AATTEIDEN MIES
Piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä
Kirj.
JUHANI AHO
Porvoossa,
Werner Söderström,
1901.
SISÄLLYSLUETTELO:
Esipuhe
1. _Haminan kadettikoulussa_. Soldanien ja Lukanderien suku. -- Ulrika
Soldan. -- Pappi Erik Lukander venäläisten vankina. -- Saelanin
koulussa. -- Kadettikoulu. -- Halu antautua taiteilijaksi. -- Uusi
päällikkö. -- Tutkinnot.
2. _Insinööriopistossa Pietarissa_. Tulo Pietariin 1838. --
Aatelisrykmentissä. -- Esittely suurruhtinas Mikaelille. --
Insinööriopistossa. -- Harrastusta maalaukseen ja kemiaan. --
Paraatissa Mars-kentällä ja Talvipalatsissa. -- V:n 1840 muistojuhla ja
promotsiooni Helsingissä. -- Matka Petäjävedelle.
3. _Insinööriupseerina Dünaburgissa_. Sietämättömiä oloja. -- Valtion
varas. -- Kaipausta parempiin oloihin. -- "Tahtoisin oppia
ajattelemaan." -- Lohduttava kirje isälle. -- Alakuloisuutta ja
sisällisiä taisteluita. -- Onnuz ja Ahriman. -- Vänrikki August
Tavaststjerna. -- Frans Liszt. -- Käynti Afzeliuksen luona Wendenissä.
-- Siirtyminen Pietariin.
4. _Apuopettajana Sota-akatemiassa_. Keltussa. "Koko maailma näkyy
hymyilevän minulle." --- Toimet Sota-akatemiassa. -- Ystäväpiiri:
Soldan, Cygnæus, Löfström, Kommonen. -- Isän kuolema ja hautaus. --
Koti Lappeenrannassa. -- Ilo ulkomaan matkasta. -- Vapautus suuresta
vankilasta. -- Onnetonta rakkautta.
5. _Opintomatka Saksassa 1847-48_. Lähtö Pietarista. -- Tapaa
Snellmannin Berliinissä. -- Mietteitä Suomen tulevaisuudesta. --
Sairautta ja alakuloisuutta. -- "Sydänjuuret ovat katkenneet." --
Magdeburgin tuomiokirkko. -- Gosslar. -- Tulo Giesseniin ja Justus
Liebig, -- Työskentelyä laboratoriossa. -- Selontekoa Liebigin
metoodeista. -- "Louis Philippe ist entflohen!"
6. _Vallankumous 1848_. Vallankumous Pariisissa ja Berliinissä. --
Mielentila ennen Pariisiin lähtöä. -- Selonteko ulkonaisista ja
sisäisistä syistä matkalle lähtöön. -- Kammo palata Venäjälle. --
Vallankumouksen vaikutukset Giessenissä. -- Taakka omalletunnolle.
7. _Matkalla vallankumoukseen_. Frankfurt am Mainissa Metternichiä
etsimässä. -- Rothschild ei osta vekseliä. -- Arvostelua Suomen
oloista. -- Neustadtissa tohtori Freyn luona. -- "Seidler, Bürger aus
Neustadt." -- Liberté, egalité, fraternité. -- Eräs henkiheimolainen.
-- Strassburgissa Gutenbergin patsaan ääressä. -- Tulo Pariisiin.
8. _Pariisissa_. Pariisin vetovoima. -- "Au premier en descendant du
ciel." -- S.A. Hedlund. -- Edustajakammarin piiritys. -- Paraati
Marskentällä. -- "Pyhä totuus ihmisen vankin tuki." -- Sanomalehdet. --
Ei sanaakaan Suomesta. -- Pariisilainen ja suomalainen. -- Innostus
alkaa hälvetä. -- Velvollisuuksien ristiriita. -- On menetellyt väärin.
-- "Alkaa toinen sisällinen maailma selvitä." -- Lähtö Pariisista.
9. _Pakolaisena Norjassa ja Ruotsissa_. Lontoossa. -- Myrskyssä
Pohjanmerellä. -- Ringerikessä. -- Vallankumous päättynyt idylliin. --
Arbogassa ja Strömsholmissa. -- Hakee turhaan tointa. -- Saa
väliaikaista työtä Guldsmedshyttanissa. -- Päättää lähteä Ameriikkaan.
10. "_Filosoofi Soldan_." Kirjeitä Hedlundille. -- "Rohkea sana
voimasta." -- Tulo Tukholmaan. -- Ei uskalla jäädä sinne. --
Eldgarnissa. -- Lähtö Ameriikkaan. -- Helsingörissä.
11. _Atlantinmerellä_. Päiväkirja merellä. -- Hänen rukouksensa.
-- "Strauss ja Ullman." -- Straussin oppi nerosta. -- Mietteitä Jumalan
olennosta. -- Jumalan immanensi. -- Ulos Atlantille. -- Jumalan
persoonallisuudesta. -- Delfiinejä. -- Luonnosta Atlantilla. -- Pahoja
unia. -- Luonnontutkija. -- Luonnonihailija. -- Ihana yö ja aamu. --
Valaskaloja. -- Suunnitelma suureen teokseen. -- Turskan ongintaa
New-Foundlandin matalikolla. -- Sandy hook. -- Tulo Ameriikkaan.
12. _Ensimmäiset vuodet Ameriikassa_. Ensimmäinen päivä Ameriikassa. --
Etsii turhaan työtä New-Yorkissa. -- Opettajana Newarkissa. --
Arvostelua Ameriikan oloista. -- Ikävyyttä ja alakuloisuutta, -- Jatkoa
mietteihin merellä. -- Ystäviä Filadelfiassa. -- Fredrika Bremer. --
Kemianopettajana Cambridgessa. -- Jenny Lind. -- Keksintö. -- Perustaa
tehtaan. -- Lähtee Pennsylvaniaan.
13. _Pennsylvanian hiilimailla_. Tamaquassa. -- Luonnon helmassa. --
Henry ja Benjamin Kline. -- "Toinen Paganini." -- Bostonissa. --
Jatkuvia maanmittaustöitä, -- Filadelfiassa.
14. _Viimeiset vuodet Ameriikassa_. Tohtori Enderlinin perheessä
New-Yorkissa. -- Myy maitopatenttinsa. -- Kesänvietto George-järvellä.
-- "The Geology of Pennsylvania." -- Asettuu Pottsvilleen. --
Naimapuuhia. -- Aarniometsissä. -- Saa kutsun palata Suomeen. --
Loppuvaikutus Ameriikasta.
15. _Kotia kohti_. Uudelleen Atlantin yli. -- Uuden ajan airueita.
-- Saapuu Düsseldorfiin ja tapaa sisarensa. -- Uutisia Suomesta.
-- Huviretki Sveitsiin. -- Asettuu Gööteporiin. -- Hedlund, Rydberg ja
Meijerberg. -- Tapaa Cygnæuksen. -- Kysymys Cygnæuksen siirtymisestä
Ruotsiin. -- Kirjoittaa kirjasen "Valokaasusta ja sen käyttämisestä".
-- Keksintö kaasun käyttämisestä keittiöissä. -- Armohakemus. -- Tulo
Turkuun. -- Helsingissä. -- Tapaa äitinsä Uuraassa. -- "Itkin kuin
pieni lapsi." -- Vanha koti Lappeenrannassa. -- Tanssiaiset.
16. _Isänmaata palvelemassa_. Herännyt Suomi, -- Kiireisen työn aika.
