Kun lähetti sitten toi kylälle tiedon, että miehiä se hiirikoira
syödäkseen lahtaa, niin tuli hölmöläisille hätä käteen ja he rupesivat
pelastuksekseen kissaa pois hengiltä koettamaan.
Mutta kissa karkasi heidän käsistään talon katolle ja rupesi sinne
päästyään tyytyväisenä käpälillään kasvojaan pesemään.
Hölmöläiset luulivat sen heille kostoksi puivan nyrkkiään. Pelästyneinä
he rupesivat sohrimaan kissaa pitkillä riuvuilla ja koukuilla. Ja
lopulta he kissan tuhotakseen sytyttivät koko talon palamaan.
Kissa silloin kiukkuisesti sähisten tuli riukuja myöten alas ja kiipesi
toisen talon katolle.
»Eihän sille mitään mahda, kun se lentää kuin lintu ja katoilla kävelee
ja ryntää päälle!» huusivat hölmöläiset ja pistivät toisenkin talon
palamaan.
Kissa vaan hyppäsi katolta katolle ja hölmöläiset sitä myöten talojaan
polttivat. Niin paloivat poroksi kaikki Hölmölän talot.
Hölmöläiset sen jälkeen hajaantuivat ympäri maan, ja vähän jokaisella
paikkaa kunnalla vielä nytkin tapaa ihmisiä, jotka selvästi ovat
hölmöläisten heimoa. Kaiketi likeisempääkin sukua kuin oli sillä
hölmöläisellä, joka pitäjään tullessaan kehui:
»On minulla tässä pitäjässä sukaakin, sillä enoni kummin kaiman vuohi
oli täällä kerran kesän laitumella!»