pappilan yliskammarissa heinäkuun 29 p:nä 1860 -- "ovat jälittelyjä
ulkomaalaisista eivätkä sovellu kansan tarpeihin ja käsityskantaan.
Kun kansalla ei ole mitään maantieteellisiä tietoja, ei mitään
historiallisia edellytyksiä valtiollisten tapahtumain käsittämiseen, ei
mitään käsitystä valtiolaitoksen elimistöstä, on valtiollinen
uutisosasto sille arvoton. Kun sillä ei ole mitään selvää käsitystä
luonnonvoimista ja luonnonlaeista, ovat selitykset fyysillisistä
ilmiöistä, esim. maasta, ilmasta, vedestä, eläimistä, kasveista,
hyödyttömät mikäli ne sisältävät sovituksia jokapäiväiseen elämään.
Opettavain kirjoitusten sisältö on lehdissämme vähemmin käytännöllinen
kuin suotavaa olisi. Syynä siihen, mikseivät lehdet täytä
tarkoitustaan, onkin se, ett'ei osata lukea sisältä ja ett'ei sisältö
sovellu lukijakunnan käsityskantaan."
Kansakoululta, joka silloin vielä oli kapalossaan, ei Soldan odota apua
tämän epäkohdan poistamiseksi, ennenkun vasta miespolvien kuluttua.
"Vaan eikö voisi -- niiden satojen uusien ehdotuksien joukossa, joita
tätä nykyä koetetaan, käytetään ja hylätään -- ottaa esille asiaa,
josta ainakin minä toivon enemmän todellista hyötyä kuin mitä monet
muut ehkä uskonevat mahdolliseksi. Tarkoitan kuvitettua lukemista
kansalle -- sellaista kuvitettua lukemista, jota ei vielä tietääkseni
missään muussakaan maassa ole olemassa."
Ja hän tekasee kokonaisen ohjelman kuvateoksensa sisällöstä.
Sen tulisi ilmestyä vihkottain suuressa 8:ossa ja sisältää etupäässä
alkeisopettavaista, aina sovitettuna käytölliseen elämään. Kussakin
vihkossa pitäisi olla joku pitempi kuvitettu kirjoitus esim.
seuraavista aineista: ulkomaan teollisuuden laadusta; maanviljelyksestä
eri osissa, niinkuin suonviljelyksestä, lannoituksesta, siemenlajeista,
metsänhoidosta, karjanhoidosta, kynnöstä, kylvöstä, metsäpaloista,
myllyistä; käsiteollisuudesta; yksinkertaisista luonnonlaeista kuvineen
ja sovituksineen käytölliseen elämään (painolaki, vipu, vaaka, puntari,
pendeli), vedestä, lumesta, ilmasta ja sen suhteesta tuleen,
hengitykseen, liikkeeseen. Siitä laajenisi ohjelma kuvauksiin eri
sivistysasteista, kaupasta, merenkulusta, rautateistä; tiilinpoltosta;
kalkinpoltosta; -- sisältääpä vielä viittauksen PeIlervo-aatteestakin
s.o. maanviljelijäin yhdystoiminnasta.
Peläten, ett'ei kehittymätön lukija osaisi katsella kuvia s.o. selittää
niitä, tulisi häntä siihen opettaa siten, että kuvat kehittyisivät
helposti tajuttavista vaikeampiin. Luonnonhistoriallisissa
kertomuksissa voisi esim. alkaa kotieläimillä, hevosella tai lehmällä,
ja niistä vähitellen siirtyä oudompiin ulkomaalaisiin.
Tällainen kansan kuvakirja tulisi hänen uskoakseen vaikuttamaan paljon
hyvää, kun ajattelee, missä määrän sivistyneet Robinson Crusoesta
alkaen vaikeimpain koneiden käsittämiseen ovat nauttineet hyötyä
kuvallisista esityksistä. Se yllyttäisi myöskin lukuhaluun, kun
uteliaisuus kehoittaisi selon ottamiseen kuvia selittävästä tekstistä.