-- Opettajana Saelanin reaalikoulussa. -- Jäsenenä komiteassa "Suomen
hyväksi." -- Helsingin uusi kaasulaitos. -- Matka Lappiin. -- Mietteitä
kansan valistamisesta. -- Kuvitettua lukemista kansalle. --
"Tervanpoltosta Suomessa." -- Käynti Lontoon maailmannäyttelyssä 1862,
-- "Miksi on maamme niin köyhä?" -- jäsenenä kansakoulukomiteassa v.
1862. -- Vastalause ja arvostelua harhaan joutuneesta sivistyssuunnasta
maassamme. -- Rahapajan perustaminen. -- Suomen pankin setelit.
17. _Teos, joka ei valmistunut_. Miksi ei teoksesta mitään tullut? --
"Streng ist Kühle, doch die Pflicht ist strenger." -- Filosoofinen
käsikirjoitus-kokoelma. -- Teoksen ohjelma. -- Kirje Viktor
Rydbergille. -- "Sinne se meni.".
18. _Mietteitä uskonnosta ja siveys-opista_. Uskonnon synty.
-- Uskonto ja Siveellisyys. -- Onnellisuuden oppi. -- Sielun
kuolemattomuus. -- Siveys-oppi ja sen sovittaminen oinaan elämään.
19. _Mietteitä kansallisuuskysymyksestä_. Patriotismi ei ole ehdoton
siveellinen aate. -- Kansallisuusaate vielä vähemmin, -- Kirjeenvaihtoa
Viktor Rydbergin kanssa. -- Kansallisuusaate voi johtaa heikomman
sortoon. -- Katkoff oli hegeliläinen. -- Mietteitä kieliriidasta. --
Valta ei ole oikeutta. -- Polemiikkia Z. Topeliusta vastaan. -- "Sijaa
aatteille." -- Hengen jalous. Loppu.
Esipuhe.
Tämä teos on tarina miehestä, jonka koko elämä oli aatteille omistettu,
pyhitetty alinomaiselle pyrkimiselle oikeuteen ja totuuteen. Se on
selonteko siitä, miten tämä mies -- August Fredrik Soldan oli hänen
nimensä -- kaikissa vaiheissaan ja vastuksissaan, kaikissa
taisteluissaan, kärsimyksissään ja kiusauksissaan koetti pitää
puhtaiden periaatteiden lippua levällään ja puristaa sen tankoa
rintaansa vasten vaikeimmissakin vastatuulissa.
Hän kuoli helmikuun 5 p:nä 1885.
Alan tämän kuvauksen hänen elämästään mainitsemalla hänen
kuolinpäivänsä siksi, että hän eläessään lienee ollut suurelle osalle
silloista sukupolvea yhtä tuntematon kuin hän oli minullekin. Vasta
risti hänen nimensä päällä sanomalehtien muistokirjoituksissa saattoi
tämän nimen silmieni eteen. Vasta nuo muistosanat luettuani selvisi
minulle, että oli mennyt manalle mies, joka tavallaan oli ollut
merkillisimpiä maassamme. Selvisi hetkeksi ja unohtui taas, unohtui
minulta ja arvatenkin suurimmalta osalta niitä, jotka hät'hätää olivat
sanomalehtensä lukeneet ja heittäneet sen pois.
Sattuma on tehnyt, että tämän miehen nimi myöhemmin tuli kaikumaan
korvissani; että hänen elämänsä vaiheet ja hänen elämänsä työt
herättivät uteliaisuuttani ja että minä niihin tutustumalla sain
luoduksi itselleni yhä selvemmän ja tarkkapiirteisemmän kuvan hänen
luonteestaan kaikkine ominaisuuksineen ja omituisuuksineen. Kun mies
elää aikansa mukana niin monipuolisesti kuin Aug. F. Soldan teki, on
hänen elämänsä myöskin heijastusta ajan elämästä, tehden sen kuvaamisen
siten kahta huvittavammaksi.
Soldanin elämänvaiheet olivat suomalaisen miehen vaiheiksi harvinaisen
kirjavat, hänen lahjansa tavallista suuremmat, hänen harrastuksensa
mitä monipuolisimmat. Hän oli sotilas, kemisti, taiteilija, keksintöjen
tekijä, teknikko, virkamies ja ennen kaikkia filosoofi. Hän oli saanut
kasvatuksensa Haminan kadettikoulussa, vietti vuosia insinööriupseerina
Venäjällä, sai valtiolta matkarahan valmistuakseen kemian professoriksi
sota-akatemiassa, antautui innolla tähän tiedemiehen työhön Giessenissä
Saksassa, heitti yhtäkkiä kaikki ja matkusti vallankumoukseen Pariisiin
v. 1848. Tahtomatta ja voimatta palata enää Venäjälle, päätyi hän,
harhailtuaan pakolaisena Norjassa ja Ruotsissa, Ameriikkaan, jossa oli
opettajana, maanmittarina ja insinöörinä, ja teki siellä erään tärkeän
keksinnönkin. Saatuaan v. 1859 luvan palata Suomeen otti hän vilkkaasti
osaa siihen aikaan heränneihin isänmaallisiin harrastuksiin
kotimaassaan, perusti ja rakensi rahapajan ja oli sen ensimmäinen
johtaja. "Filosoofi Soldan", jolla nimellä häntä silloin tällöin on
nähty mainittavan, jätti jälkeensä vielä tavattoman runsaan kokoelman
filosoofisia käsikirjoituksia.
Hänen ulkonaiset vaiheensa ja toimensa, niin merkilliset kuin ovatkin,
eivät kuitenkaan ole yksin vaikuttaneet siihen, että olen ryhtynyt
hänen elämän-tarinansa esittämiseen. Viehättävintä, jännittävintä ja
opettavinta ovat hänen elämässään sen sisälliset taistelut ja
kärsimykset, hänen sisäinen eetillinen kehityksensä, hänen
harrastustensa puhtaus ja vilpittömyys, hänen pyrkimisensä totuuden
omistamiseen ja sen sovittamiseen omaan elämään. Semmoisena kuin olen
oppinut hänet tuntemaan kirjeistä, päiväkirjoista, muistoonpanoista ja
filosoofisista käsikirjoituksista, seisoo hän edessäni kuin perikuvana
kansallisen luonteemme parhaista ominaisuuksista, jotka niin
moninaisesti esiintyivät henkisen suuruutemme ajan etevimmissä
miehissä.
Eihän hän tosin ollut mikään suuri mies, jos häntä töittensä näkyvien
tuloksien vaa'alla punnitaan. Mutta jos miestä mitataan myöskin sen
mukaan, mihin hän pyrkii, mitä hän tahtoo saada aikaan, niin on
Soldaninkin paikka merkkimiestemme kuvastossa varma.
Tämä hänen elämäkertansa on siis tavallaan hänen hyvän tahtonsa
historia ja on se tässä esitetty sillä vakaumuksella, että tällaiset
hyvän tahdon miehet, jahka heidän tarkoituksensa kerran tulevat
tunnetuiksi, voivat viedä maatansa ja kansaansa eteenpäin yhtä paljon
tai ainakin mitata sille sen tulevaisuuden tietä yhtä selvästi kuin
nekin, joiden on ollut onni suotuisissa oloissa luoda näkyvämpiä
tuloksia elämänsä työllä.
1.
Haminan kadettikoulussa.
_Soldanien ja Lukanderien suku. -- Ulrika Soldan. -- Pappi Erik
Lukander venäläisten vankina. -- Saelanin koulussa. -- Kadettikoulu. --
Halu antautua taiteilijaksi. -- Uusi päällikkö. -- Tutkinnot_.
Soldanien suku on vanhaa laajaa karjalaista perua.
