Raalan rannalla
valkealla sannalla
merimies morsiolleen hyvästiä heittää,
vannoo Herran valalla
pian jälleen palata.
Neidolla on salaisuus, sen povehensa peittää.
Raalan rannalla
autiolla sannalla
jalanjäljet pienet vievät jyrkän törmän eteen,
kalliolle niemen taa,
— takaisin ei ainoaa, —
kaikki käyvät yhtäälle ja päättyvät veteen.
Raalan rannalla
syksyisellä sannalla
ajelevat aaltoset ja pohjoinen tuulee.
Askeleiden tarinaa
myrsky kauas kuljettaa.
Märssykorin vahti sen kuunarissa kuulee.
Kerran rantaan Raalan
outo ohjaa jaalan...
Jalan pienen jälkiä mies turhaan etsii esiin...
Niinkuin valat kalvenneet
pois on juosseet askeleet,
vajonnehet Raalan rannan pettäväisiin vesiin.