Epäilemättä olisi tämä ehdotus korvannut kipeän tarpeen siihen aikaan,
jolloin se tehtiin, ja joskin kuvitetun lukemisen tarvetta myöhemmin on
tyydytetty, puuttuu meiltä vieläkin Soldanin suunnittelema kansalle
aiottu kuvateos. Kenties ajatteli hän, joka jo kauvan oli tuuminut
tieteen kansantajuiseksi tekemistä, voivansa itse ryhtyä aatteensa
toteuttajaksi. Siihen olisi hänellä tiedemiehenä ja taiteilijana ollut
paremmat edellytykset kuin kenelläkään niistä, jotka ovat myöhemmin
tällä alalla toimineet. Asia ei kuitenkaan tullut ehdotusta edemmä,
yhtä vähän kuin niin monet muutkaan hänen hyvistä aatteistaan. Ehkä
ajatteli hän juuri tätä, päästäessään kerran vanhoilla päivillään
paperille seuraavan huokauksen: "Tulin Helsinkiin neljänkymmenen vuoden
ijällä, varustettuna lämpimällä halulla kaikellaisia yleishyödyllisiä
harrastuksia kohtaan, mutta ilman kykyä ottaa johtoa omiin käsiin, kun
ymmärtävää kannatusta muiden puolelta puuttui."
Varsinaisena ja näkyvämpänä tuloksena Soldanin matkasta oli 100:n sivun
suuruinen, kuvilla varustettu kirjanen "_Tervanpoltosta Suomessa ja
kuinka se olisi parannettava_", joka senaatin toimesta painettiin
seuraavana vuonna. Siinä luetellaan ensiksi pääasiallisimmat
tervanpolttopaikat maassamme, tehdään selkoa tervan valmistuksen eri
asteista: kolomisesta, hakkauksesta ja poltosta, tervan kuletuksesta
eri seuduissa sekä maitse että meritse, tervan myynnistä ja hinnoista
ja tervan polton kannattavaisuudesta. Se ansio, jota tervanpoltto
tuotti, oli jo siihen aikaan niin huono, että tässä teollisuudessa
osallisina olleitten päiväpalkka oli keskimäärin 27 kopeekkaa. Köyhyys
oli samassa määrin suurempi kuta enemmän tervanpolttoa harjoitettiin
maanviljelyksen ja karjanhoidon kustannuksella. Paikotellen, niinkuin
Pohjanmaan rantaseuduilla, oli tervanpoltto lopen hävittänyt metsät ja
uhkasi tehdä sen niilläkin seuduilla, missä se ei vielä ollut
tapahtunut.
Ei kirjoittaja kuitenkaan tahdo ehdottaa tervanpolttoa kiellettäväksi,
ainoastaan järkiperäisemmin harjoitettavaksi, niin että myöskin
kolottujen puitten pihka käytettäisiin hyväksi ja että etupäässä kannot
tervaksi poltettaisiin. Samalla olisi erityisten tervauunien avulla
muitakin aineita, niinkuin esim. tärpätti ja hiilet, saatava
tuottaviksi. Tekemäinsä laskujen nojalla oli Soldan tullut siihen
tulokseen, että tervanpolton alkuperäisyyden takia 1 miljoona ruplaa
haihtui savuna ilmaan.
Kirjoittajan loppuehdotus sisälsi seuraavat parannukset: 1) että
kolottujen puitten sijasta olisi käytettävä juuria, kantoja ja
kaatuneita puita; 2) että kolomista olisi harjoitettava ainoastaan muun
metsänhakkuun yhteydessä ja etupäässä pihkan keräämistä varten; 3) että
lisätuotteiden (tärpätin, hiilen, potaskan y.m.) saamista varten olisi
rakennettava tervauuneja korvaamaan tervahautoja. Kun tervauunien
rakentaminen ja käyttäminen vaatii teknillistä taitoa, niin olisi 4)
niitä valtion välityksellä perustettava tervaseutuihin ja meren
rannoille. Sitä varten olisi valtion toimesta metsähallitukseen
asetettava henkilö, joka asiaan perehdyttyään ottaisi tätä uudistusta
ajaakseen ja sen käytäntöönpanoa johtaakseen.
Aate, jonka Soldan näin esitti, oli epäilemättä tulevaisuuden aate,
vaikka se sillä kertaa jäi vaan ehdotukseen. Varsinkin tuntuu ehdotus
pihkan keräämisestä kaadettavaksi tuomituista puista käytännölliseltä.