August Fredrik Soldanin isä oli ruununvouti Lappeen kihlakunnassa Karl
Gustaf Soldan, syntynyt v. 1782 Putikon sahalla, jossa isä Erik Soldan
oli sahanhoitajana. Myöhemmin oli Erik Soldan nimismiehenä
Uukuniemellä. Erik Soldanin iso-isän veli Hans H. Soldan (synt. 1686,
kuoli. 1758) lepää haudattuna Mikkelin vanhan sakastin lattian alla.
Hän näyttää olleen vanha karoliini, koska hänellä kerran kirstua
avattaessa oli kädessä sotilashansikkaat "à la Charles douze". Suvussa
kulkevan tarun mukaan, jonka luotettavaisuutta kuitenkin on mahdoton
todistaa, ulottuvat suvun juuret aina ristiretkiin saakka. Giessenissä
ollessaan tapasi Soldan näet siellä erään Soldan nimisen tohtorin,
jolla oli samallainen sinetti, puolikuu ja kolme tähteä, kuin se, joka
oli Suomen Soldaneillakin kulkenut polvesta polveen. Tämän tohtori
Soldanin mukaan olisi Soldanien kantaisän pitänyt olla eräs
turkkilainen Sadok Selim Soldan eli Sultan, joka tuli kristityksi
Jaffassa 1305 ja kuoli Brakhanassa 1338. Miehellä oli ollut 11 poikaa,
joista erään nimi oli August, ja joka oli pappi -- kuoli 1394.
Äidin puoleltakin tunkivat Soldanin sukujuuret syvälle karjalaiseen
maahan. Hänen äitinsä nimi oli Ulrika Lucander, jonka isä Erik Lucander
oli ensin kappalaisena Pieksämäellä ja sitten Kesälahdella. Ulrika
Lucander oli erinomaisen älykäs ja monia kokenut nainen, joka jo
pienestä pitäen oli tottunut elämän ankaruuteen. Hän oli syntynyt 1784
ja sai jo nelivuotiaana 1788 v:n sodan aikana paeta vihollisen jaloista
Pieksämäen pappilasta erääsen sydänmaan torppaan, jossa viivyttiin koko
kesä. V:n 1808 sodan aikana joutui hänen isänsä venäläisten vangiksi.
Kun tästä tapauksesta on äidin antama kertomus eräässä Soldanin
muistikirjassa, saakoon se tässä sijansa.
Venäläisten päällikkö oli Kesälahdella liikkuessaan kysynyt joltain
talonpojalta, oliko tämä kuullut kirkossa luettavan hänen
julistuksiaan. "En minä ole kuullut", oli talonpoika vastannut ja kohta
sen jälkeen saapui eräs översti Gudevitsch kuuden kasakan kanssa
pappilaan sillä käskyllä, että översti tahtoo pastoria puhutella.
Lähetystö, joka tuli yön aikaan, pyysi ruokaakin, mutta kun perhe oli
juuri muuttamassa pakopirtille, ei pappilasta löytynyt muuta kuin muuan
luumurikka. Sen sijaan löytyi rappujen alta pappilan pojan Adolfin
pyssy ja se luettiin tietysti raskauttavaksi asianhaaraksi sodan
aikana. Kun Lucander oli saapunut ylipäällikön luo Villalan kylään,
pidettiin siellä tutkinto, jossa tuli selville, että Lucander kyllä oli
lukenut venäläiset julistukset, mutta samalla myöskin ruotsalaiset. Kun
venäläiset jo olivat julistaneet valloittaneensa maan, katsottiin
ruotsalaisten kuulutusten lukeminen rikokseksi ja Lucander pönkitettiin
yöksi aittaan ja vietiin seuraavana päivänä Savonlinnaan, jossa
sulettiin vankilaan, aluksi ilman ruokaa. Vasta sitten kun hän oli
latinankielen avulla saanut tarpeensa selitetyksi eräälle upseerille,
sai hän luvan hankkia itselleen ruokaa.
Eräs vartija-sotamies oli sitä ennen antanut vangitulle suuren palan
leipää ottamatta siitä tarjottua maksua.
Tytär Ulrika oli sillä välin lähtenyt viemään isälleen vaatteita ja
rahaa. Hän matkusti venheellä Uukuniemelle, pitäen itse perää, kun
muuan vanha ukko souti. Uukuniemen rovasti Schroeder ei kuitenkaan,
pelkuri kun oli, uskaltanut ottaa tytön asioita toimittaakseen, ei edes
mitään neuvoja antaakseen, miten kirjeet ja rahat olisivat perille
saatettavat.
Venäläisten päällikkö Dolgoruki oli kuitenkin käyden pappilassa antanut
seudun herrain pyynnöistä ja selityksistä heltyneenä käskyn, että ukko
Lucander olisi heidän takuullaan päästettävä vapauteen. Kun Lucander
Savonlinnasta saapui Viipuriin, jossa hänen oli määrä astua vankeuteen,
odottikin häntä siellä ilosanoma, että hän on vapaa ja saa palata
kotiinsa. Ennen lähtöään kävi hän kuitenkin linnassa katsomassa sitä
kammiota, jossa hän olisi tullut asumaan ja jommoiseen eräs toinen
samanlaisissa olosuhteissa vangittu pappi, Winter Liperistä, sulettiin
sillä seurauksella, että tuli hulluksi. Liikuttavinta tässä tarinassa
on Lucanderin kotiintulo. Perhe, joka oli paennut erääsen Pyhäjärven
etäiseen niemeen eikä kuukauden päiviin kuullut mitään vangitusta, oli
taas palannut pappilaan. Kun oli yö, niin siellä nukuttiin eikä kukaan
huomannut isännän kotiintuloa. Ei hänkään ketään herättänyt, hiipi vaan
huoneesensa ja laittoi itse vuoteensa ja kävi levolle. Vasta aamulla
tuli palvelija ilmoittamaan: "Jo on rovasti kotona!" Ukko itse tuumasi:
"Tiesinhän, ett'ei jumala minua hylkäisi."
Ulrika Lucanderin äiti oli nimeltään Maria Juliana Tuderus. Myöskin
Wrightien äiti oli Tuderus, josta Soldan näyttää otaksuneen, että
heidän välillään olisi ollut jonkunlaista sukulaisuutta taiteellisiin
taipumuksiin nähden.
Soldanin isä Karl Gustaf Soldan oli henkikirjoittajana Sortavalassa ja
asui lähellä kaupunkia Helylän tilalla, kun August Fredrik syntyi 13
p:nä heinäkuuta 1817. Silloinen Helylän talo on nyt nimeltään Myllykylä
ja tunnettu tehdaspaikka. Siihen aikaan ei siellä ollut muita laitoksia
kuin jauhomylly. Kun Soldanin vierailla mailla sittemmin niin
voimakkaaksi kehittynyt koti-ikävä ja isänmaan kaipaus melkein aina
keskittyi tähän paikkaan, jota ikäväänsä ja kaipaustaan hän useinkin
koetti tyydyttää siten, että muistista piirteli ja maalaili sen eri
näköaloja, kuvattakoon tämä ensimäinen koti tähän hänen omien
muistiinpanojensa mukaan:
"Helylän talo, joka on noin 5 virstaa Sortavalan kaupungista Helylän
joen varrella, on luonnonihana paikka. Joki, joka tulee Ruskealasta,
kaivaa tässä syvän laakson ja muodostaa kaksi koskea. Ylempi koski on
kaksihaarainen, pienen kalliosaaren kahtia jakama. Kohta tämän ylemmän
kosken alla tekee joki polvekkeen etelään, niin että rakennuksesta,
joka on joen pohjoisella töyräällä, mutta kuitenkin jotenkin lähellä
vettä, oli näköala koskelle. Vähän matkaa alempana oli toinen koski,
jonka yli vei silta. Sillan korvassa oli mylly ja myllytupa." -- Tästä
"hurmaavan kauniista" paikasta, jota muutkin taiteilijat ovat
rakkaudella kuvanneet, säilytti Soldan varhaisimman lapsuutensa
muistona ainoastaan seuraavan himmeän kuvan: "jokilaakso on kirkkaan
auringon valaisema ja siinä valaistuksessa esiintyvät mylly ja silta ja
jokipinteet voimakkaampina -- ilma on hiukan viileä ja tuulinen."
