pistän sukkapuikon sen lävitse; kerä on maana, ja puikko on sen
akselina. Asetanpa puikon seisomaan vähä vinoon ja kuljetan sitä ja
kerää tällä kannalla ympäri kynttilää. Kun nyt samassa pyöritän kerää
akselinsa ympäri, saanpa nähdä, kuinka päivä ja yö muuttelevat maan
päällä. Näen senkin, että kun meillä on päivä, on ihmisillä toisella
puolella yö; ja niin täytyy kaikkein kelloin käydä sitä enemmän edellä,
jota etempänä asutaan idässä päin, koska aurinko siellä ennen tulee
näkösälle. Näen senkin, kun maa vinossa kulkee auringon ympäri, että
aurinko määrätyllä ajalla enemmän paistaa maan pohjoiseen puoleen, ja
taas jälleen toisella ajalla enemmän eteläiseen puoleen. Tästä syystä
tulevat vuoden-ajat. Auringon lämpimimmästi paistaessa pohjoseen, jossa
me asumme, on meillä kesä, ja talvi on silloin eteläpuolella maata. Ja
taas kun eteläisillä kansoilla on kesä, on meillä talvi. Ja kun meillä
on kevät, on niillä syksy. Samasta syystä, aina sen mukaan kun aurinko
paistaa enemmän tahi vähemmän sille paikalle, jossa asumme, eivät
päivät ole yhtä pitkiä. Lyhyin päivä täällä pohjosessa on aina kohta
joulun edellä. Silloin on aurinko aivan matalalla taivaalla ja laskeuu
pian. Pohjoisnavan tienoilla on silloin alin-omainen pimeys, ja
etelänavan tienoilla alin-omainen valoisa päivä. Ja koska aurinko
silloin noin kolme päivää paistaa yhtä kauvan joka päivä, kutsumme
näitä päiviä _talvipäivän tasaukseksi_. Silloin on pakkasta ja luuta ja
talvi meillä, niin että mielellään lämmittelee valkealekon edessä.
Kohta joulun jälkeen havaitsemme päiväin pitenevän ja öitten lyhenevän.
Jonkun ajan näin pitkitettyä, tulee päivä aivan yhtä pitkäksi yön
kanssa, ja tätä aikaa kutsutaan _kevätpäivän tasaukseksi_. Silloin
tulee kesä, hanget sulavat ja ruoho alkaa viheriöidä. Päivät alkavat
nyt tulla pitemmiksi öitä, ja niin tulee aika, jona aurinko kolmena
päivänä juhannuksen aikana on ainoastaan vähän aikaa _sydän-yöllä_
kateissa. Ylempänä pohjosessa ei aurinko silloin ollenkaan laskeu
öillä. Silloin on meillä _kesäpäivän seisaus_. Ja nyt kukoistaa kaunis
kesä ympärillämme. Sitten alkavat päivät jälleen lyhetä ja yöt pitetä,
siksi että päivä ja yö ovat taas yhtä pitkät, ja silloin on meillä
_syyspäivän tasaus_. Sitten seuraa syksy, kun heinät ovat korjatut
niityiltä ja elot pelloilta, ja puolat kypsyvät metsissä. Tänä aikana
lakastuu kaikki kukoistus, sillä nyt tulevat päivät jälleen öitä
lyhyemmiksi, ja niin tulee taas talvi; ja niin on koko elämämme
alin-omaisen muutoksen alainen. Mutta niillä, jotka asuvat
keskipaikalla maata, ovat päivät ja yöt alin-omaa yhtä pitkiä. Siellä
nousee aurinko kello kuuden aikana aamulla ja laskeuu kello kuuden
aikana illalla; ja kohta auringon laskeuttua tulee synkkä pimeä. Mutta
meillä on aina kappale aikaa hämärää, ja sentähden tulee aamuhämärä
kesältä niin pian iltahämärän perästä, että yöt ovat jonkun aikaa pian
aivan valoisat.
Setäni, joka on merimies, oli kerran ollut muutamassa maassa, jossa ei
koskaan ollut talvea. Se maa oli etelässä aivan kaukana meistä, ja se
oli juuri kuin keskellä maata. Siellä olevilla ihmisillä ei ole
ollenkaan vuoden aikoja, vaan alin-omainen kesä ja kova kuumuus, niin
että kasvit kyllä voivat lakastua kuivuudesta, mutta ei kylmästä.