Kannot ja juuret lahovat yhäkin vielä metsissämme mitään hyötyä
tuottamatta. Tervanpolton ehkäiseminen valtion metsissä oli siitä
kuitenkin seurauksena.
Syynä siihen, ett'eivät nämä ehdotukset metsän teknillisestä
jalostamisesta kehittyneet sen pitemmälle, oli kai osalta sekin,
ett'ei Soldan itse, niinkuin oli toivonut, päässyt tällä alalla
työskentelemään. Niinkuin kohta tulemme näkemään; tarvittiin hänen
kykyään tähdellisempiin tehtäviin. Päästyään perille hänen taidoistaan
teki näet Langensköld hänestä rahapajan johtajan.
* * * * *
Ennenkun hän tälle alalle antautui, teki Soldan v. 1862 valtion
kustannuksella matkan suureen maailmannäyttelyyn Lontoossa tutkiakseen
siellä teollisuuden silloista kantaa ja antaakseen havaantojensa
nojalla meidän oloihimme soveltuvia ehdotuksia m.m. meilläkin
mahdollisesti toimeenpantavista näyttelyistä. Hänen kirjoittamansa
kertomuksen konsepti sisältää laajan tutkimuksen maailmannäyttelyjen
synnystä ja hyödystä. Sen lisäksi on siinä arvosteluja aineellisen
edistyksen ja työtaidon alhaisesta kannasta omassa maassa ja mietteitä
syistä siihen. Sattuvasti kuvaavat nämä mietteet silloisia oloja ja
näkyy niissä myöskin ensimmäisiä epäilyksiä Soldanin sittemmin niin
ankarasti tuomitsemasta hegeliläisestä filosofiasta, jossa hän
vanhoilla päivillään näki syyn kaikkeen onnettomuuteen maassamme.
"Miksi on maamme niin köyhä?" kysyy hän. "Onko syy siihen yksinomaan
voittamattomissa luonnon-esteissä?"
"Ei", vastaa hän, "syy takapajuisuuteemme niin monella alalla
on haettava yksipuolisesti mietiskelevästä tieteellisestä
sivistyksestämme. Se on se, joka jarruttaa kaikkia harrastuksiamme
kohota nykyajan kannalle ja panna toimeen teknillisiä parannuksia. Tämä
meidän toimettomuutemme imee alinomaista mehua kansassa vallitsevasta
maailman-katsannosta, joka periaatteellisesti halveksii aineellisen
luonnon, aistillisen maailman merkitystä ihmishengelle. Yksinomaisesti
uskonnollinen oppi ei tahdo olla missään tekemisissä ruumiillisen
elämän kanssa, ell'ei se tapahdu kukistavaan suuntaan. Kirkko katsoo
aistillinen maailman enemmän tai vähemmän syntiseksi. Siitä on
seurauksena, että kaikkea aineelliseen työhön ja pääomaan perustuvaa
sivistystä halveksitaan. Se on tämä käsitys elämästä, jota voi kutsua
yksipuolisesti mietiskeleväksi ja joka saattaa käytölliseen
toimettomuuteen. Suurin osa kansastamme hyväksyy tämän kannan kansan
sivistykseenkin nähden. Me puhumme kyllä vuosisatain sivistystyöstä,
mutta ell'ei ota lukuun parina viimeisenä vuosikymmenenä vaikuttaneita
sanomalehtiä, jotka ovat, vaikeiden paino-olojen vallitessa, koettaneet
levittää muutakin kuin uskonnollista ja mietiskelevää valistusta, niin
mikä on ollut tämän kansan henkisenä ravintona? Katkismus, raamattu ja
sen lisäksi runot ja sadut. Tosin on tämän kansan jokapäiväinen työ
henkensä elatukseksi sen varakkaammissa jäsenissä herättänyt halua
realististen ja käytännöllisten tietojen hankkimiseen, mutta sellaisten
tietojen lähteet ovat vielä harvat ja pienet. Meillä on kyllä korkeasti
sivistyneitä ja taitavia tehtailijoita, kauppiaita, liikemiehiä ja
teoretikoita kansallistalouden harrastajoita, siis henkilöitä, jotka
kyllä myöntävät aineellisten harrastusten merkityksen. Mutta ne ovat
vaan poikkeuksia yleisestä säännöstä."