Hän oli vasta nelivuotias, kun perhe 1821 muutti Lappeenrantaan, isän
päästyä Lappeen kihlakunnan ruununvoudiksi. Mutta kun hän silloin
tällöin ja vielä vanhoillaankin pyhiinvaelsi tälle paikalle, ottaen
sieltä kerrankin mukaansa puupalasia vanhan rakennuksen seinästä,
muodostui tuo maisema hänelle vähitellen isänmaata kokonaisuudessaan
edustavaksi. Kun hän, varsinkin ulkomailla ollessaan, ajatteli
isänmaataan, ajatteli hän aina ensin Helylätä. Isänmaan kuvaa
täydensivät sitten vielä Lappeenranta ja Saimaa saarineen ja niihin
tehtyine kalastusretkineen; Lappeenrannan ympäristöt ja matkustukset
niihin isän seurassa; kaikki nämä ynnä kuva Suomen kartasta
tummansinisine järvineen yhtyivät hänen mielessään kokonaissäveleksi
kotimaasta.
Lappeenrannassa pantiin poika pastori Saelanin kouluun, jossa
kuria ajan tavan mukaan ylläpidettiin etupäässä tukkapöllyllä,
kämmenlyönneillä ja pään koputuksella. Kun ei poika voinut oikein
ääntää saksalaista sch-ääntä, paukutettiin hänen päätänsä pöydän
laitaan, johon otsa silloin parahiksi ulottui. Opintiensä ensi
taipaleesta oli hänellä siis vaan kauhu muistona, joka lopulta kasvoi
niin suureksi, että hänet kerran täytyi väkisin kouluun kantaa.
Vanhemmilla oli Lappeenrannassa oma talo, jonka isä oli rakennuttanut
venäläisillä "plotnikoilla". Yksi näistä teki pojalle viulun ja korjasi
hänen äitinsä viulun. Äiti soitti näet viulua ja harrasti muutenkin
soittoa ja laulua. Viulunsoitto meni perintönä pojallekin ja oli hän
jotenkin taitava soittaja. Tuon tuostakin hän kirjeissä ja
muistiinpanoissa puhuu viulustaan varsinkin yksinäisten hetkien
lohdutuksena vierailla mailla. Nähtävästi oli hän, samoinkuin hänen
vanhempi veljensä Karl ja nuorempi sisarensa Augusta, joista edellinen
oli jotenkin taitava piirtäjä ja jälkimäinen aikoinaan hiukan tunnettu
maalari, perinyt taiteelliset taipumuksensa juuri äidiltään.
Aikaisemmilta poikavuosiltaan on Soldan vielä pannut muistoon Suomen
jääkärien harjoitukset, ammunnan ja musiikin leirikentällä ulkopuolella
kaupunkia, jääkärien päällikkönä oli översti Ramsay, sittemmin Kuopion
läänin kuvernööri ja Snellmanin ja hänen "Saimansa" kiristäjä. Eräs
luutnantti von Wendt ynnä joukko muitakin upseereja seurusteli
perheessä ja vaikutti kai tämäkin osaltaan siihen, ett'ei August
noudattanut vanhemman veljensä esimerkkiä ja pyrkinyt yliopistoon, vaan
lähti -- tai oikeammin pantiin -- kadettikouluun.
Ennen sitä lähetettiin hänet kuitenkin kymmenvuotiaana (v. 1827)
Viipurin alkeiskouluun, joka oli saksankielinen, niinkuin kaikki
muutkin oppikoulut siihen aikaan Itä-Suomessa. Kaksivuotiselta
oloajaltaan tässä sivistyslaitoksessa ei Soldanilla ole mainittavana
muuta kuin mitä tapahtui sen ulkopuolella: harrastusta ruumiin
harjoituksiin kierteleväin akrobaattien esimerkin mukaan, josta oli
tuloksena notkea ruumis ja suuri taito kaikellaisten käsikonstien
tekoon, jossa hän vielä vanhoillaankin kuuluu olleen taitava. Ruumiin
harjoitukset panivat perustuksen siihen kestävyyteen, jota sittemmin
kyllä tarvittiin myöhemmän elämän monissa seikkailuissa.
Samassa elämäkertansa katkelmassa, jossa hän näistä kertoo, on seuraava
merkillinen itsetunnustus. Viipurin koulussa ollessaan oli hän kerran
lähtenyt 18 virstaa Viipurista olevaan Kaislahteen Uuraassa ja joutunut
sinne myöhään illalla. Talon rouva ei kuitenkaan ottanut kuleksijata
vastaan, vaan ajoi hänet pois yön selkään. Poika istuutui lukossa
olevan korkean portin päälle ja vannoi siinä poikkipuulla ratsastaen
sen hiljaisen valan, ett'ei koskaan -- varastaisi. Häntä oli näet --
yhä oman tunnustuksensa mukaan -- vaivannut se pahe, että hän
pikkupoikana silloin tällöin näpisteli toisten tavaroita: leikkikaluja,
lantteja veljeltään y.m.s. Tästä paheesta ei hän sano päässeensä
täydellisesti ennen kuin nuorukaiseksi tultuaan ja antoi hän vielä
kadettina ollessaankin vietellä itsensä toisen hyväksi eräästä
kauppapuodista puhaltamaan kynäveitsen. Ett'ei tämä pahe nyt suinkaan
ollut mikään varsinainen pahe, vaan ainoastaan jonkunlainen paha tapa,
jota hänen arka mielensä vanhemmilla päivillä suurenteli, siitä on
tämän kirjoittaja vakuutettu. Olen kertonutkin sen vaan osoittaakseni,
kuinka Soldan jo pienestä pitäen sai ja osasi taistella itseään
vastaan, -- taistelu, joka hänellä jatkui kautta koko elämän
monenlaisten sisällisten herätysten ja uudistusten muodossa.
Soldanin varsinainen kasvatus- ja oppiaika alkoi vasta hänen
kadettikouluun tultuaan v. 1830. Edellä olen jo maininnut sen
otaksumisen, että hänen sotilasuralle antaumiseensa mahdollisesti
vaikuttivat kaupungissa asuvat ja perheessä seurustelevat sotilaat,
joiden käytös ja esimerkki aina ovat omiaan nuorten poikain silmiä
häikäisemään ja herättämään haluja, joita todellisuudessa ei heidän
luonteissaan aina ole olemassa. Soldanin myöhempi elämä todistaa, että
hänellä kyllä oli taipumuksia ja lahjoja kaikille muille aloille paitse
sotilaalliselle. Kadettikouluun tullessaan joutui hän siis kokonaan
väärälle uralle, josta kaikki hänen vastaiset vaiheensa kyllin selvästi
todistavat.
Luultavinta onkin, ett'eivät Soldanin omat sisälliset taipumukset hänen
lähtöönsä vaikuttaneetkaan. Pääsyynä lienee ollut isän huonot asiat.