Muutamana vuoden aikana sataa siellä pian alin-omaa kaksi kuukautta, ja
se on niiden talvi. Samalla lailla ei ole vuoden-ajan muutoksia maan
navoilla, vaan on alin-omainen talvi, ja sentähden eivät ihmiset voi
asua siellä. Kyllä siellä on puoli vuotta päivää, niinkuin puoli vuotta
yötä; mutta auringon säteet, jotka paistavat aivan pystösuoraan maata
vasten maan keskustalla (päiväntasaajan kohdalla), paistavat niin
vinoon maan navoille, etteivät voi sulattaa ijäistä lunta.
Nyt ymmärtänet, kuinka erilaisilla paikoilla maan päällä saattaa olla
erilainen ilma; niin että keskimaan paikoilla on lämpimämpi ilma, kuin
mailla etempänä etelässä ja pohjosessa. Se tulee siitä, kuinka lähellä
maan napaa tai kuinka kaukana päiväntasaajasta paikka on, mutta vielä
siitäkin, onko maa korkeammalla vai matalammalla meren pinnasta.
Korkeampi maa on aina kylmempi, kuin alhaisempi maa. Jos asun meren
rannalla, niin siinä on kostea ilma. Ei siinä ole niin pikaisia
lämpimän ja kylmän muutoksiakaan, kuin etempänä ylhäällä mannermaissa.
Puhuisin sinulle vielä jotakin niistä pitkistä viivoista, joita näet
maailman kartasta, mutta sitä et sinä vielä ymmärrä. Sen verran sanon
sinulle, että viiva, joka ajatellaan vedetyksi ympäri maan keskustan
(vaikka sitä ei siinä ole), on _päiväntasaaja_. Tämän molemmin puolin
on kaksi samallaista viivaa, joita kutsutaan _käännepiireiksi_, eikä
kaukana kummastakaan maan-navasta ole ne kaksi piiriä, joita kutsutaan
_napapiireiksi_. Maat molempain käännepiirien välillä ovat kuumimpia
maan päällä ja kutsutaan siis _kuumaksi ilma-alaksi_. Maita
käännepiirien ja napapiirien välillä kutsutaan _lauhkeaksi
ilma-alaksi_, joka merkitsee pakkasen ja lämpimän olevan kohtuullisesti
tasattuna erinäisille vuoden-ajoille. Mutta maita napapiirien ja napain
välillä kutsutaan _kylmäksi ilma-alaksi_. Suomemme on lauhkeassa
ilma-alassa, mutta kuitenkin niin kaukana pohjosessa, että palainen
maata on pohjoispuolella napapiiriä. Jumala on suonut tälle maalle ja
koko pohjoiselle enemmän valoa kuin pimeää. Juuri sinäkin aikana, jona
on pimeys, paistaa yön kuuvalo ja ilman revontulet ja lumen kuumotus,
niin että pitkä talvi kuluu hiljalleen loppuun asti, kevättä
odottaessa.
Kuusta.
Jumala on antanut meille kauniin lyhdyn yöksi tuonne taivaalle, ja se
on kuu. Mikä on kuu? Se on suuri pallo, joka alin-omaa vierii maan
ympäri. Minkätähden tekee se niin? Sentähden, että maa on
viittäkymmentä vertaa suurempi, ja sentähden pakottaa hän
kuun seuraamaan itseänsä. Pitkältäkö kuuhun on? Liki 36,000
(kolmekymmentakuusi tuhatta) peninkulmaa. Se on pitkä matka. Ja
kuitenkin on kuu kaikista taivaankappaleista se, joka on lähinnä maata.
Minkätähden näyttää kuu niin suurelta, kun se ensin nousee? Ja
minkätähden näyttää se niin pieneltä, ollessaan korkealla taivaalla?
Sentähden, että kaikki, mitä näemme kaukana ylhäällä tahi alhaalla,
näyttää pienemmältä, kuin mitä maanrajassa näemme. Mutta ei se paista
omalla valollaan. Se on, juurikuin maakin, itsestään pimeä kappale.
