Amerikkalainen juttu.
— Me — sanoi amerikkalainen — me siellä lännessä, rajattomuuksien
maassa, parhaiten ymmärrämme sen suuren perustotuuden, joka ihmiskuntaa
vie eteenpäin: elämä on kilpailua.
Jos ennätykset johonkin suuntaan ovat saavuttaneet äärimmäiset
rajansa, joitten yli ei enää voi mennä, niin me sittenkin, hm, menemme
vielä vähän yli. Ja samalla väsymättä etsimme uusia suuntia uusille
ennätysmahdollisuuksille.
Miljoonamiehemme hankkiessaan jättiläisomaisuutensa ovat joskus
kuluttaneet loppuun järkensä niin ettei sitä enää ole sanottavammin
jäänyt heidän jälkeläisilleen. Raharikkaat, mutta niukkajärkiset
jälkeläiset kilpailevat kuitenkin hekin omalla tavallaan. Nimittäin
siitä, kuka mielettömämmin kuluttaisi loppuun omaisuutensa. Johnsonin
ikuinen maraton on kuvaava esimerkki siitä.
— Mikä maraton se oli?
— Ettekö tiedä! Maailman merkillisin maratonkilpailu. Dollarikuningas
Johnson-vainajan poika, mr P.J. Johnson, järjesti suuren
maratonjuoksukilpailun, jossa luvattiin 200,000 dollarin palkinto
sille, joka viimeisenä saapuisi perille. Lähinnä viimeiselle luvattiin
100,000 dollaria, ja hänen edellään maaliin saapuvalle 50 dollaria.
Kilpailuun ilmoittautuneiden suunnattomat suuren lukumäärän vuoksi
rajoitettiin osanottajia» luku sataan, jotka valittiin arpomalla.
Minulla on hallussani joukko kilpailuja koskevia
sanomalehtileikkeleitä. Kas tässä kerrotaan kilpailujen alkamisesta:
»Lehtemme edustaja, joka uskollisesti oli seurannut kilpailuja siitä
asti kuin kaikki 100 kilpailijaa varhain aamulla olivat lähteneet
matkaan, näki nyt ilta-auringon viimeisten säteiden kultaavan
monikymmentuhantista katsojajoukkoa ja kilpailijoita, jotka päivän
kuluessa vähitellen olivat siirtyneet n. neljännesmailin lähtöpaikalta.
Ainoastaan kilpailija n:o 57, Smith, oli jo heti alussa vetäytynyt
tien varrella kasvavan akaasiapuun varjoon, minne hän pystytti
pienen teltan. Päivän mittaan hän sisusti telttansa aika mukavaksi.
Nautittuaan valmistamansa aterian ja silmäiltyään sanomalehtiä hän luki
iltarukouksensa ja valmistautui makuulle.
Yleisön mielestä Smithin juoksutekniikka sentään oli aivan liiaksi
tavallisuudesta poikkeavaa laatua, joten väkijoukko alkoi yhä jyrkemmin
esiintuoda eriävän mielipiteensä. Smithin telttaan sateli mätiä munia
ja homehtuneita omenia.
Koska Smith äsken oli syönyt, niin ei hän huolinut täten odottamatta
saamistaan ruokatavaroista, vaan palautti ne takaisin alkuperäisille
omistajille niin tarmokkaasti, että pian oli ilmitappelu käynnissä.
Smithillä oli runsaasti puolustajia, joten paikalle kutsuttu palokunta
vasta myöhään yöllä palautti järjestyksen. Smith on hengissä ja
jatkaa kilpailua. Hän aikonee vaatia useille tunnetuille henkilöille
edesvastuuta kotirauhan rikkomisesta.
— Yleisön sopimaton käyttäytyminen rauhallista urheilijaa kohtaan
kilpailun kestäessä on jyrkästi tuomittava — lausui lehtemme
urheiluasiantuntija, kun hän vasen korva läpiammuttuna saapui
toimistoomme Coloradokadun 24:ssä, sisältörikasta, kyvykkäästi
toimitettua lehteämme saa tilata ainoastaan 5 dollarilla vuosikerta.»
Tässä on toinen leikkele. Kolme vuorokautta myöhemmin päivätty uutinen:
»— Johnsonin suuri maratonkilpailu. Kilpailijat kaikki hyvissä
voimissa. Oleskelevat tätä nykyä Southwendin kylässä, n. 2 mailia
lähtöpaikasta. Eräät kilpailijoista perustaneet sinne sekatavarakaupan
ja sen yhteyteen ravintolan ja säästöpankin juoksevine tileineen.
Toivotamme onnea uudelle yritykselle, joka on kannattamisen arvoinen
— viittaamme ilmoitukseen lehtemme etusivulla. Huom.! Ilmoitukset
lehdessämme hyödyttävät parhaiten!»
Seuraava huomattavampi uutinen kilpailusta on kaksi kuukautta myöhemmin.
»— Iloinen juhla. Johnsonin maratonkilpailun osanottajat, jotka yhä
vielä pysyttelevät Southwendin kylässä, viettivät eilen juhlaa, joka
juhlittaville tavallisesti on elämän onnellisin hetki, vaikkakin se
usein itse asiassa on heidän elämänsä suurin onnettomuus — tietysti
toivomme, että jälkimmäinen totuus ei tällä kertaa pidä paikkaansa.
Tarkoitamme hääjuhlaa.