Perhe kun oli suurenlainen, kaksi poikaa ja neljä tytärtä, niin olihan
luonnollista, että toinen pojista, joka oli reipas, komea ja pitkä
hulivili, pantiin kouluun, missä hän ei isälleen paljoa maksanut ja
josta päästyä hänen tulevaisuutensa olisi turvattu. Oli sitäpaitse
suuri kunnia tähän aikaan päästä kadettikouluun. -- "Kadettikoulu oli"
-- sanoo E. Nervander teoksessaan "Minne af Fredrik Cygnæus" -- "siihen
aikaan hyvin tarkasti aidotettu kasvatuslaitos maan säätyhenkilöiden
perheitä varten. Uusia oppilaita otettaessa oli katsottava isäin
ansioihin, etupäässä sotilaallisiin. Jos nuo ansiot olivat tasan, oli
aatelisen poika etusijassa." Cygnæus on merkinnyt muistoon, että
silloisen kadettikoulun johtajan, kenraali Thesleffin päätöksen mukaan
aatelittoman pyrkijän piti olla kymmentä prosenttia taitavamman kuin
aatelisen päästäkseen kadetiksi. Kun Soldanin isällä ei ollut
sotilaallisia ansioita eikä hän ollut aatelismieskään, lienee siis
pojan vastaanotto kadettikouluun ollut yksinomaan hänen hyväin
alkutietojensa ansio.
Erinomaisen hyvin näkyy hän siellä edistyneenkin, vaikka
pääharrastukset eivät aina olleetkaan suunnattuina siihen
tulevaisuuteen, jota kohti oikeastaan oli määrä kulkea. Fredrik
Cygnæus, joka siihen aikaan oli opettajana kadettikoulussa, korotti
monen sen aikuisen kadetin päämaalin yläpuolelle tavallista näköpiiriä
sekä yleisinhimillisiin että isänmaallisiin ihanteihin. Voi pitää
varmana, ett'eivät opettajan kaunopuheliaat luennot olleet
Soldaniinkaan syviä jälkiä jättämättä.
On syytä olettaa, että tämän opettajan selonteot varsinkin maailman
taiteen suurista mestariteoksista synnyttivät vilkasta vastakaikua
Soldanissa. Sillä melkein jokaisessa kirjeessään puhuu hän
piirustuksesta ja maalauksesta, joka näyttää täyttäneen hänen mielensä
enempi kuin mikään muu aine. Sitäpaitse oli hänellä taiteesen
innostuneita tovereitakin. Eräässä aivan ensimmäisistä kirjeistä, joita
on säilynyt Soldanin kadettiajoilta kirjoittaa hän (17.1.1834): "Toivon
voivani tällä lukukaudella piirustaa vähän enemmän kuin ennen. -- --
Forsténit [kaksoisveljekset Lennart ja Torsten, molemmat sittemmin
översti-luutnantteja] ovat pöytänaapureitani 3:ssa osastossa. He
pääsivät nyt 3:lle luokalle ja heidän kanssaan tulee varmaankin
ahkerammin piirustetuksi. Kerrotaan, että piirustuksenopettaja Nymander
ottaisi eronsa -- jospa hän tekisi sen hyvin pian ja voi! jos me
saisimme Wrightin hänen sijaansa, silloin tulisi toinen ääni kelloon,
silloin voisi todellakin oppia jotain!"
Eräässä toisessa kirjeessä taas (5.4.34): "Jos nyt saisin tuon kauvan
odotetun oikein kelvollisen värilaatikon, niin koettaisin piirustaa
jonkun oikein suuren ja kunnollisen taulun värien kanssa. -- -- 20
ruplasta saisi niin hyvän värilaatikon kuin minä voisin toivoa. Yksi
tovereistani, Forstén Kuopiosta, omistaa semmoisen ja minä olen itse
nähnyt sen. Se on ostettu Freseltä (Pietarissa), joka itse on värien
sekoittaja ja jolla on suuri makasiini." Oikein vaikuttaakseen isäänsä
tässä hänelle nähtävästi hyvin tärkeässä asiassa, lisää poika vielä
varmemmaksi vakuudeksi: "hän on saanut kunniamerkinkin taidostaan", ja
jatkaa sitten: "Minä tahdon kyllä arvokkaasti ja kauniisti käsitellä
tätä laatikkoa, joka on aivan erikoista tekoa, ja käyttää sitä ensin
jonkun suuremman taulun tekemiseen. Koko kirjeessä ei näy olevan muusta
puhetta kuin tästä piirustuslaatikosta, niin, minä sitä oikein
ikävöin." Luultavasti saikin hän haluamansa kapineen, koska toista
vuotta myöhemmin hänen taulunsa jo olivat kehyksissä ja ripustetut isän
kammarin seinälle.
Missä määrin tämä taiteellinen halu oli hänet vallannut, se näkyy
ensimmäisestä muistiinpanosta hänen sunnuntaina 24 p:nä huhtik. 1836
alkamassaan päiväkirjassa:
"Ehkä tärkeä päivä minulle. Meurman, Ruin [sittemmin protokollasihteeri
O.E. Meurman ja översti Konst. Ruin] ja minä olimme taas
kirkontornissa. Tuuli vinkui komeasti tornin ympärillä, mutta nyt ei
puhuttu kesäisistä tutkisteluretkistäinme, vaan -- tulevaisuudestamme.
Meurman ja Ruin tuumivat mennäksensä Morskoin komppaniaan, ja minä
mennäkseni Ruotsiin, maalariakatemiaan -- saa nähdä, kuinka asiat ovat
ensi vuonna näillä ajoin." Miettiessään vielä tätä samaa asiata sen
päivän iltana sanoo hän siitä: "olin keveällä mielellä, sillä
valoisampi tulevaisuus koittaa nyt minulle. -- -- Mielikuvitukseni
leijailee vaan Tukholmassa."
Seuraavaan päivään mennessä oli tuo kirkontornissa keksitty
korkealentoinen aate jo kehittynyt niin pitkälle, että kun toveri
Meurman ehdotti, että hän ottaisi eronsa, hakisi matkarahoja ja
kotiopettajatoimella koettaisi elätellä itseään akatemiassa, Soldan
lupasi ajatella asiaa Ruotsiin siirtymisestä. Ja seuraavana sunnuntaina
kirjoittaa hän jo asiasta isälleen ja odottaa vastausta niin suurella
kiihkolla, että 5 p:nä toukok. kirjoittaa muistikirjaansa: "No, tänään
sai isä sunnuntaisen kirjeeni; kun nyt kaikki vaan päättyisi
onnellisesti" ja 9 p:nä: "Luin että eräs suomalainen Ekman oli otettu
Kunink. Ruots. Taideakatemiaan; sydämeni hypähti. Vapaus! vapaus!"
Miehinä, joihin hän perustaa toiveensa Ruotsiin siirtymisen
mahdollisuudesta mainitsee hän kaksi kuuluisaa nimeä -- Adolf
Ivar Arvidsonin ja Anders Erik Afzeliuksen. Edellinen muistui kai
siksi, että hän jo siihen aikaan oli tunnettu Ruotsissa olevain
suomalaisten hartaaksi suosijaksi. Vaikk'ei tällä kertaa ja tässä
asiassa, sai Soldankin myöhemmin maanpaossa ollessaan nauttia hänen
tehokasta apuaan hyvinkin suuressa määrin. Jälkimmäinen taas, tuo
virastaan erotettu Turun entinen professori, joka juuri tähän aikaan
oleskeli Lappeenrannassa, asuen Tyysterniemessä, sotilaallisen
valvonnan alaisena, johtui hänelle siksi mieleen, että hän oli hyvä
tuttu Soldanin perheessä ja että hän juuri samaan aikaan näkyy
toivoneen pääsevänsä Ruotsiin siirtymään. Kirjoittaessaan
päiväkirjaansa: "hänen kohtalonsa on ehkä oleva minullekin tärkeä",
ajatteli Soldan varmaankin sitä, että hän tuon kunnioitetun miehen
seurassa, jota Lappeenrannassa kutsuttiin "viisaaksi ukoksi" ("kloka
gubben"), voisi paremmin kuin yksin tulla toimeen vieraalla maalla ja
että tämä seikka painaisi vaa'assa isän mieltä taivuttaessa. Ehkäpä
näitä toiveita kultaili vielä sekin, että Afzeliuksella oli tytär
Mathilda, johon nuori kadetti kaikesta päättäen oli ihastunut ja joka
hänkin hiukan harjoitteli maalausta. Afzelius ei kuitenkaan päässyt
Ruotsiin, vaan siirrettiin Venäjälle, Itämeren maakuntiin, jonne
Soldankin muutamia vuosia myöhemmin komennettiin.
