Turun viiri, yksi, ylväs
ajantietoon piirtyi niin,
että jos tuo kaunis kaatuis,
koko Suomi murtuis, maatuis.
Valon, tiedon luja pylväs,
siksi sinut tunnettiin.
Aura-joen vihryt parras
kutoo sorjan kirjovyön
ylles muinaismuisteloista,
vuosisatain auringoista.
Tääll' on laulun kanta harras,
valta vanha aatteen työn.
Yhä loiskii Auran laineet,
yhä nousee korkee koi
yli sukupolvein surun.
Yli uuden kevät-Turun
siivittyvät uudet maineet,
Flooran päivät karkeloi.
Jälleen kukat nähdä saamme,
lapset nuoret Apollon.
Terve lyyraa kantamasta,
rakkautta antamasta
sydämelle synnyinmaamme,
alttarille auringon!
Terve teille soittamasta
kanteloa kotoisaa,
jok' on muita herttaisempi,
kieltä, joka soi kuin lempi
himartaissa kullan hasta,
kesäyötä valkeaa.
Terve kuulemasta tuota
kotikuusen huminaa,
palvomasta pyhää puuta,
soutamasta Auran suuta,
valon suuren valtavuota,
joka vierii aikain taa!
Viekää kansa onnen teille!
Teill' on käsky ylhäinen:
tehdä rinnat rikkahiksi,
Suomellemme sykkiviksi!
Terve hengen sankareille
seppelpäille keväimen!