Mistä paistaa siis kuu? Siitä, että auringon säteet palauvat takaisin
sen pinnasta ja tulevat jällensä maan päälle, juurikuin valon säteet
vuoren kukkulalta. Jos voisimme tulla kuuhun, niin näkisimme sieltä
maan paistavan samalla lailla. Maa, joka on paljoa suurempi, näkynee
kauniilta kuuhun. Sieltä katsoen näkisi juurikuin tummia paikkoja
paistavassa maalipallossa, ja nämä paikat ovat meriä ja järviä, joiden
päilyvä pinta palauttaa valon säteet toisaalle päin, niin että vaan
harvat niistä voivat kuuhun kimmota. Ja muutamat paikat maassa
paistaisivat kirkkaampina, niinkuin vuoret ja mantereet, joiden
epätasaisesta pinnasta valon säteet joka haaralle hajautuvat ja siis
kuuhunkin kajastavat. Samalla lailla näkyy tummia ja valoisia paikkoja
kuussakin. Vanha satu juttelee Rahko nimisen miehen yrittäneen
tervaamaan kuuta ja tarttuneen ämpärinensä siihen, josta muka tummemmat
paikat olisivat tulleet kuuhun; mutta älykkäät ihmiset sanovat:
kirkkaat paikat ovat korkeita vuoria, ja tummemmat paikat ovat syviä
laaksoja.
Se on kumma, kun kuu aina kääntää saman sivun maahan päin, ja toista
sivua emme näekkään. Mutta aurinko paistaa kuuhun muutamina aikoina eri
lailla. Tästä tulee, ettemme ollenkaan näe kuuta joku aika kuukaudessa,
taikka että se siintää ainoasti hyvin hämärästi. Sen jälkeen alkaa se
näkyä, ja silloin sanomme: nyt on uusi- eli yläkuu. 7 päivän perästä
näemme puolen valoisaa sivua, ja silloin sanotaan: nyt on puolikuu.
Taas 7 päivän perästä näemme koko valoisan puolen, ja silloin sanomme:
nyt on täysikuu. [Muist. Ensimmäinen täysikuu kevätpäivän tasauksen
jälkeen 21 p. maaliskuuta kutsutaan pääsiäis-täysikuuksi, ja
ensimmäisenä sunnuntuina sen jälkeen on pääsiäispäivä. Sentähden ei
satu pääsiäinen joka vuosi samalle ajalle. Helluntaijuhla asetetaan
pääsiäisen mukaan, ja on myös liikkuva juhla. Mutta muut juhlat,
niinkuin juhannus ja joulu, ovat kaikkina vuosina samoina päivinä.] Sen
jälkeen alkaa kuu vähetä, juurikuin hiiret söisivät sen laitaa, ja nyt
sanomme olevan alakuun. Taas 7 päivän perästä on se puoliskona ja vielä
7 päivän perästä ei sitä näykkään; mutta sitten alkaa taas kuun
syntyminen. Sentähden puhutaan allakassa kuun neljänneksistä.
Ensimmäisestä täydestä kuusta toiseen on 29 ja puoli vuorokautta
kulunut; sillä niin pitkän ajan tarvitsee kuu kulkeakseen kerran maan
ympäri. Ja jos haluat saada tietää yläkuuta ja alakuuta, niin muista,
että kun luulisit saattavasi ottaa vasemmalla kädelläsi kuun puoliskon
sisällepäin käyrästä laidasta kiinni, niin on uusi- eli yläkuu, mutta
jos tarttuisit siihen oikealla kädelläsi, on alakuu. Muutoin saatat
sinäkin muistaa sen tästä, jolla isä kerran muistutti poikaansa kuuta
tuntemaan, sanoen:
Etkös tuhma kuuta tunne?
Idän puolen täytymässä,
Luotehen vähenemässä.
Sattuupa niinkin välistä, että tulee _kuun pimeneminen_. Mistähän se
tulee? Siitä, että maa tulee kohdastaan auringon ja kuun välille ja
varjoaa pois kuun.
