hyvin puhdistetun öljylampun valo, istui emäntä tavan mukaan keskellä
lattiaa, joka illan kunniaksi oli kokonaan peitetty hienoilla,
kullallekimaltelevilla matoilla. Joukko tummanpunaisia hybiscuskukkia
tukassaan ja puettuna vaaleansiniseen, pitkään, kevytpoimuiseen
hameeseen otti hän vastaan vieraansa ja osoitti heille paikat. Mitään
esittelyä ei tapahtunut. Me olimme kaikki emäntämme ja sellaisina
myöskin toistemme ystäviä. Nimi! Mitä se vaikutti asiaan? Arvonimi?
Kuka sellaista kysyi?
Vieraiden vähitellen saapuessa oli meillä aikaa katsella ympärillemme.
Muutoin niin aistikkaan yksinkertainen maja oli melkein tuntematon.
Lukuisat tukipilarit ja poikkiparrut olivat aistikkaasti koristetut
äskenleikatuilla palmunlehdillä, joiden tummasta vihreydestä lukuisia
valkoisia jasmiinikukkia silmää viehättäen loisti. Katosta riippui
tuoreita köynnöksiä, joita oli punottu lehdistä ja kauniista kukista.
Ja määrätyllä paikalla oli kelpo _tanoa_ valmiina juhlallista kavaa
varten, jolla juhla aikanaan oli aljettava ja ystävyys kaikkien
läsnäolevien kanssa yhä enemmän vahvistettava.
Matoille, majan ulkoreunan sisälle oli Faamu asettanut vieraat eri
ryhmiin.
Toisella pitkällä seinällä istuimme me papalangi — europpalaiset.
Toisen lyhyen seinän ääressä olivat vanhat alkuasukkaat. Niitä oli noin
tusina. Ja arvokkaannäköisiä ukkoja he olivat. Heidän kasvonsa monine
ryppyineen ja vakoineen tekivät arvoa-vaativan vaikutuksen. Silmät
katselivat niin lempeästi ja ystävällisesti. He keskustelivat niin
kohteliaasti ja hiljaa. Ja keskellä heidän piiriänsä istui erityisesti
kunnioitettuna nuori Tanu, Faamun veli ja aikoinaan vallanhimoisten
lontoolaislähetyssaarnaajain kuningasehdokas, vastaehdokas
katolilaiselle Mataafalle, jonka ympärille koko samoalainen kansa oli
kokoontunut niin yksimielisenä ja määränsätietoisena.
Pitkällä sivulla meitä — papalangeja — vastapäätä oli nuorisolla
sijansa. Kylki kyljessä oli siinä noin neljäkymmentä nuorta miestä ja
naista. Heidän silmänsä loistivat odottavaisesti. Heidän virheettömät
valkoiset hampaansa kimaltelivat täyteläisten huulien välistä. Heidän
naurunsa helisi. Sukkelia muistutuksia sinkoili edestakaisin. Se oli
suloista nuorisoa, suloista nuorisoa...
Majan ulkopuolella istuivat kutsumattomat taajoissa riveissä. Koko
naapuristo oli siellä. Monta sataa henkilöä. Ja heidän takanansa
keittohuoneissa liikkui joukko toimeliaita nuorukaisia uunien ääressä.
Ja taampana kiiluvat silmät todistivat, että naapuriston kaikki kissat
ja koirat olivat saapuneet saamaan osansa pidoista.
Näin olivat kaikki vieraat vähitellen saapuneet. Kahden nuoren naisen
seuraamana asettui Faamu kavamaljan taakse ja valmisti suurilla
juhlallisuuksilla vieraanvaraisuusjuoman. Muuan vanha Tulafale omisti
jokaiselle vieraista muutamia kauniita sanoja. Lähetyssaarnaajani
läsnäolosta huolimatta uhrattiin myöskin jumalille heidän osansa. Ja
kun tanoa vihdoin oli tyhjä ja pantiin syrjään, lähetti Faamu sanan
keittohuoneeseen, että nyt oli _vaisalon_ aika.
Tämän kutsun saatuaan kiiruhtivat nuoret miehet keittohuoneeseen.
