Aron tytär Singa-Hilla
niinkuin yrtti yksinäinen
autioilla kaljamilla
miellytteli mielet kaikki
kasvoillansa kaunehilla,
pyydysteli pyssymiehet
huulillansa punaisilla
makeilla kuin manzanilla.
Asetteli pedon-ansat,
ajoi sutta suopungilla,
kävi öisin satimilla,
merkit veisti velhon puuhun
aron tuuli Singa-Hilla.
Usutteli Urjan poiat,
enin veljet Jaroagan,
urhot tuimat tunturilla,
kunnes kerran kolkon Khairan
mailla noidan noitumilla
sappi puhkes molemmilla,
molemmat sai surman suuhun.
Itkenyt ei Singa-Hilla
eikä nauranutkaan enää,
laulanut ei laitumilla.
Himmeni kuin niittuvilla,
kuihtui niinkuin aron ruusu
uljas, kaunis Singa-Hilla.