Sillä Ruotsiin siirtymisestä ei tietysti tullut mitään. Liikuttava on
lyhyydessään se kohtaus, jossa tämä tuulentupa hajosi. Hän kirjoittaa
toukok. 24 p:nä: "Klo 4.15 seisoin 4:ssä luokassa ja vuolin kynääni,
kun Molander tuli ja huusi: äitisi on kaupungissa, katso, tuolla seisoo
hän toisen kasarmin rappusilla! Minä ulos ja siellä seisoi hän. Pyysin
lupaa päästä kaupungille, puin päälleni, kun A. tuli ilmoittamaan,
ett'en pääsisikään. Se koski niin, että itkin harmista, häpeä sanoa.
Silloin tuli äiti maneesin eteen ja sitten oli meillä valleilla ja
sinellihuoneessa kyynelinen keskustelu kadettikoulusta ja minusta: hän
tuli lohduttamaan minua ja kehoittamaan minua luopumaan toivostani
päästä pois täältä. Hakemus maalariakatemiaan olisi sulaa hulluutta; se
koski äitiin hirmuisesti, ja vaikea oli hänen lohduttaa, ollen itsekin
lohduton."
Siihen päättyi vangitun linnun ensimmäinen yritys päästä lentoon sillä
kertaa. Jos se olisi onnistunut, olisi meillä ehkä Ekmannin ja
Wrightien rinnalla Soldan tien raivaajana Suomen taiteelle. Että
innostusta ei ainakaan puuttunut, siitä on todistuksena se, että Soldan
olisi ollut valmis vaihtamaan varman uran aivan epävarmaan; eivätkä
olleet taipumuksetkaan vähäiset, siitä puhuvat kyllä monet myöhemmät
piirustukset ja maalaukset. Että hänellä myöskin jo oli omat pienet
itsenäiset mielipiteensä maalauksesta, näkyy kyllä seuraavasta
arvostelupalasta näiltä kadettiajoilta, jolloin hän ei vielä ollut
voinut tutustua mihinkään parempiin esikuviin: "Minun ei pitäisi
milloinkaan moittia toisten piirustuksia. Kun minä tänään, vaikkakin
hyvin varovasti, tahdoin huomauttaa Forstén 2:lle erästä virhettä
(silmää hänen veljensä kyirassieri-upseerissa), niin vaikeni hän ja
hymyili. -- -- En rakasta hänen turhantarkkuuttaan, hänen kankeuttaan
ja sitä pientä epäluonnollisuutta, joka on siitä seurauksena, hänen
heikkoa mielikuvitustaan ja hänen ahdasta muodostelemiskykyään; mutta
minä en saa sanoa sitä kenellekään muulle kuin itselleni. Forsténin
blanketit (maalatut nimikortit) ovat siistejä ja huolellisesti tehtyjä,
mutta kopioituja."
Mutta kun ei hänestä tullut taiteilijaa, niin ei tullut, ja sillähän
asia onkin oikeastaan ratkaistu. Soldanin elämään se kuitenkin luopi
tämä välikohtaus, jolloin hän ensi kerran repäsi auki univormutakkinsa
ja oli aikeessa sen jo nurkkaan heittää, valaisevan selityksen. Nyt hän
ei sitä saanut tehdä, mutta kerran oli hän sen tekevä. Nyt ei auttanut
muu kuin panna nuttu entistä tiukempaan nappiin ja seistä smirnaassa,
selkä kahta suorempana.
Sillä kadettikoulussa oli siihen aikaan kova komento. V. 1835 oli sinne
kenraali Thessleffin sijaan tullut johtajaksi kenraalitaapin översti E.
v. Dittmar, joka oli kovakourainen ja jotenkin raaka herra, aivan
perehtymätön suomalaisiin oloihin ja tapoihin. Niinpä kertoo Nervander,
että hän rangaistuksena käytti m.m. vesikoppia ja että hän, kun Cygnæus
huomautti häntä siitä, että rangaistusta Suomessa katsottiin
häpeälliseksi, suuttuneena selitti, että maan mielipide hänestä ja
hänen toimistaan ei häntä vähintäkään liikuta. Hän kuitenkin näkyy
saaneen mukautua maan tapoihin. Kuinka syvästi uuden johtajan
rajantakalaisuus vaikutti kadetteihin ja kuinka kiitolliset he olivat
Cygnæukselle, sitä osoittaa sekin, että Soldan neljäkymmentä vuotta
myöhemmin Cygnæukselle pitämässään puheessa muistuttaa samasta asiasta.
Millaista komentoa uusi päällikkö jo heti tultuaan piti, näkyy eräästä
Soldanin kirjeestä (28.1.1835): "Översti Dittmar on tullut. Hän tuli 19
p:nä maanantaina. Seuraavana päivänä, markkinapäivänä, saapui hän
luoksemme osastoihin. Varjele, mikä melu sekä ulkona että sisässä!
Kaikkien tuli pukeutua univormuihin, niin käskettiin, kaikki kirstut
järjestykseen, pöytälaatikot myös. Nyt tulee päivystäjäaliupseeri ja
sanoo: kirstuissa ei saa olla mitään muuta kuin kruunun vaatteet.
Puhdistetaan vaatteita, kiillotetaan saappaita, juostaan sinne ja
tänne. Tuleeko hän kohta? Missä on hän nyt? Viimein tulee käsky,
että kaikki seisokoot sänkyjensä ääressä, nyt tulee hän! -- Ei
hiiskahdustakaan koko koulussa. Yksi sotamies seisoo jokaisen oven
edessä sitä avatakseen. Ensin menee hän ensimmäiseen osastoon ja sieltä
kuuluu selvästi 'jumala varjelkoon, herra Översti!' -- meidän luoksemme
kolmanteen. Toisesta osastosta tuli hän meidän luo. Strandman, joka on
aliupseerimme, antoi raportin, ja kun se oli tehty, niin meni hän
lähemmä Strandmania ja käski hänen avata univormunsa nähdäkseen, oliko
paita puhdas. Strandmannin luota kulki hän riviä myöten edelleen,
kunnes taas pysähtyi -- minun eteeni. 'Mikä on nimenne?' kysyi hän, ja
kun minä vastasin, kysyi hän 'kuinka?' niinkuin ei olisi oikein kuullut
tuota hänelle outoa nimeä. -- 'Avaa univormu!' -- Minä avasin sen ja
liivit myös, Nyt tarkasti hän taaskin paitaani ja teki sen
muistutuksen, ett'ei saa käyttää liiviä, kun on puettu univormuun, ja
nyt se oli siis ainiaksi kielletty, mutta kun meillä on kotitakkimme,
niin saamme käyttää myöskin liivejä. Niinpä muistutti hän vielä
kaulahuiveistakin, omista näet, että ne nyt ovat kokonaan kielletyt ja
me saamme ruunulta sellaisia verkalappuja, ja kaikellaisista muista
pikkuseikoista, ja kulki edelleen. Sitten tuli hän katsomaan syöntiä,
maistoi ruokaa ja on sittemmin melkein joka ateria ollut siellä; hän
tulee melkein aina odottamatta. Hän näkyy tahtovan muuttaa kaikki.