"Enin silmiinpistävä on meillä teollisten tietojen ja taitojen alhainen
kanta. Me viemme ulos vaan raakatavaroita ja tuomme jalostettuja.
Käsiteollisuus on alkuperäisellä ja vähän tuottavalla kannalla.
Teostemme kauneus ja huolellisuus on vaan sivuasia. Teknillisen
sivistyksen puute on täydellinen. Tehtaamme ovat pakotetut käyttämään
ulkomaalaisia työmiehiä, teknillinen reaalikoulumme tarvitsee
ulkomaalaisia ammattiopettajia. Yksinkeriaisimpia teknillisiä ammatteja
on maanmittaus, ja valitukset sen alhaisesta kannasta ovat yleiset.
Käytöllisistä sivistysvälineistä on graafillinen taito tärkeimpiä. Tätä
taitoa harjoittavia suomalaisia saamme turhaan hakea. Maassa on kaksi
kivipainoa, sanoo kaksi 1 milj, 7 sataatuhatta asukasta kohti, mutta
nimet Leevin ja Lievendahl eivät ole kotoisin Suomesta."
"Mitä erittäin tulee _tieteelliseen sivistykseemme_, niin on se
ainoastaan siihen nähden ollut käytöllistä laatua, että se on
valmistanut meille virkamiehiä. Mutta me tiedämme muutoin, että aina
viimeisiin aikoihin saakka vaadittiin kaikkia erikoistutkintoja
edelläkäypä tutkinto filosofiassa. Se oli oikein, sillä se tapahtui
yleisen sivistyksen nimessä, opetti itsenäiseen ajattelemiseen,
yhtenäiseen käsitykseen maailmasta ja elämästä. Epäilemättä onkin
filosoofinen sivistys kansassamme korkealla asteella. Mutta filosofia,
uskonnon sisar, voi johtaa yhtä suureen yksipuolisuuteen kuin tämäkin,
ell'ei se perustu realiselle pohjalle, s.o. luonnontieteihin.
Niin on meillä tapahtunutkin. Luonnontieteet ovat meillä pysyneet
Linnén aikuisella kannalla, niillä kun etupäässä on ymmärretty
luonnonhistoriaa. Professorin virka geologiassa, joka ennen muita avaa
henkisiä silmiämme, on kauvan ollut avoinna -- hakijain puutteessa.
Mutta myöskin kemia ja fysikka, nuo välttämättömät perustukset
maailmanrakennuksen todelliselle ymmärtämiselle, jotka Euroopan
varsinaisissa sivistysmaissa samalla ovat mitä voimakkaimmin
vaikuttaneet teollisuuden ja yleisen sivistyksen kohottamiseksi, ovat
nekin meillä esiintyneet vaan mietiskelevänä, tietopuolisena. Niiden
vaikutus käytölliseen elämään on meillä ollut verrattain vähäinen.
Vanhin elinkeinomme maanviljelys ei ole meillä niitä vielä hyväkseen
käyttänyt."
"Näissä oloissa on absolutisella idealismilla ollut maailmankatsantomme
muodostamisessa rajaton valta ja niinpä onkin filosofia oppisaleissamme
aina tähän päivään saakka kukoistanut hegelianismin muodossa."
"Kansallistuntomme puolesta olemme me äärettömässä
kiitollisuudenvelassa sen opeille maailmanhengestä, vapaasta
ajatuksesta, historiallisesta kehityksestä. Mitä niitä vastaan
tieteelliseltä kannalta voitaneekin muistuttaa, ne ovat kuitenkin
olleet soihtuja elämämme tiellä. Mutta ne ovat yksipuolisia ja johtavat
ei ainoastaan eteenpäin, mutta myöskin harhaan."
