- Milloin vaan tahdotte, vastasi d'Artagnan.
-- Kyllä siihen saamme tilaisuutta, jatkoi Rochefort.
-- No? sanoi Richelieu avaten ovea.
Molemmat miehet hymyilivät toisillensa, puristivat toinen toisensa kättä
ja kumarsivat Hänen ylhäisyydellensä.
-- Me aloimme tulla maltittomiksi, sanoi Athos.
-- Tässä minä nyt olen, ystäväni, sanoi d'Artagnan.
-- Vapaana?
-- Niin, hyvät ystävät, enkä ainoastaan vapaana, vaan armossa ja
suosiossa.
-- Siitä sinun pitää meille tarkemmin kertoa.
-- Kyllä, tänä iltana.
Todella meni d'Artagnan jo samana iltana Athoksen luokse, jonka hän
tapasi tyhjentämässä viinipulloansa, -- toimi, jonka hän täytti
säännöllisesti joka ilta.
Hän kertoi, mitä hänen ja kardinaalin kesken oli tapahtunut ja sanoi,
ottaen valtakirjan taskustansa:
-- Kas tässä, rakas Athos veikkoseni, tämä on luonnollisesti sinulle
tuleva.
Athos hymyili tuota tavallista, kaunista, miellyttävää hymyilyänsä.
-- Ystäväni, Athokselle tämä on liian paljo, kreivi de la Fère'lle liian
vähä. Pidä valtakirja omanasi; se on sinulle tuleva. Ah, Herra nähköön,
sinä olet sen kylliksi kalliilla hinnalla ostanut!
D'Artagnan lähti nyt Athoksen luota ja meni Porthoksen luokse.
Hän tapasi Porthoksen komeaan loistavaan univormuun pukeutuneena, peilin
edessä seisomassa.
-- Ahaa, sanoi Porthos, vai sinä se olet, rakas ystävä! Kuinka sinun
mielestäsi tämä puku minua somistaa!
-- Verrattomasti, sanoi d'Artagnan, mutta minä tulen ehdottamaan sinulle
toista, joka somistaa sinua paremmin.
-- Mitä? kysyi Porthos.
-- Muskettiluutnantin pukua.
D'Artagnan kertoi Porthoksellekin kardinaalin ja hänen välisen
keskustelun ja sanoi, ottaen valtakirjan taskustaan:
-- Kas tässä, ystäväni; täytä tuo paikka nimelläsi. Ja tule kelpo
päälliköksi minulle.
Porthos silmäili valtakirjaa, ja jätti sen sitten d'Artagnan'ille hänen
suureksi hämmästykseksensä.
-- Niin sanoi hän, tämä olisi minulle sangen mieleinen, mutta minä en
voisi kylliksi kauvan nauttia tästä suosiosta; sill'aikaa kuin teimme
retken Béthuneen, kuoli herttuattareni mies, niin että, rakas ystävä,
koska vainajan raha-arkku ojentaa minulle syliänsä, niin minä
nain lesken. Minä koettelen juuri sulhaispukuani; pidä sinä
luutnantinvaltakirja, ystäväni, pidä se omanasi.
Ja hän antoi sen d'Artagnan'ille takaisin.
Nuori mies meni Aramiksen luokse.
Hän tapasi hänet polvillaan rukoustuolin edessä, otsa painettuna
rukouskirjaa vasten.
Hän kertoi kardinaalin ja hänen välisen keskustelun ja otti kolmannen
kerran valtakirjan taskustansa.
-- Sinä, meidän ystävämme, meidän valomme, meidän näkymätön
suojelijamme, sanoi hän, ota sinä tämä valtakirja; sinä olet ansainnut
sen paremmin kuin kukaan viisaudellasi ja neuvoillasi, jotka aina ovat
saattaneet onnellisiin päätöksiin.
-- Ah, ystäväni, vastasi Aramis, meidän viimeinen seikkailumme on
minulta kokonaan poistanut elämisen ja miekan käyttämisen halun. Tällä
kertaa on päätökseni peräytymätön; piirityksen jälkeen menen minä
latsaristien veljeskuntaan. Pidä sinä valtakirja omanasi, d'Artagnan;
asemiehen ammatti sopii sinulle, sinusta tulee urhoollinen ja kelpo
kapteeni.