Uusia määräyksiä annetaan yhtämittaa, järjestystä liioitellaan. Ei hän
muuten näy olevan kiivas eikä pikainen, vaikka on ankara, mutta hänen
rouvansa, joka ei vielä ole tullut, kuuluu sitävastoin olevan oikein
perhanan polska ('en Bengel till Polska'); tyttäret kauniita."
Rauvenneista toiveistaan huolimatta ja kerran nahkansa myytyään
antautui Soldan kaikella tarmollaan takomaan tulevaisuudestaan sitä
kalua, mikä siitä kadettikoulussa oli mahdollinen saada. Hyväpäinen ja
ahkera kun oli, menestyi hän hyvin ja oli koulun etevimpiä oppilaita.
Hänen tarkoituksensa oli suorittaa päästötutkinto niin korkeilla
arvosanoilla, ett'ei hänen olisi tarvis jäädä tavalliseksi jalkaväen
upseeriksi, ei edes tykistöönkään, vaan että hän pääsisi suoraan
tieteellisempään insinöörikuntaan. Se hänelle onnistuikin. Ett'ei tämä
ura suinkaan ollut helppo ja että siihen vaadittiin tavallista
suurempia lahjoja, siitä on todistuksena se, että Soldan oli
luokkalaisistaan ainoa, joka voitti vaikeudet. "Ell'ei saa määrättyä
äänimäärää (8:aa 12:sta), ei pääse insinöörikuntaan ja silloin olisin
minä hukassa" (20.9.1837). "Täytyy siis koettaa -- toivon kuitenkin,
että niin käy." Kuinka suurella vaivalla tuo korkea päämaali, joka
lopulta näyttää häntä sen itsensäkin vuoksi innostuttaneen, vaikka hän
myöhemmin sitä innostustaan halveksi, oli saavutettavissa, se näkyy
siitä, että viime vuotena lukuja kesti kesät ja talvet ja että hän
"useammin kuin yhden kerran sai nousta ylös klo 2 (sanoo kaksi)
aamulla. Mutta senpätähden on minulla ollutkin menestystä. Tutkintoni
ovat menneet hyvin ja minä pääsen kolmantena ulos, siitä olen varma."
Viimeisessä kadettikoulusta lähettämässään kirjeessä (9.12.37)
kirjoittaa hän veljelleen: "Mikä suloinen ajatus! Niin, minä sanon
vielä kerran: tutkintoni ovat menneet hyvin ja minä olen yksi niitä,
jotka, vaikk'ei heillä suinkaan ole neroa (geni) kuitenkin otsansa
hiessä ovat siihen ('på genie' s.o. insinöörikuntaan) päässeet."
Vaikka nuo sanat ovat leikillä sanotut, kuvaavat ne kuitenkin
sanojaansa sattuvasti. Sillä juuri tuolla uutteruudellaan ja tuon
palavan sielunsa voimalla hän pääsi hengenkin maailmassa kohoamaan
sille asteelle, jolla hän siinä seisoi.
Vaan ei nuori lentoon valmistauva kotka kuitenkaan vielä kovinkaan
korkealle pyrkinyt. Elämänsä ihanteet sijoitteli hän käytännössä
seuraaviin puitteisiin: "Ajattelen mielihyvällä aikaa, jolloin pääsen
omaan asuntoon -- kuinka sisustan huoneeni parhaan mukaan -- siistit
huonekalut, sohva, komea kirjoituspöytä, kaunis kirjahylly, joka on
kasvava kukkaron kanssa -- viuluni -- samovaari -- piirustuspöytä
kunnollisille tarpeineen -- ja kahden sylen pituinen piippu tulevat
kaikki ilahuttamaan mieltäni."
Näitä tulevan sotilaan rauhallisia toiveita kirkasti hänen mielessään
vielä toivo siitä, että hän upseeriksi päästyään voisi ruveta auttamaan
isäänsä, jonka asiat olivat joutuneet yhä enemmän rappiolle.
Ei hän kuitenkaan vielä hetikään päässyt käsiksi lempitöihinsä:
maalaukseen, musiikkiin ja mielilukuihin; eikä isänkään auttamisesta
tullut mitään. Sillä Pietarissa jatkuivat vaan kadettikoulussa alotetut
työt.
2.
Insinööriopistossa Pietarissa.
_Tulo Pietariin 1838. -- Aatelisrykmentissä. -- Esittely suurruhtinas
Mikaelille. -- Insinööriopistossa. -- Harrastusta maalaukseen ja
kemiaan. -- Paraatissa Marskentällä ja Talvipalatsissa. -- V:n 1840
muistojuhla ja promotsiooni Helsingissä. -- Matka Petäjävedelle_.
"No, nyt olen Pietarissa!" huudahtaa Soldan ensimmäisessä kirjeessään
Venäjän pääkaupungista. Suoritettuaan loistolla tutkintonsa Haminassa
puolenkymmenen muun toverin kanssa astui hän alkupuolella vuotta 1838
Rajajoen yli ja komennettiin aluksi aatelisrykmenttiin lisäoppia
saamaan.
Ensimmäinen uutinen, josta hänen ensimmäisessä kirjeessään Pietarista
(13.2.1838) kerrotaan, koskee taas -- maalausta. "Hotakan majatalossa
tapasimme tuon Viipurissa hyvin tunnetun maalarin C. Mazerin, joka
sitten seurasi meitä tänne." Vasta kun tämä tärkeä asia on mainittu,
käy hän kertomaan tulostaan Pietariin.
Perjantaina helmikuun 9 p:nä klo 9 aamulla saapuivat suomalaiset
aatelisrykmenttiin, puettuaan ensin uudet vaatteet ylleen, Liettuan
kaartin äärettömän isossa kasarmissa muutamain vanhain toverien luona.
Oli juuri suurruhtinas Mikaelin syntymäpäivä ja kaikki oli siis
liikkeessä. Parin tunnin odotuksen jälkeen vietiin heidät 1:seen
Krenatöörikomppaniaan 5:ssä kerroksessa äärettömän monia leveitä,
komeita ja mukavia kivirappuja, jossa sitten saivat paikkansa: sänkyjä,
pöytiä y.m. Klo 12 komennettiin syömään päivällistä, Soldan koko
"roskan" etunenässä, sillä hän oli täällä kaikista pisin "ja
suomalaiset kulkevat aina oikealla siivellä." He tulivat äärettömän
suureen saliin, "hyvinkin 8 kertaa niin suureen kuin Dammertin sali
Lappeenrannassa", jossa oli yhdeksättä kymmentä katettua pöytää ja joka
pöydässä yhdeksän miestä. Kun koko tämä poikarykmentti oli paikoillaan,
lauloi se rukouksen; sitten syötiin komean ruokamusikin soittaessa.
Syödessä saapui aatelisrykmenttiin kenraali Puschtschin, karski ja
ankara herra. Hän kutsui: "suomalaiset tänne!" ja puhutteli heitä vähän
aikaa, kysyen heidän nimiään ja minne olivat hakeneet. Upseereja käveli
siellä niin että vilisi. Syötyä laulettiin taas rukous ja sitten
keisarihymni hyvin komeasti; sitten soitettiin kaunis marssi
poistullessa. "Iltapäivä kului kauhean ikävästi." -- --
Sunnuntaina klo 10 sullottiin suomalaiset rykmentin dilisanssiin ja
ajettiin suurruhtinas Mikaelin luo, jossa heidät oli määrä esitellä.
