Oli mies hän pirunmoinen,
halpa rähjä, vaan ei loinen:
sietänyt ei sielu likaa,
siinä tarpeeks syytä, vikaa!
Oli mies, mi astui suoraan,
— niinkuin luotu hirttonuoraan —
kun ei ollut luihu, laaka,
sai hän mainesanan: raaka.
Oli mies kuin pahin sälli;
sanansa kuin poskimälli,
mädäks haukkui täkykalaks,
minkä muut ties herkkupalaks!
Oli mies kuin kerjäläinen:
risamekko, harripäinen,
— sukat kurtut pauloi nilkan —
maali kaiken maailman pilkan!
Suuttui tuohon: suunsa siisti,
päänsä suki, nenän niisti,
suostui toisten siistein tapaan:
tottui törkyyn, tyytyi rapaan!
Sielunsa näin polo pilas...
Näköpäänsä pöyhkäks silas,
niinkuin hieno käytös sääsi:
kukoks tunkiolle pääsi!