Kyynelsilmin ja ilosta loistavana palasi d'Artagnan Athoksen luokse,
joka istui vielä pöydässä lopettelemassa viimeistä malagaansa.
-- No, sanoi hän, hekin hylkäsivät tarjoukseni.
-- Niin, ystäväni, sillä ei kukaan ansaitse sitä paremmin kuin sinä.
Ja hän otti kynän ja kirjoitti d'Artagnan'in nimen valtakirjaan ja antoi
sen sitten hänelle takaisin.
-- Nyt minulla ei ole ketään ystäviä enää, katkeria muistoja vaan!
Ja hän antoi päänsä painua kämmentensä väliin, jolloin kaksi kyyneltä
valui alas pitkin hänen poskiansa.
-- Sinä olet nuori, vastasi Athos: sinun katkerilla muistoillasi on
kylliksi aikaa muuttua suloisiksikin.
Jälkiliite.
Kun La Rochelle ei saanut Buckingham'in lupaamaa Englannin laivaston
apua, antautui se vuoden piirityksen perästä; Lokakuun 28 päivänä v.
1628 allekirjoitettiin antaumuskirja.
Kuningas palasi juhlallisesti Pariisiin Joulukuun 23 päivänä samaa
vuotta. Hänelle valmistettiin riemujuhla, ikäänkuin hän olisi kukistanut
viholliset eikä ranskalaisia. Hän tuli kaupunkiin Saint-Jaques'in
esikaupungin kautta viheriäisten kunniaporttien lävitse.
D'Artagnan astui uuteen arvoonsa. Porthos erosi palveluksesta ja nai
seuraavana vuonna rouva Coquenard'in; tuo niin hartaasti haluttu
raha-arkku sisälsi kahdeksan tuhatta livreä.
Mousqueton sai komean livreen ja nautti onnea, jota hän koko elämänsä
oli uneksinut, nimittäin seista kullattujen vaunujen takana.
Tehtyänsä matkan Lothringiin, Aramis katosi kokonaan ja lakkasi
kirjoittamasta ystävillensä. Rouva de Chevreuse'n kautta saatiin
sittemmin tietää, että hän oli mennyt Nancy'n luostariin.
Bazin oli otettu maalliseksi veljeksi.
Athos pysyi muskettisoturina d'Artagnan'in päällikkyyden alaisena
vuoteen 1631, jolloin hän, käytyänsä Roussillon'issa, otti myöskin eron
palveluksesta, sanoen syyksi että hän Roussillon'issa oli perinyt pienen
tilan.
Grimaud seurasi Athoksen mukana.
D'Artagnan taisteli kolme kertaa Rochefort'in kanssa, ja haavoitti häntä
yhtä monta kertaa.
-- Luultavasti minä tapan teidät neljännellä kerralla, sanoi hän
ojentaessaan Rochefort'ille kätensä, nostaaksensa häntä jaloilleen.
-- Sitten on parempi sekä teille että minulle, ett'emme taistele enää,
vastasi haavoitettu. Saakeli! Minä olen teidän ystävänne enemmän kuin
luulettekaan, sillä aivan ensi kohtaamisestamme asti olisin voinut ottaa
teiltä hengen, jos vaan olisin maininnut sanankaan kardinaalille.
He syleilivät toisiansa, tällä kertaa vapaasta tahdosta ja täydellisessä
sovinnossa.
Planchet sai Rochefort'ilta kersantin paikan henkivartiossa.
Herra Bonacieux eli hyvin levollisena, ei tiennyt vähintäkään minne
hänen vaimonsa oli joutunut, eikä suuresti välittänytkään sen
tietämisestä. Eräänä päivänä oli hän niin varomaton, että muistutti
kardinaalia olemisestansa. Tämä antoi vastata hänelle, että hän pitäisi
huolen hänen vastaisesta toimeentulostansa.
Niinpä, kun hän seuraavana päivänä kello seitsemän iltasella lähti
kodistansa, mennäksensä Louvreen, ei häntä enää nähty Fossoyeurs'in
kadulla. Niiden ajatus, jotka luulivat parhaiten asian tietävänsä, oli
että hän jossakin kuninkaallisessa linnassa sai elatuksen ja asunnon
Hänen anteliaan Ylhäisyytensä kustannuksella.