Kokin gualem vaikutt se, ettei meijä miälen oll nii riuskas ko enne. Ei
Vilkk enä hulluijas jahdannt tapas jälkke ja Iiro ol yht hissuksis ko
hänen gilpkonnaski. Ja yhdes se pari ny lepohetkiäs viättiki. Semmost
paremi ikävä ja ykstoikkost olo se ol eik se siit sunkka hauskemaks
tull, ett vanhin matruus, Tyykilä Juhan Henrik ennustel yhtmitta
semmost, ett "Rojohoppe" tällk kerrall viäl mäkke mene. Hän ol siin
miäles sendähde, ett hän Flensburi rannas ol nähnk, kui rota juur enne
meijä lähtijän oliva jättänn "Rojohoppe" ja kulkennp pisin
giinnitystrossej maihi. Ja ko mek kaikk ymmärsi, ett semse merki ei
tiäd hyvä, ni me ol ai vaa synkjäll miälellk, ko mes siink kryssäskli
läpi Oolandi merem Bohjalahtehe. Aino miäs buuris, ko ei muuttann
miäldäs eik tavoijas ol kapteen. Hän makas kajuutis ja litraskel kaikes
hiljasudes.
Ko me oll Oolandi mere jättännt takapualellen, ni mes sai myättuuld ja
nii erinomasen gaunist ilma, ettei meill oll olis semmost, muttko sinä
päevänk, kon gokk haudatti. Ja nii mes sitt yks ehto rupesi lähenemä
Rauma. Met tei jo pilkka Tyykilä Juhan Henriki ennustuksist ja hän
meinas ittekki, ett näky ai ne vanha merki välist pettävängi. Mutt juur
ko me rupesi näkemä Sandkarim bookin daevarannall, niin duul käänyski
lounasse, ilm löi sakkjaks ja hetkem bääst meill ol täys myrsk ja
rakkeit ja lund tul, nii ettei silmiäs tahtonns saad auk pidetyks. Tul
pimiki samas ja ny ei meijä auttann enä yrittäkkä sisäll Rauma
haminaha, muttkom bäätim byssy ulkon meres, siks ett päev jäll valknis.
Met tei slaagej ja koitt hiljakses pääst pohjost kohde, ett meills sitt
aamust olis oll hyvä tuul painttas sisäll Valkkikarin gautt. Kyll me
uskost logasin diättäksen vähä, misä oltti, mutt olik sitt mahtann
ruahtukk menn logihin, daikk olik "Rojohoppe" logis vika, muttko mes
sydänyä aikant tei slaagi mait kohde, nin guulus läpi myrsky ja
aalotten gohina vähä kamal kolaus. Se pan meijä aloksen valla värisemä
ja me ymmärsi ett me oll mennk karill. Mutt silmäräpäykse aikka näytt
viäl sendä niingo "Rojohoppe" olis luiskattanns se yli. Nii onnelisest
ei kuitengan gäynnykkä. Keskkohdaldas se tartus lujast kiip pohjaha,
mastot taitusivas samas poikk niingo ruagon gorre ja "Rojohoppe"
kallistus pahast. Meillt tul kamal kiiru kaapat trossi ja köyde ja ko
se ol teht, ni "Rojohoppe" nous taas pystöhö ja kiäpautt ymbärs kivell,
nii ett se tul makkama föör päi aaloj, niingo se olis tahtonnk kerra
viäl uhmat niit.
"Se o oikke 'Rojohoppe', käänd rind päi niit", puhel Vilkk, kon girves
kädes tul mnuu viärem bakill. "Tämä on gamal paikk; Kalkke, mnää
pelkkä, ett koko laev taittu poikk, ko se nii vanh ja käyrselkäne jo o.
Ols snää tääll ja koit saadk kaikk muukkin dänn, mnää lähden gapteeni
hakema."
Taas hän ol kadonnp pimeytte mnuu viärestän ja mnää käski joka miähen,
go mnää sain gässihin, dullf föörihin go mnuu, niingo Vilkungi miälest
etupual ny makas laajemald ja lujemim bohjas. Vähitelle me olingin
gokkondunn baki suajaha gaikk muup paitt kapteen ja Vilkk.
-- Oleks Vilkku nähn? -- kysy Iiro kon dul viimesen.
-- Olen, se men gapteeni hakeman dänn.
-- Se mnuungim bit tekemä, mutt ei ahterihim bääs enä. "Rojohoppe" on
daittunn isomasto ja kryssmasto välist, nii ett meri lyä siit se ylitt.
Kyll o Vilkk vissi menns sem bitkän diäs niingon gapteeniki.
Siihem bäätöksehe met tliin gaikk, ko mes siink kokkonusim baki alle
yhte rymssyhym byssyäksens sulill. Ja sitt meills seoras monem bitkän
diiman gärsimine. Läpittmärjis vaatteis viils vilu läpi luitte ja
ytimitte ja miäles makas se kamal ajatus, ett kosk menevä hajalles ne
laudak, ko meijä viimesent turvan ova. Ja mitä tua päevä valknemine
fölisäs? Ong sillonga viäl pelastus mahdoline? Tämsek kysymykse meijä
miälesän liikusivak, ko mes siinp pimjäs hengen edest taistli. Mutt
vastaust em mes saann niihin gysymyksihi. Meijä ymbrillän ulvos vaa
myrsk, niingon gaikk hornam bedo olis vallalles päästett ja kiukuisas
siit, ett "Rojohoppe" uskals tehd vastrintta, riähusiva vahtpää aalo
meijä ylitten ja mursivap palam balaseld meijä suajastan.