Tässä näet äärimmäisenä loistavan auringon kuran, Tuo suurin piiri on
se tie, jota aurinko näyttää kulkevan maan ympäri (vaikka se on maa,
joka kulkee). Keskimäinen pallo on maa. ja tuo pieni musta pallo on
kuu, maan ympärillä olevine rengasrataneen. Näethän nyt, kuinka maa
voipi tulla auringon ja kuun välille, niin että maan varjo antaa kuuhun
ja varjoaa siltä pois auringon. Voipipa niinkin käydä, että varjo
piilottaa ainoastaan jonkun osan kuuta. Pian menee kuu eteenpäin:
sitten tulee se pois varjosta, sitten on se jälleen valoisa, ja sitten
saamme jälleen kuuvalon.
Toisella kerralla saattaa niinkin tapahtua, että kuu tulee aivan
auringon ja maan väliin, niinkuin näet tässä allapäin kuvattuna.
Silloin antaa jälleen kuun varjo maan päälle ja pimittää meiltä
auringon, ja silloin sanomme olevan _auringon pimenemisen_. Silloin
tulee maan päällä pimeä keskellä päivää, ja linnut herkeävät laulamasta
ja luulevat olevan illan. Ja ne ihmiset, jotka eivät paremmin tiedä
asiaa, luulevat suuren auringon tulleen vahingoitetuksi. Mutta vähän
ajan kuluttua ovat maa ja kuu kulkeneet eteenpäin ja muuttaneet
paikkansa, niin etteivät ne enään ole kohdatusten. Silloin on kalkki
jälleen valoisaa ja kirkasta, ja ihmiset kiittävät Jumalaa, joka taas
antaa auringon paistaa hyville ja pahoille maan päällä.
Tästä ymmärrät siis, että kun meillä on kuun pimeneminen, kuussa on
auringon pimeneminen. Ja kun meillä on auringon pimeneminen, niin
kuussa on maan pimeneminen. Sellaisia pimenemisiä ei näy yhtäläisesti
kaikilla paikoilla maata. Mutta allakka tietää kaikki sellaiset asiat
ennältä päin, sillä ne saatetaan jo edeltäkäsin laskea. Mutta ei
yksikään voi tulla maasta kuuhun. Ja sentähden ei tiedä kukaan, onko
kuussa joitakin eläviä, ja minkälaiset paikat siellä ovat. Luullaan
ainoasti, että siellä on hyvin korkeita vuoria, mutta tuskin ilmaa,
eikä ollenkaan vettä.
Auringosta ja tähdistä.
Maa vierii akselinsa ympäri lännestä itään päin, ja sentähden näyttää
ikäänkuin aurinko kulkisi idästä länteen. Ei aurinko ole kuitenkaan
yhdessä kohti; kyllä se kulkee pitkää tietään eteenpäin maailmassa,
ikäänkuin vielä suuremman auringon ympäri, jota emme tunne. Aurinko
pyörii, niinkuin maakin, akselinsa ympäri; se on huomattu auringossa
olevista tummista paikoista, joita siinä kiikarilla katsoen välistä
nähdään. Ja sen näemme, että aurinko omalla valollaan valaisee
äärettömän avaruuden ja lämmittää samassa. Mutta mistä tämä valo ja
lämmin tulee, sitä ei tiedä kukaan; sillä maasta aurinkoon on aina
neljätoista miljonaa peninkulmaa. Jos pääskynen lentäisi aivan suoraan
sata vuotta, niin ei se sittenkään tulisi puolivälinkään aurinkoon.
Kanuunan kuula, joka kulkee peninkulman minuutissa, tarvitsisi 27
vuotta tullakseen aurinkoon. Suunnattoman suuri on aurinko, sen kyllä
arvannet. Jos joka päivä voisin kävellä 10 tuntia suoraan eteenpäin,
ennättäisinpä 3 vuodessa ympäri maan. Mutta auringon ympäri päästä,
siihen tarvittaisiin 320 vuotta.
