Nyt vast' oon kypsä
ma päivän paahtoon, kun jo saapuu yö,
ja työtä luomaan,
kun kello työn jo lakkaamista lyö.
Nyt vast' oon valmis
kokoomaan tähkät, jotka tuleentui,
kun maat' en tapaa,
kun purteni jo pilvein päällä ui.
Nyt vast' oon harras
siunaamaan hetket, jotka aika soi,
kun sydänsoihtu
jo tuolla puolen aikaa kipunoi.
Nyt vast' oon vapaa
niin liitämään kuin linnut valkeat,
kun omaksensa
jo multaan velkojat mun vaativat.
Ah, liian myöhään!
Ah, sanokaa, näin käykö kaikkien:
kun maja nousee
niin asujaksi kuolo astuu sen!