"Ei voi tässä yhteydessä tulla kysymykseen tuon filosoofisen
rakennuksen alasrepiminen, ei varsinkaan niin sitkeän ja venyvän
järjestelmän kuin hegeliläisen. Mutta yhteys vaatii meitä kuitenkin
selvästi lausumaan varman vakuutuksemme siitä, että seuraava askel,
joka kansallishenkemme on astuttava kehityksensä tiellä, on totiseen
taisteluun asettuminen tuota noin syntynyttä yksipuolisuutta vastaan,
Hegeliläisyys on syystä ylpeillyt siitä, että se on halkaissut
esiripun, joka erotti 'tuon-puolisen' (das jenseits) todellisesta
maailmasta. Että sitä tehdessä myöskin 'tänpuolinen' todellisuus
tungettiin tuolle puolelle esirippua ja haihtui toimettomien unelmien
maailmaan, siitä on meidän nyt tultava selville, -- jos mieli meidän
toteuttaa kaunista unelmaamme: elää kansakuntana ja kunnialla ja
menestyksellä täyttää tehtäväämme. Lumottu spekulatsioni luulotelkoon
kernaasti voivansa ajatuksen omalla voimalla käsittää ja hallita
luontoa tuntematta sen lakeja, voimia ja laitoksia. Sellaisen
spekulatsionin hetki on kuitenkin lyönyt, niinpiankun ajatus on ehtinyt
ottaa selkoa myöskin tästä luonnosta. Siinä toivossa, että vähäisellä
rovollamme voisimme jouduttaa tämän tärkeän hetken tuloa, uskallamme me
näissä tutkimuksissamme teollisuusnäyttelyn johdosta käyttää
esitystapaa, jonka avulla, niin paljon kuin tällaisessa esityksessä on
mahdollista, selviäisi tämä tärkeä suhde hengen ja luonnon välillä,
tämä lakkaamaton vuorovaikutus, niin, me voimme sanoa, tämä aineellisen
työn historian yhtyminen koko inhimillisen kehityksen historiaan."
* * * * *
Ei ollut se siis mikään tavallinen senaatille annettava matkakertomus,
jonka Soldan kirjoitti. Epäilemättä on tutkimus aineellisen
välinpitämättömyyden ja tarmottomuuden syistä alkuperäinen ja sattuva,
joskaan ei perinpohjin asiata tyhjentävä.
Tuota yksipuolisesti idealistista ja epäkäytännöllistä suuntaa vastaan
sai Soldan samaan aikaan vielä taistella toisellakin alalla, nimittäin
siinä komiteassa, joka v. 1862 tarkasti Cygnæuksen kansakouluehdotusta.
Kuten tunnettu oli käsitöiden opetus seminaareissa ja kansakouluissa
yksi Cygnæuksen kansakoulu-järjestelmän pääpylväitä. Tämän pylvään
katsoi komitea tarpeettomaksi ja sahasi sen pois. Soldan oli toista
mieltä ja liitti vastalauseen komitean lausuntoon.
Komitean ehdotus, että käytölliset työt seminaareissa olisivat
supistettavat ainoastaan virkistystöiksi lomahetkillä, oli Soldanin
mielestä seuraus niistä sivistyssuunnista, jotka siihen saakka olivat
olleet vallalla maassamme. Yhtäältä on kansamme valistaminen ollut
ainoastaan papiston käsissä ja muodostunut siten ennen kaikkea
uskonnolliseksi. Toisaalta oli korkeampi tieteellinen sivistys ollut
yksipuolisesti humanistista. Kielitaito, kaunokirjallisuus, historia ja
filosoofinen spekulatsioni olivat tässä suunnassa sivistyksen
välittäjinä ehdottomasti etusijassa matematiikan ja luonnontieteen sekä
varsinkin niiden käytäntöön-sovittamisen kustannuksella. Molemmat nämä
suunnat ovat koulunkin alalla johtaneet samaan tulokseen, nimittäin
idealismiin, joka ei osaa panna arvoa aineellisen elämän vaatimuksille,
kuinka tärkeätä niiden tyydyttäminen lieneekin myöskin henkiselle
kehitykselle. Niistä on siis yhteisenä seurauksena realisten tietojen
ja käytännöllisten taitojen merkityksen yleinen halveksuminen.
Mutta jos tämä käsitys pääsee seminaareja järjestettäessä siihen määrin
vallalle, että ainoastaan kuudes osa oppitunneista määrätään
käytännöllisiin harjoituksiin maanviljelyksessä ja käsitöissä ja niiden
johtaja sijoitetaan seminaarin palvelijain joukkoon, niin joutuu
suomalaisten seminaarien järjestäminen kokonaan väärälle tolalle.