Ja juurikun maata voisi kutsua auringon pieneksi lapseksi, niin
auringolla on vielä monta muuta sellaista pientä lasta, jotka,
juurikuin maakin, alin-omaa pyörivät suurissa piireissä äitinsä
ympärillä. Nämä auringon lapset ovat _kiertotähtiä eli planeetoja_,
jotka kaikki itsestään ovat pieniä taivaan kappaleita, mutta paistavat
auringon lainavalolla. Sellaisia tunnetaan jo olevan 90, ja joka vuosi
löydetään toisia. Useat niistä ovat aivan pieniä, niin ettei niitä
nähdä kiikaritta. Mutta toiset ovat suuria ja näkyvät kirkkaina tähtinä
taivaalla, jossa ne alin-omaa muuttavat sijansa. Tässä näet kolme
kiertotähteä, jotka ovat lähinnä aurinkoa. Ensimmäinen, joka kiertää 87
vuorokaudessa piiriänsä ympäri auringon, on Merkurius. Se on maata
pienempi. Sitä lähinnä kiertää Venus 7 1/2 kuukaudessa suurempaa piiriä
auringon ympäri. Se on maan kokoinen ja paistaa meille kointähtenä ja
ehtootähtenä kaikkein kauniimmalla valolla, sillä se on läheisin
kaikista tähdistä. Sitten kulkee _maa_, joka myös on kiertotähti, 365
vuorokaudessa vielä suurempaa piiriä ympäri auringon.
Mutta muita suuria kiertotähtiä kulkee vielä suuremmissa piireissä
ulkopuolella näitä kolmea. Ensin kulkee Mars, joka on maata pienempi.
Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, jotka ovat paljoa suuremmat
maata, kulkevat sitten yhä suuremmissa piireissä auringon ympäri. Ja
Neptunus, joka on äärimmäinen, tarvitsee 165 vuotta kulkeakseen kerran
auringon ympäri. Ja kaikki vierivät ne, niinkuin maakin, akselinsa
ympäri, ja niillä on päivä ja yö, niinkuin meilläkin. Mutta niille,
jotka ovat kaukana auringon valosta, on Jumala sen sijaan antanut
kuita, jotka niitä valaisevat. Maalla on yksi kuu, suurella Jupiterilla
on 4 kuuta. Saturnuksella on 7 kuuta ja myös paistava rengas
ympärillään. Viimeisilläkin on useita kuita.
Kerran illalla tuli lukkarin Maija meille ja oli niin pelästyksissään,
että oikein vapisi. Hän oli nähnyt taivaalla tähden, jolla oli hirveän
suuri pyrstö perässä. Se merkitsee sotaa, sanoi hän. Älä pelkää, sanoin
minä; se ei merkitse mitään. Se on _pyrstötähti_, ja sellaiset kulkevat
suurissa soikeissa piireissä auringon ympäri. Pitkäin aikain perästä
palaavat ne takaisin, niin että ne jälleen tulevat näkyviin meidän
paikoillamme maailmaa.
Kiertotähdet, kuut ja pyrstötähdet ovat _liikkuvia_ tähtiä; mutta
kaikkia muita tähtiä kutsumme _kiintotähdiksi_, kun ne näyttävät
liikkumattomilta eivätkä ole koskaan muuttaneet paikkaansa keskenään,
niin kauvan kuin voidaan muistaa. Kuitenkin ovat ne suuria auringoita,
jotka kiertävät piirejä jonkun tuntemattoman maailma-auringon ympäri.
Sentähden että paremmin muistettaisiin tähtien olopaikkoja, on taivas
jaettu tähtitarhoihin. Sellainen on _Väinämöisen viikate eli Kalevan
miekka_. Tähdet, joiden sivu aurinko näyttää kulkevan, ovat leveänä
ratana, jota kutsutaan _eläinradaksi_. Siinä jaetaan tähdet 12:een
taivaan-merkkiin, joista puhutaan allakassa. Tietoa auringosta, kuusta
ja tähdistä kutsutaan _tähtitiedoksi_. [Muist. Tietoa alku-aineista ja
luonnon voimista kutsutaan _luonnon-opiksi eli fysiikaksi_. Tietoa
kappalten osista kutsutaan _kemiaksi_. Tietoa kaikellaisesta
laskutavasta kutsutaan _määräys-opiksi_. Tietoa kivistä kutsutaan
_kivennäis-opikai_. Tietoa kasvista kutsutaan _kasvi-opiksi_. Tietoa
elävistä kutsutaan _eläin-opiksi_.]
Joka ilta näyttävät tähdet nousevan idästä ja laskeuvan länteen, josta
näkyy juurikuin koko taivaan piiri vierisi ympäriinsä; mutta se on maa,
joka kääntyy. Muutamat tähdet taivaslaella päämme päällä eivät koskaan
laskeu, vaan kulkevat piirissä. Sellaisia on _Otava_, jossa on 7 eri
tähteä. Yläpuolella Otavaa on tähti, joka on lähes yhdessä kohti. Tätä
kutsutaan _pohjantähdeksi_, ja se näyttää yöllä missä päin pohjonen on.