Mutt päev sengi yä jälkke vihdo viime rupes valknema ja ko samas lakas
pyryttämästäkki, ni me näi, ett meill ol baabuurim bualell mettä kasvav
luat ja vähitelle rupes näkymän galljoj ja karej styyrbuurim bualell ja
vihdo viime perämbuale suunall luat luado viäres. Ja ko valknemistas
valken, ni meijä sydändän oikke viils, ko me näi se hävityksen
gauhistukse, ming alaseks meijä "Rojohoppe" ol joutunn. Katkastuj
köydej, stangoj ja spiiroj makas se ymbärs ja hakkasiva sen gyljej.
Bräädgong ol föörim bualellp paikotelle säilynn, paikotellem bualiks
vallallas ja suurimaks osaks kadonn. Perämbualell oliva vahingo viäl
suurema. Koko ahterdäkk ol kajuuteines päevines tiäsäs. Ja kaiken dämä
hävityksen geskeld nousiva murtunette mastotten dymbät taevast kohde.
Karette rannoill ajel osa meijä lastian ja laevast vallalles lähtenyit
ossi. -- Mutt kapteeni ja Vilkku ei näkynn missä.
Vähitelle rupes myrsk tyrendymä ja pian dultti maist meit auttama. Ko
mek kysysi, misä me oll, ni hes sanosiva, ett me oll Springarin
gareill, Iso Enskärin dykön ja ett he ovat Talloora ja Anttoora
luadoist. Nii ett pahast me oll eksynnk kursistan. Mutt ei oll ihmekä
semses ilmas.
Ko mes sitt sanosi, ett meild on gapteen ja yks miäs kadoksis ja
kysysin, diätäväk he niist mittä, ni hes sanosiva, ettei he ol niit
nähn, mutt ett he olivat tullesas nähn ahterdäkin gajuuteines makkavas
likemäks mannermaat "Blumman" grundill. Ko he olivat tullk krysäte, ni
ej heijä olis sopinn menn liki stää, mutt ei he mittä elomerkki siäld
oll nähn. Ol kans oll viäl hiuka hämy sillo. -- "Mennes kuljeta juur se
siutt", lisäsivä he, "ja sillo saadan darkastas seki osa laevast."
Hyväs myättuules mes sitt paino niin dyhjin miähin, ettei meill ollk ko
vaatte yllän, Anttoorat kohde. Jo kaukka me näi "Rojohoppe" ahterdäkin
gajuuteines karill. Siälls se makas keskell mereselkkä niingo joku
tukklautt kopeines eik mittä elävä olentto näkynns sill. Vast sitt ko
mep pääsi melkke se rinnall, ni Vilkk pistä pääs ulos skailetist ja
kysy: "Olettak tek kaikk jälill?"
-- Ole oikke. Misäst kapteen o?
-- Kyll hän däällk kans o. Me ole juur ottannp piäne aamudropprin däsä
syyskylmäs. Mutt kyll mes sendä jo miälelläs tämä asumukse jätängi.
Me oti sitt heijäm baattihi ja meni Anttooran daloho. Ja ko mes siäll
oll huilanns sem bäevä ja lämmitell ittiän, ni me nukusi yän hyvi
jälkken gaike rasitukse. Seoravan aamun mes sitt Bastuskeri rannast
kuljetetti Reposaarehe ja siäld mep pääsi viäl samanp päevän valulaevas
Raumall. Aguksen gapteeniki ol ny ensmäisen gerra se jälkken go
reissuhu lähdetti valla selkki. Hän ol viimesen dilka litra-ainestas
nauttinn Anttooras. Jalkasi mes sitt haminast läksin gukin gottihin
gaupunkkihi. Siäll ei enne meijän duloan ymmärrettävästengän diädett
viäl mittä "Rojohoppe" haaverist, mutt kyll se tiät nyp pia levis
ymbärs kaupunkki. Eik kukka ihmetell, ett meijä ol nii vanha aloksen
gans käynn huanost siin myrskys. Kaikk vanha ihmses sanosiva, ett se ol
kovimppi, mitä he muistiva. Oltti ilossi vaa, ett miähep pelastusiva.
Eik Aguksen gapteenika surs stää, ett häne "Rojohoppes" menn ol. "Se ol
vakutukses", sanos hän, "ja se sai tällaillp pali kunnjalisema lopun,
go jos se olis laahatt Korkkjangari ulknokkaha mätänemä muittem
braakette joukos." Nii ett kaikk tydysivä ossahas pian gylläkki, kaikk
muup paitt yks nuar flikk, kon gäve viäl saman ehton mnuun dykönän
guulemas, mitä kokk ol puhell ennen gualematas. Häne sydämehes jätt
"Rojohoppe" viimene reis ainaseks muisto unelmoidu onne särkymisest ja
hän läks itketen, gukatiäs ensmäise suure surus murtaman mnuun dykköän.
Mutt yks kova vaikk vähemä raskas hetk mnuull ol viäl edesän. Seoravanp
päevän lähett näättäk Agukse frou mnuu hakema.
Ei oll hängäm bahoillas "Rojohoppe" menettämisest ja reisu rahalisse
voittoho hän ol hyvingin dytyväine. Mutt nuugast hän dahdos selgo saadk
kaikest, mitä reisus ol tapattunn. Ja ko mnää oll asjap pääst päähä
selittänn, ni hän vihdo viime, niingo mnää oll odottannukkin, gysys:
"Ja kui mondast kertta kapteen ol kännis reisu aikan?"
"Ei ollf, frou hyvä, ko yhden gerra", mnää vastasi. Mnää ajattli, ett
se ol semne vastaus, etten mnää sillp pahottannt turhambäite froua
miäld eng sillaill valetellukka. Sillett valett mnää ole ain garttann
eik kukkan daedakkan dulls sanoma mnuust, ettän olsi aluttomi kokkom
bann.