Selitettyään, että hän käytännöllisillä työharjoituksilla seminaareissa
tarkoittaa sellaisia teknillisiä töitä (sahausta, höyläystä, sorvausta,
takomista, viilausta, juottamista y.m.), joiden avulla puusta,
metallista ja muista raaka-aineista valmistetaan hyödyllisiä tuotteita
sekä kotitarpeeksi että myytäväksi tai vaihdettavaksi, käy hän
esittämään niiden kasvattavaa merkitystä. Kätevyydestä seuraa aina
itseluottamusta, toimeliaisuutta, ahkeruutta, säästäväisyyttä ja kykyä
tulla toimeen elämän eri vaiheissa, sanalla sanoen luonteen
ominaisuuksia, joita ei liene suuremmassa määrin tavattavana
suomalaisessa kansassa ja joita ei voitane yksimielisesti aatteellisen
opetuksen kautta saavuttaakaan. Kun on kysymys kansakoulusta eli
etupäässä ruumiillista työtä harjoittavain kansanluokkain
valistamisesta, niin on tarjona vaara, että yksipuolisesti aatteellinen
opetus vieroittaa sen pois omasta käytännöllisestä elämäntehtävästään,
voimatta sille kuitenkaan avata onnellisempia tai yhtä onnellisia
elämän-uria.
"Jos asiata katsotaan erityisesti oman maamme olojen kannalta, niin
saadaan vaan vahvistusta sille, mitä edellä on sanottu. Maanlaatu on
karua, ilmanala kovaa, asema kaukainen. Tylyn luonnon helmassa täytyy
täällä kansan rohkeudella ja sitkeydellä hankkia keinoja ei ainoastaan
niukaksi toimeentulokseen, mutta myöskin -- niin ainakin tekee mielemme
toivoa -- sivistyksen ja hyvinvoinnin luomiseksi. Mutta luonnonvoimia
ei kukisteta abstraktisten tietojen, ei mietiskelevän luonteen, ei
kieltäymyksen hengen avulla. Siihen vaaditaan älykästä työvoimaa s.o.
yritteliäisyyteen yhdistynyttä reaalitietoa."
"Lukemattomat ja osaksi myöskin äärettömät ovat ne jo tunnetut ja
tunnustetut tarpeet, jotka ovat seurauksena maamme laadusta ja kansamme
tähänastisesta historiasta. Vesiä ja soita on kuivattava, koskia
perattava, rautateitä rakennettava, metsän- ja maanviljelystä
korotettava nykyajan kannalle, kouluja on perustettava -- mutta joka
askeleella kaikuu vastaan tuo kamala totuus, että maamme on köyhä.
Kaikkialla tarvitaan ja puuttuu pääomaa. Köyhyytemme on muuttunut
sananparreksi. Täällä siis, tässä luonnon niin niukasti suosimassa
maassa, olisi toki todeksi myönnettävä, ett'ei työhalua ja työtaitoa
saa kansalliseen kehitykseen pyrittäessä rankaisematta syrjäyttää
yksipuolisesti idealistisen maailmankatsannon nimessä."
"Tunnustakoon Suomen kansa kernaasti aina, missä äärettömässä
kiitollisuuden velassa se on papistolleen, ajattelijoilleen ja
historian- ja kielentutkijoilleen. Mutta inhimillinen kulttuuri
puskeutuu alinomaa uusiin muotoihin. Katsaus uusimpina aikoina
voimakkaimmin edistyviin kansoihin osoittaa peittämättä, että nämä
kansat imevät elinvoimansa, hyvinvointinsa ja kansallisen itsetuntonsa
juuri älykkäästä aineellisesta työstään ja reaalisten tieteiden
kannattamasta teollisuudestaan. Näissä maissa on myöskin huomattu, että
uskonto ja aatteellinen elämä yleensä eivät kärsi aineellisen toiminnan
korkeampaan arvoon saattamisesta, vaan päin vastoin siitä elpyvät
Kaikkien maiden kokemus osoittaa mitä selvimmin, että korkeampi
henkinen tieto ja jalostuneet tavat kulkevat käsikädessä aineellisen
hyvinvoinnin kanssa, samalla kun tietämättömyys, raakuus, paheet ja
rikokset viihtyvät köyhyyden majoissa."
