Suomen naisten päiville 5.III.1927.
Varhain mainittu on maassa
naisen hellyys, miehen voima,
myöhään oivallettu onni
yhteistunnon aateloima.
Myöhään vapahdettu vasta
vaimo vangin karsinasta
kaitsemahan kalliimpata.
osan saamaan olevasta.
Siitä tiedon maailmalle
saattoi Suomen syrjäissoppi.
Teot tehtiin, työssä nähtiin
suuri oikeudenoppi.
Nähtiin täällä vertaisina
eessä lain työ miehen, naisen,
molemmilla vastuu vankka
ihmisen ja kansalaisen.
Oomme olleet lumiaura
kansakuntain talvimailla.
Viel' on kesä kerkeemättä,
virvet vienot kukkaa vailla.
Retki pitkä, vuodet raskaat.
Kauan kestää kova kirsi.
Sentään nyt jo taivahille
soikoon uljas sisarvirsi!
Naiset vapaat, orjat ennen,
kaikki lyökööt käden käteen,
kaikki tuokoot tullessansa
tupaan tummaan päivänsäteen!
Joka aamu heljemmäksi
saattakohon pirtin sumeen,
joka säen sokealta
pudottakoon silmän lumeen!
Valta viisauden vielä
maailman laupiaamman laatii,
mutta joka voitonseppel
uudet uhrisuitsut vaatii.
Vaatii soihdut hengen kirkkaan,
vaatii uskon, tunnon vakaan,
jot' ei suista pettymykset,
jot' ei peitä kuolemakaan.
Tiedämmehän, tunnemmehan:
käymme kohti aikaa uutta,
käymme kohti ihmisyyden
valoisampaa vastaisuutta.
Oomme rakkauden kansaa,
lapsi alla sydän-alan;
aavistamme aikain salan,
voimme tehdä sisarvalan:
Kaipaa talo ihmiskunnan
naisen syöntä, naisen kättä.
Ei jää uran-uurtajien
pyhä kynnös kylvämättä.
Ei jää koskaan Suomen kodin
kultalanka kehrääjättä.
Paljon täällä työtä tehtiin,
enemmän on tekemättä!