Minä vastasin: »Miksi minulla pitäisi olla niin hienoa? Henrika voi
asua siinä.»
»Henrika on nuorempi», selitti hän.
»Hän on Teidän oma lapsenne», arvelin minä.
»Onpa niinkin», sanoi isäntä, »mutta minä pidän sinua yhtä hyvänä,
vaikka oletkin löytölapsi.»
Minä en tohtinut olla oikein iloinen hienosta takahuoneestani, koska
minä heti huomasin, että isännällä oli kaiken tämän takana jokin
sivuajatus.
»Kyllä kai se tulee selville, mitä hän tarkoittaa», mietin minä
itsekseni. »Täytyy odottaa, niin nähdään.»
Kesä ja syksy ovat kuluneet sen perästä ja Uusivuosi on ovella. Vielä
ei ole mitään tapahtunut minulle..
Mutta Jan on alkanut virittää paulojaan Henrikalle. Saa nähdä, tokko
isäntä sitä suvaitsee. Henrika itse ei siedä häntä.
_Loppiaisena_.
Eilen minä karttasin villoja tuvassa. Isäntä istahti alituiseen minun
viereeni penkille puhelemaan minkä mitäkin.
Minä en voi koskaan katsoa häntä kasvoihin. Hänen silmänsä polttavat.
Henrika on sanonut, että hän menee mieluummin järveen kuin Janille.
Minä luulen, että hän pääsee siitä murheesta, koska Jan on vain renki
ja alhaista sukua, niin että isäntä tuskin mahtaa haluta sellaista
avioliittoa.
_Kolmantena Sunnuntaina Helmi-Kuussa_.
Nyt se on tapahtunut, mitä olen pelännyt. Hän on sanonut, että hän
aikoo naida minut.
Mutta minä sanon sinulle, rakas Kirjani, ettei sitä tapahdu tässä
eikä tulevaisessakaan elämässä. Jumala antakoon minulle anteeksi,
mutta minä otan mieluummin itseni hengiltä kuin joudun sellaiseen
onnettomuuteen.
_Pitkänä-Perjantaina_.
Minulla on kokonainen vuosi aikaa elää.