"Mutta historian kulku on sellaista, että tätä kansain todellista
valloitusta, nimittäin vapautusta luonnonvoimien ylivallasta, ei saada
aikaan ilman taistelua ja yhteentörmäyksiä. Ja mikäli yksipuolinen
idealismi siinä, joskin tietämättään, esiintyy näiden voimain
liittolaisena, silloin on taistelu tiukka. Sillä houkuteleva sana ja
dialektiikka ovat tämän vastustajan kadehdittavia etuoikeuksia."
Näihin näkökohtiin perustuen ehdottaa vastalauseen kirjoittaja
järjestettyjen ja totisten työharjoitusten toimeenpanemista
opettajaseminaareissa, koska juuri seminaari on hänen mielestään oikea
paikka tällaisen hyvän siemenen kylvämiseen. Sillä tarkoitus on
oleva koko kansan käsityksen selvittäminen teollisen taidon
tarpeellisuudesta. Ei niin, että seminaarista etupäässä olisi tehtävä
käsityökoulua ja vielä vähemmin polyteknillistä opistoa, vaan niin,
että oppilaista olisi kasvatettava opettajia, jommoisia meidän maamme
nykyisellä kannallaan ennen kaikkea tarvitsee, nimittäin sekä
aatteellisesti että käytännöllisesti sivistyneitä, reippaita,
yritteliäitä, ahkeria ja työtaitoisia. Kansakoulunopettajan tulee olla
perehtynyt kansan työkysymyksiin ja olla sekä halukas että kykenevä
ottamaan niihin osaa ja jos mahdollista myöskin vaikuttamaan niiden
ratkaisemiseen.
"Kansakoulun tulee meidän maassamme välttämättä olla työkoulu ainakin
niin kauvan, kunnes tarve ja varallisuus vaatii niiden erottamista."
"Siis käytännöllinen laitos ja käytännöllinen opettajisto. Se on sitä
välttämättömämpi kun myöskin koulun käyttäminen ja menestys siitä
melkoisessa määrässä tulee riippumaan. Vaikka rahvastamme
syytettäneekin tietämättömyydestä, hitaudesta ja puuttuvasta
työtaidosta, niin on se varmaankin tuleva suosimaan koulua, josta sen
lapset palaavat omaten ei ainoastaan yleisiä tietoja historiassa,
kieliopissa y.m., vaan myöskin saavutettua kokemusta ja halua
ruumiilliseen työhön. Sillä jokapäiväinen kokemus antaa tälle
rahvaalle oikean käsityksen tämän työn arvosta ja merkityksestä,
jota vastoin puhtaasti opillinen tieto on sille enemmän tai vähemmän
arvoitus."
"Varsinkin miesseminaareissa harjoitetuista käytännöllisistä töistä
voisi olla arvaamatonta hyötyä kansalle. Mutta selvää on, että se
asema, mihin komitea on asettanut näiden harjoitusten johtajan (tehden
hänestä työnjohtajan 1,200 markan vuosipalkalla) ei vastaa tarkoitusta,
joskin ehdotettua tuntimäärää melkoisesti korotettaisiin. Näitä
harjoitustöitä on tehtävä järjestelmällisesti ja järkiperäisten
ja samalla kansantajuisten perusteiden nojalla. Niitä on
myöskin johdettava siihen suuntaan, että ne vastaavat tulevan
kansakoulunopettajan tarvetta, ja vastaista suurta lopputarvetta
silmällä pitäen. Tämän opettajan tulee siis olla tieteellisesti ja
samalla käytännöllisesti monipuolisesti sivistyneen miehen, ja täytyy
hänen asemansa -- palkkaetuihin, apulaisiin, huoneustoon ja
työtarpeihin nähden -- vastata hänen tärkeätä tehtäväänsä.
Käytännöllisten harjoitusten toimeenpaneminen seminaarissa tuottaa siis
kustannuksia, jotka ovat enemmän kuin kymmenen kertaa suuremmat kuin
mitä komitea on tätä varten laskenut; mutta kaiken sen jälkeen mitä
edellä on sanottu, ei tarvinne teroittaa, että nämä kustannukset elkööt
millään tavoin olko esteeksi toimenpiteen toteutumiselle."