»Kilpailija n:o 85, R.F. Dickson, on kilpajuoksua suorittaessaan
tutustunut Southwendin postinhoitajan Th. Brownin ja hänen puolisonsa
Maryn (o.s. Nieminen) tyttäreen, nti Alice Browniin. He julkaisivat
kihlauksensa noin kuukausi sitten ja viettivät nyt häitään. Kaikki
kilpailijat olivat läsnä kutsuvieraina. Heidän keskuudessaan perustettu
mieskuoro esiintyi tässä tilaisuudessa huomattavasti edukseen. Viikon
kuluttua kuoro, ohimennen sanoen, antaa konsertin, johon epäilemättä
kaikki kuorolaulun ja urheilun ystävät rientänevät. — Hääjuhlassa
pidettiin useita puheita, joissa valituin sanoin ylistettiin nuoren
parin onnea ja kilpailijajoukossa vallitsevaa hyvää yhteishenkeä.»
Sitten on joukko vähäpätöisempiä uutisia, kilpailijain kesken
tapahtuneita pienempiä oikeusjuttuja, lisää perhetapahtumia y.m.
Kilpailun 10-vuotisjuhla aiheutti laajan ja kiivaan
sanomalehtiväittelyn. Eräissä lehdissä arveltiin, että kilpailijain
kymmenvuotinen viipyminen yhdessä ainoassa paikassa, Southwendissä, oli
sentään liikaa. Kukaan järkevä ihminen ei voinut sellaista tunnustaa
kilpajuoksuksi. Koska kilpailijat aivan ilmeisesti olivat keskeyttäneet
juoksunsa, oli kilpailu julistettava mitättömäksi.
Kilpailijain keskuudessa ilmestyvä »The Marathon» lehti riensi jyrkästi
torjumaan tehdyt syytökset. Oliko maratonmatka mikään pituushyppy
tai kolmiloikkaus? Kilpailusäännöissä ei ollut kohtaa, missä olisi
kielletty väsynyttä pitkänmatkanjuoksijaa hengähtämästä matkan
varrella. Missä tämä hengähdysaika oli rajoitettu? Joku tarvitsee
levähtääkseen 15 sekuntia, joku toinen 15 vuotta. Urheilijan vapaus
olkoon loukkaamaton!
Kilpailujen palkintolautakunta totesi, että kilpailusäännöt olisivat
kaivanneet tarkempia määräyksiä, mutta niitten puuttuessa täytyi
myöntää, että kilpailijat olivat oikeassa. Ja kilpailuja jatkettiin.
Seitsemän vuotta senjälkeen sattui tapaus, joka mullistavasti vaikutti
kilpailujen kulkuun. 17 vuotta sitten häitään viettänyt kilpailija R.F.
Dickson lähti äkkiä sille matkalle, jolle ei edestakaista pilettiä
myydä. Hän jätti jälkeensä surevan lesken ja 16-vuotiaan pojan, Mikael
Dicksonin.
Vähän senjälkeen kertovat sanomalehdet:
»Omituinen anomus. R.F. Dicksonin poika, Mikael Dickson, on Johnsonin
maratonkilpailujen palkintotuomareille jättänyt anomuksen, jossa pyytää
saada isävainajansa puolesta jatkaa tämän aloittamaa kilpajuoksua.
Anomukseen liittyy oikeaksi todistettu jäljennös R.F. Dicksonin
tekemästä jälkisäädöksestä, missä sanottu R.F. Dickson ainoalle
pojalleen Mikaelille testamenttaa aloittamansa kilpajuoksun.»
Pian nähtiin seuraava uutinen:
»Johnsonin suuri maratonkilpailu. Palkintotuomarien hämmästyttävä
päätös. Kilpailun palkintotuomarit ovat harkittuaan Mikael Dicksonin
anomusta päättäneet siihen myöntyä. Päätöstä perusteltu sillä,
että missään kilpailusäännöissä ei kielletä poikaa jatkamasta isän
aloittamaa kilpajuoksua, jos isä kilpaa juostessaan on mennyt naimisiin
ja poika on kilpajuoksun kestäessä ja kilpailumatkalla syntynyt ja
kasvanut sekä isä kilpailun aikana kuollut. Älköön kilpailijan kuolema
olko esteenä kilpailun jatkamiselle, jos kilpailija vain keksii keinon,
miten voi jatkaa kilpailua kuolemansa jälkeen. R.F. Dickson on keksinyt
keinon — Mikael Dicksonin. Vanhemmat elävät uudelleen lapsissaan,
jotka jatkavat heidän elämäntyötään. Mikael Dickson oli kilpailua
aloittamassa isänsä hahmossa ja R.F. Dickson on edelleen kilpailua
jatkamassa poikansa hahmossa. Asia olisi tietenkin kokonaan toinen, jos
Mikael olisi syntynyt ennen kilpailua tai ulkopuolella kilpailun. Nyt
hän ei ole mikään sivultapäin tullut kilpailun jatkaja.
Päätös on urheilupiireissä herättänyt suunnatonta paheksumista.
Varsin löyhät perustelut eivät pysty kumoamaan sitä ehdotonta
tosiasiaa, että maratonkilpailusta täten kesken kaikkea onkin tehty
viestinjuoksukilpailu. Tietysti Mikael Dicksonin jälkeen hänen poikansa
on jatkava kilpailua, kunnes tulee Mikaelin pojanpojan vuoro j.n.e.
Vaikkapa joku kanssakilpailijoista eläisi sadan vuoden vanhaksi,
ei hän kuitenkaan kestäisi kilpailua R.F. Dicksonin perustamaa
viestinjuoksujoukkuetta vastaan.»
Seurauksena kilpailun toimimiesten päätöksestä oli, että 77 kilpailijaa
keskeytti. Jäljellejääneistä 22 kilpailijasta oli kilpailun kuluessa 9
mennyt naimisiin. 12 meni nyt naimisiin.
— Entä yksi?
— Niin, Smith. Hän meni vasta myöhemmin naimisiin. Mitä luulette hänen
sitä ennen tehneen?
— No?
Hän antoi kastaa itsensä mormoniksi.