He toivat kukin kokospähkinämaljansa ja vihreän pergamenttimaisen
lehtensä, joka oli tarkoitettu lusikaksi. Jokainen vieraista sai
maljansa ja lusikkansa. Maljassa höyryävä ruokalaji oli vaisalo. Sillä
oli ruokahalua herättävä tuoksu ja se maistui vieläkin paremmalta,
vaikka se ei ollutkaan mitään muuta kuin raaputettua, omassa maidossaan
keitettyä nuorta kokospähkinää, johon oli lisätty arrowjuurta.
Nautittuani tätä muutamia lusikoita — anteeksi — lehtiä tunsin itseni
harvinaisen ravituksi ja tyytyväiseksi. Minut valtasi jonkinmoinen
uuvuttava hyväntuntemus. Nojauduin mukavasti erääseen katonreunan
tukipilariin. Ojensin mukavasti koipeni matolle. Otin vastaan
äskentarjotun, kotonatehdyn sikarin. Puhalsin hiljaa muutamia kevyitä
sauhukiemuroita. Suljin puoliksi silmäni. Ja sitten annoin juhlan
vieriä editseni kirjavine kuvineen...
Tuoksuen ja loistaen kokospähkinäöljystä, jolla komeat, ruskeat
ruumiit olivat runsaasti voidellut, järjestyivät nuoret miehet
tanssiin kolmessa rivissä. Sääret ristissä päällekkäin siten, että
jalat esteettömästi saattoivat liikkua, istuivat kauneimmat ja
lujarakenteisimmat miehet ensi rivissä. Heidän keskellään oli nuori
päällikkö, jättiläinen, jolla oli valtaava, vaikeasti kiinnitettävä
tuinga päähän sidottuna ja kallisarvoinen sarvivalaanhampainen
kaulanauha niskassa. Vyötäisillä oli kaikilla pienet verhot
ruskeareunaisesta tapasta, jotka olivat sidotut juhlaa varten
erityisesti valmistetulla tanssivyöllä, johon oli kiinnitetty nuoria
lehtiä ja kukkia. Päässä heillä oli pieni bananinlehtinen hattu ja
kaulassa riippui ula, — kaula vitja — valmistettu pandanin tuoksuvista,
punaisista hedelmistä, samalla kun käsi- ja jalkanivelet olivat
kaunistetut hienoilla, pienillä lehtiseppeleillä.
Jonkun verran syrjässä nuorukaisista istui yksinäinen omituinen olento.
Se oli tavanmukainen narri, jota ilman ainoakaan samoalainen juhla
ei ole oikein onnistunut. Hänen kasvonsa olivat vanhat ja hennot.
Silmät harhailivat. Odottaen että tanssi, jota hänen tuli ivata,
alkaisi, käänteli ja väänteli hän itseään kuin riikinkukko. Ja sillä
välin suuntasi hän milloin yhdelle, milloin toiselle läsnäolevalle
alkuasukkaalle pilkallisia huudahduksia ja liioittelevia eleitä
seuraavia sukkeluuksia, jotka kerran toisensa jälkeen herättivät
kuulijoissa äänekästä mieltymystä ja naurua ja tavantakaa kiihoittivat
häntä uusiin ponnistuksiin huomion kiinnittämiseksi itseensä.
Äkkiä alkoi laulu ja tanssi. Nuorukaiset virittivät sävelen, pienen
moniäänisen laulun, jota toistettiin niin kauvan kuin leikki kesti.
Sen tahti tuli yhä nopeammaksi ja nopeammaksi. Ja lopuksi se tuli niin
hurjan vauhdikkaaksi, että tanssijat ainoastaan äärimäisellä vaivalla
pysyivät mukana.
Itse tanssi oli omituinen ja sen suorittivat ensimäisen ja toisen
rivin nuorukaiset istuallaan. Siihen yhtyi erilaisia nopeita
liikkeitä. Koivet liikahtelivat edestakaisin. Yläruumis taipui ja
ojentautui jälleen, kääntyen oikealle ja vasemmalle. Käsivarret
ja kädet ojentautuivat — yhdessä tahi kumpikin erikseen — ulos ja
ylös, sivuille, eteen- ja taaksepäin. Pää pyöriskeli ja teki nopeita
käännöksiä. Ja kaiken tämän kestäessä löi toisen jalan isovarvas
lakkaamatta istuinmattoihin. Erehtymättä kertaakaan osoitti se tahtia.