"Töllistelin ihmeissäni noita ihania esineitä, niinkuin ennen muinoin
kerjäläinen Aaron, katsellen jättiläisten tekoja, sillä ihmisten
rakentamia ne eivät olleet." Mikaelin palatsissa vietiin heidät ensiksi
hänen korkeutensa tallin läpi, jossa oli kolmattakymmentä komeata
ratsua, maneesiin, jossa heitä puhdistettiin; sitten itse palatsiin,
jossa ehkä jo sata vaunua seisoi pihalla. Eräässä etuhuoneessa
odotettiin kauvan, ja puhdistauttiin taas, ja yhä kokoontui sinne
kenraaleja, överstejä, suuria ja pieniä herroja, kaikissa mahdollisissa
univormuissa. Klo 1 pääsivät suomalaiset vihdoin eteen, kahden komean
huoneen läpi, täynnä kenraaleja. "Hänen Korkeutensa oli tyytymätön
meidän vaatteihimme, puhui muutamia sanoja ja: mars tiehenne!"
Aatelisrykmentissä, joka upseereiksi tuleville oli jonkunlainen hyväin
tapain harjoituskomppania, oli heillä kaksi kertaa päivässä
rintamaharjoituksia, ja heidän täytyi käydä tanssiluokilla ja
voimistelussa "aivan niinkuin muidenkin aatelismiesten". Mutta kohta
tämän ilmoituksen tehtyään lisää kirjeen kirjoittaja kuitenkin tuon
tutun säestyksensä: "Pian panen minä piirustuskaluni kuntoon; viulua
koettelin minä jo tänään -- en ainakaan tarvitse täällä unohtaa, mitä
olen oppinut." ja oli hänellä pian se ilo, että eräät upseerit,
nähtyään hänen piirustuksiaan, kiittelivät niitä.
Odotettuaan aatelisrykmentissä pari kuukautta määräystään saivat
suomalaiset kadetit sen vasta maaliskuussa. Kun Soldan ja hänen
toverinsa Ruin olivat pyytäneet päästäkseen insinööriopistoon,
siirrettiin heidät sinne. Sitä ennen oli kuitenkin suoritettava
päasötutkinto. Ruinista lienee tämä tutkinto ollut liika vaikea, koska
hän jätti koko homman ja hyppäsi toiseen satulaan -- peruutti
hakemuksensa ja tyytyi menemään tykkiväkeen. Soldan jäi nyt yksin
vaikean uran alkuun ja päätti kaikesta huolimatta kulkea sen päähän
asti suorittamalla tuon tutkinnon ensimmäiselle upseeriluokalle. Mutta
ennenkun hänet komennettiin tutkintoa suorittamaan, ehti jo ilmestyä
joku prikaasi, joka määräsi että insinööreiksi pyrkijäin oli
suoritettava korkein upseeritutkinto. Vaatimukset olivat niin suuret,
että tämän tutkinnon suorittamiseen olisi mennyt kaksi vuotta.
Masentuneena tästä sekä siitä omituisesta sattumasta, että hän, varaton
mies, oli tuon uuden asetuksen ensimmäinen uhri, päätti hän luopua
kaikista toiveistaan päästä insinöörikuntaan ja pyysi hänkin siirtoa
tykistöön. Pian alkoi hän kuitenkin tätä päätöstään katua. Jos hän
siirtyisi tykistöön, menisi hän samaa tietä kuin tuhannet muut
upseerit. Palkat tällä uralla olivat niin pienet ja yleneminen niin
hidasta, ett'ei hänellä olisi ollut toivoa päästä pitkään aikaan
vanhempiaan auttamaan, joka oli ollut hänen "kaunein unelmansa".
Taistelu kesti useita päiviä ja ratkesi viimein siten, että hän
sittenkin päätti ottaa taakan hartioilleen ja peruuttaa hakemuksensa
siirrosta tykistöön. Hän oli niin iloinen tästä voitostaan, että
hän, saatuaan ministerivaltiosihteeriltä kreivi Rehbinderiltä
välttämättömimpään vaatetukseensa 200 ruplaa, heti riensi maalikauppias
Fresen luo ja osti piirustus- ja maalaustarpeita -- 45 ruplan arvosta.
Kesti kuitenkin kauvan, ennenkun Soldan pääsi pois
tyhjäntoimittamisesta aatelisrykmentissä ja sai ryhtyä käsiksi
lukuihinsa. "Ei kukaan huoli meistä suomalaisista", valittaa hän, "ei
ole meillä omaa upseeria ja kallis aikani menee hukkaan." Koko kevään
ja puolen kesää, josta osa vietettiin ikävässä leirissä ilman mitään
tointa lähellä Pietaria, sai hän vielä odottaa, kunnes vasta elokuussa
voi suorittaa päästötutkinnon insinööriopistoon. Samalla vänrikiksi
nimitettynä pääsi hän nyt myöskin palkkaa nauttimaan. Palkka,
jota seurasi velvollisuus omien lukujen ohella antaa opetusta
insinöörikoulun alemmilla luokilla, oli niin suuri, että sillä voi
jotakuinkin tulla toimeen. Vilpitön näkyy Soldanin ilo olleenkin, kun
sai 29 p:nä elokuuta 1838 pukeutua upseerin univormuun. Tehtyään
yhdessä parin sadan muun vänrikin kanssa virkavalansa ja tultuaan sen
jälkeen taas esitetyksi suurruhtinas Mikaelille, muutti hän syyskuun 6
p:nä mukavaan asuntoon, saaden ensi kerran elämässään pistää jalkansa
oman pöydän alle ja järjestää kammarinsa sen suunnitelman mukaan, minkä
hän oli tehnyt itselleen jo kadettikoulussa. Samana syksynä hankki hän
hiukan lomaa käydäkseen kotonaan Lappeenrannassa näyttäytymässä siellä
uusissa tamineissaan.
Suomesta palattuaan ryhtyi Soldan palavalla innollaan lukuihinsa, jotka
näyttävät tuottaneen hänelle suurta tyydytystä. Varsinkin on hän
ihastunut fysiikkaan ja laittelee itselleen elektrofooneja ja
sähköpattereita ja kokeilee kaikellaisten sähkökoneiden kanssa.
Samaan aikaan aloittelee hän myöskin kokeitaan vastaisessa
pääaineessaan kemiassa, joka on hänestä tavattoman hauskaa tiedettä.
Insinööriopistossa opiskeleminen tyydyttää häntä varsinkin sen vuoksi,
että hän huomaa saavansa oppia siellä ainakin jotain kelvollista. Mutta
sitä paitse on sen läpikäyminen tuottava ulkonaisiakin etuja, se kun
m.m. antaa akateemiset oikeudet niille, jotka siirtyvät sivilialalle.
Loistolla suorittaakin hän kaikki tutkintonsa sekä pienet että suuret.
Jo ensimmäisen vuoden kuluessa kohoo hän luokallaan 25:nnestä
oppilaasta 6:ksi ja syyskuussa 1839 saa hän aliluutnantin arvon,
"hypäten muutamain satain vänrikkien yli sillä tempulla." Toukokuussa
1840 on koko kurssi päätetty ja Soldan siis insinööriluutnantti,
valmiina astumaan keisarin palvelukseen.
Jo sitä ennenkin oli hän tavallaan ollut virkatoimessa. Kesäksi
komennettiin näet insinööriopiston oppilaat maalle leiriin, jossa
heidän oli määrä suorittaa m.m. maanmittaustöitä. Kesällä 1839 oli
Soldan yhden osaston kanssa Toksovassa sen johtajana, johtajan toimi
näkyy olleen etupäässä siinä, että hän itse sai tehdä kaikki työt,
joista olikin suuresti huvitettu, sill'aikaa kun muut laiskottelivat ja
katsoivat työtä rangaistukseksi. Suoritetut mittaukset ja niiden mukaan
piirustetut kartat saavuttivatkin esimiesten hyväksymisen.