Soi huilut, soi...
Ma luulen, armas myötä karkeloi
ja uskoo: mullekin on mieluhista
noin viedä tanssiin yksi tuhansista.
Nuo hempukat
kevyttä kenkää, helmaa nostavat.
Mut tytär Dionysoksen, Astarten
ei luotu amoriinein naljaa varten.
Jos rakastan,
ma ylenkatson keimaa hetairan,
min kuvaks kaavannut on lemmen-allas
ja runoks kyynillinen, vanha Pallas.
Jos tanssin ma,
se merkitsee: on eessä kuolema.
Vien piiriin tähdet, hiki huuruu kuusta,
hämärtyy henki, veri syöksyy suusta...
Tulessa siin'
ma jälleen yhdyn suuriin jumaliin,
pois karkeloitsen kauniin elämäni,
hyvitän lemmenhetken hengelläni.
Soi huilut, soi...
Se tanssiin tulkoon, joka kuolla voi!
Se saa, ken Shivan katsetta ei karta
nyt syleillä Astarten papitarta!