Oli käsittämätöntä, miten se saattoi pysyä sekaantumatta. Todellakin
ihmeellinen taidonnäyte. Mikään ei loukannut silmää. Joka liike osotti
ylevyyttä ja siroutta. Ja kaikki tapahtui sellaisella levollisuudella
ja notkeudella, että se saattoi polveutua ainoastaan vuosisatojen
kuluessa huolellisesti kehitetystä ja peritystä plastillisuudesta.
Tämä omituinen huvi kesti noin viisi minuuttia, kunnes oli saavutettu
sellainen huimaava nopeus, että sitä ylemmäksi pääsy näytti
mahdottomalta. Silloin taukosi laulu äkkiä ja tanssijat pysähtyivät
samassa hetkessä. Mutta pysähdys ei tullut pitkälliseksi. Muutamien
minuuttien kuluttua kajahti uusi laulu. Ja sitten alkoi uusi tanssi
mitä uskomattomimpine lantiontaivutuksineen ja kierroksineen, jossa
nuorten miesten sitkeys tuli mitä kovimmalle koetukselle ja joka ei
päättynyt ennen kuin kaikki osanottajat, sekä laulajat että tanssijat,
olivat perinpohjin uupuneet.
Kun vilkkaat suosionosoitukset, jotka seurasivat tätä esitystä,
olivat tauonneet, ilmestyi Faamu, joka hetkeksi oli poistunut, mitä
hämmästyttävimmässä loistossaan.
Hän oli heittänyt päältään vaaleansinisen hameensa ja hänellä oli nyt
ainoastaan kullankeltainen olkimatto vyötäisten ympärillä. Tämän kevyen
puvun yllä oli loistavan kaunis titi punaisista villeistä kukista.
Kaulan ympärillä loisti tavanmukainen komeista keltaisenvalkoisista
sarvivalaan hampaista tehty kaulanauha. Ja ympäri karhean, nokimustan
tukan, joka oli kammattu kahdeksi valtaavaksi, paksuksi pensaaksi, oli
harvinaisista kukista muodostettu pieni seppele, kukista, jotka olivat
keltaisia kuin sinapinsiemen ja niin väkevätuoksuisia, että koko suuri
maja täyttyi mitä huumaavimmasta tuoksusta.
Täyteläisillä käsivarsilla ja kapeilla säärillä kimalteli hienosti
palmikoituja vihreitä lehtikiehkuroita. Sormissa oli joukko kullalla
ja hopealla koristeltuja kilpikonnankuorisia sormuksia. Korvankärjissä
oli pari pikku kukkaa. Ja paljaasta upeasta yläruumiista kimalteli
kullanpunainen _lengi_, harvinainen, vanhoista ajoista tunnettu
väriaine, jota ylhäiset samoalaiset naiset olivat valmistaneet erään
kasvin juuresta.
Vihdoin virittivät nuoret miehet, joiden katseet teeskentelemättömällä
ihailulla olivat säteillen hyväilleet nuoren prinsessan suloa, jälleen
laulunsa. Ja niin alkoi Faamu tanssia. Hän kiiti edestakaisin kevyillä
jaloillaan, jotka tuskin näyttivät koskettavankaan häntä varten
erityisesti levitettyjä tanssimattoja. Hän käänteli yläruumistaan,
niin että kullanpunainen lengi kimalti ja loisti. Hän teki eleellisiä
liikkeitä käsivarsillaan ja värähytteli kyynärpäitään, käsiniveliään ja
hienoja sormenpäitään niin ihmeellisellä, selittämättömällä tavalla,
että en ole koskaan voinut kuvitellakaan mielessäni sen veroista.
Matoilla, majan vieressä, istuivat vieraat vaipuneina sanattomaan
ihailuun. Tämä, Faamu ja hänen tanssinsa oli jotakin, jonka vertaista
he eivät koskaan olleet edes uneksineetkaan. Japanin pienet geishat
ja heidän koko maailmassa kuuluisa tanssinsa ei ollut mitään tämän
rinnalla. Tässä ei ollut ainoastaan suloa ja notkeutta, loistoa ja
aistia, vaan myöskin jotain muutakin: sielua ja tunnetta. Faamu ei
ollut mikään leikkinukke, vaan kypsä, täysiverinen nainen ja hänen
tanssinsa oli hehkuvaa tulta.
* * * * *
Faamu tanssi...
Hänen tanssinsa oli nuoren tytön ylimielistä leikkiä miesten riutuvalla
rakkaudella. Hän kääntyi kaunismuotoisiin, kopeihin nuoriin laulajiin,
veitikkamaisesti ottaen vastaan heidän lumoavan ystävyytensä.
Hän antoi katseensa leikkiä toisesta toiseen. Mutta kun hän oli
sytyttänyt heidän sydämensä kuumimpaan hehkuun, käänsi hän kaikille
heille selkänsä ja kiiti kuin ahdistettu hirvi pois heidän luotaan.
Heitettyään nopean, mutta tarkasti tutkivan katseen vanhempien miesten
arvokkaisiin riveihin, tervehti hän heitä komeilevasti, mutta nöyrällä
alamaisuudella ja arvonannolla, nauraen heille samalla salaa. Ja sitten
osui hänen katseensa narriin, joka keikaili ja teeskenteli hänelle.
Mutta tälle hänellä oli ainoastaan avoin, ivallinen hymy vastaukseksi...
Nyt hän palasi nuorten miesten luokse. Hymyillen, huulet puoliavoimina,
säkenöivän valkoisin hampain ja tuikkivin silmin liikkui hän hitaasti
ikäänkuin tarkastaen heidän rintamaansa. Milloin pysähtyi hän yhden,
milloin toisen eteen. Pitkän ajan seisoi hän epäröiden hiljaa siinä,
missä nuori päällikkö istui. Hän otti elemäisesti vastaan olemattoman
kukkaisseppeleen. Nautti sen tuoksua. Hymyili ja ihaili sitä. Ja
sitten mietti hän silmänräpäyksen, kiinnittäisikö hän sen tukkaansa
vai halveksisiko sitä. Mutta heitti sen vihdoin nuorukaisen eteen
ylpein liikkein. Ja hän alkoi keimailevan, kissanpoikamaisen tanssinsa
uudelleen.
Faamu tanssi...
Mutta täysin ilmeettömin katsein tuijottivat nuoret miehet nyt
eteensä. Heidän yksitoikkoinen, mutta kuitenkin hymyilevän kaunis
laulunsa kaikui voimakkaana ja tasaisena ikäänkuin se olisi kohonnut
yhdestä ainoasta hopeankirkkaasta soittokoneesta. Ja sormet ja
varpaat löivät lakkaamatta mattoihin lujassa tahdissa ja innostavina.
Faamu tanssi, pään ja yläruumiin loistaessa lamppujen lämpimässä,
täyteläässä valossa, samalla kun nopeat jalat kylpivät tukipilarien
ja huumaantuneiden katsojien rivien väleistä virtaavassa, voimakkaan
kultaisessa kuunvalossa.
Faamu tanssi...
Laulu kaikui...
-- -- - Juhla oli loppunut.
Me vaelsimme alas lahdelmalle, ennenkuin palasimme kotiin. Ojensimme
itsemme lämpimälle, mustalle hiedalle ja uneksimme. Mietimme
mielessämme, mahtaisiko tuolla ylhäällä — ylhäällä äärettömässä
avaruudessa olla ainoatakaan taivaankappaletta niin hurmaavan kaunista,
niin rakastamisen arvoista, niin jumalallisen ihanaa elettäväksi ja
onnellisena oltavaksi kuin meidän oma, ijäti nuori, ijäti suloinen
maapallomme...
Ylt'ympäri sirisivät sirkat. Niiden kristillinkirkas sirinä täytti yön
uinuttavalla yksitoikkoisella sulosoinnullaan...
Kauvempana suhisivat palmujen huiput, pauhasi ulappa...
Maatuuli, joka oli voimakas ja raitis kuin äsken herännyt aamutuuli
tuoksui lukemattomia suuteloita, joita se hilpeällä matkallaan
aarniometsän peittämiltä vuorilta oli varastanut tuhannen ja yhden
yöllä valvoneen ujon kukan puhtailta, suloisilta huulilta...
Valoaväreilevässä yöilmassa kumotti kuu kauniina ja keltaisena. Sen
heijastus laguunissa muistutti valtavaa, lukuisain kimaltelevain
kultasuomujen panssaroiman merikäärmettä. Sen loistava, jättiläispitkä
pursto hävisi riutoille. Ja pää pureutui lujasti rantaan, aivan
jalkojemme juureen...
Palmujenhuiput humisivat. Kuunsäteet kimaltelivat. Ulappa pauhasi...
Me uneksimme.
Katso!
Faamu tanssii...