Isän vielä puhuessa, lensi pienoinen pilkka taivaalla kaitaisella
tulileimulla. Kah, huusivat lapset, tähti lensi alas! Ja kummalta
näytti näistä, että taivaan tähdet saattavat lentää alas ja kadota.
Mutta isä sanoi; tuota kutsumme kyllä _tähdenlennoksi_, sentähden että
se siltä näyttää; mutta ne ovat ainoasti pieniä avaruudessa lentäviä
kappaleita, jotka välistä joutuvat maan ilmapiirin sisään. Mutta
Jumalan suuret tähdet eivät putoa; ne kulkevat ratojaan monta tuhatta
vuotta, eivätkä väsy, eivätkä eksy äärettömässä avaruudessa.
Onkohan tuonne tähtiin paljo matkaa? kysyi Liisa. Haluaisinpa kerran
päästä sinne.
Isä sanoi: kun kerran kuolemme ja Jumala vapauttaa lunastetun henkemme,
tulee tämä ja paljo muuta meille ilmoitetuksi. Mutta asuissamme täällä
maan tomussa, näyttää meistä tie olevan tähtiin piammiten yhtä pitkä
kuin ijankaikkisuus. Meistä on aurinko äärettömästi kaukana, ja valo
kulkee kuitenkin tämän pitkän matkan puolessa yhdeksättä minuutissa.
Siitä saatamme arvata, kuinka kaukana muutamat pienet tähdet ovat, kun
tiedämme valon tarvitsevan tuhannen vuotta, ennättääksensä niistä
meihin. Sentähden on varmaa, että jos Jumala sallisi niiden pienten
tähtein sammua tänä iltana, ihmiset vielä tuhannen vuotta jälkeenpäin
näkisivät niiden hienot valopiirut pilkoittavan etäällä tuolla
sinisellä taivaalla.
Antti sanoi: no, mitä on tuolla etäällä tähtien takana?
Isä sanoi: toisia tähtiä.
Ja mitä on siellä toisten tähtien takana?
Vielä toisia tähtiä, Näethän tuon maitoharmaan radan, joka menee
juurikuin tie korkean tähtisen taivaan ylitse! Tätä rataa kutsutaan
_linnunradaksi_. Kun tähän katsotaan suurilla kiikareilla, nähdään sen
olevan lukemattomaa tähtijonoa. Ne ovat niin kaukana, ettemme voi
eroittaakkaan jokaista niistä erittäin, vaan niiden valo sekauu yhteen,
ja tästä tulee tuo maitoharmaa valo.
Lapset seisoivat vähän aikaa aivan äänettöminä. Viimein sanoi Liisa,
piammiten vapisten: missä tähdessä asuu Jumala?
Isä sanoi: etkö olo lukenut Jumalan olevan jokapaikassa läsnä? Hänen
henkensä käypi koko luonnon lävitse, kaikkein näiden maailmain lävitse,
jotka paistavat avaruudessa, ja jokaisen vähimmänkin tuulen hengen
lävitse, jonka löyhäytellessä ruohot kumartuvat tässä, jossa seisomme,
tämän alhaisen maan päällä. Lapset, kumartukaamme polvillemme illan
rauhassa ja rukoilkaamme Jumalaa, nähdessämme Hänen ääretöntä
voimaansa!
Ja he kumartuivat ristissä käsin polvilleen tähtein valossa, ja isä
rukoili ja sanoi:
Pyhä, kaikkivaltias Jumala, Sinä, joka katsot alat meitä tähtein
silmillä ja levität allesi koko maailman äärettömän avaruuden kunniasi
kirkkautena ja ijankaikkisen majesteettisi istuimena! Sinä näet meidän
olevan heikkoja, köyhiä lapsia ja ainoasti hajoavaista tomua suuressa
luodussa maailmassa. Ja meidän elämämme katoo kuin varjo, ja me olemme
syntiä tehneet Sinun edessäsi, emmekä uskaltaisi nostaa silmiämmekään
kaikkivaltaasi kohti, jos ei Vapahtajamme Jesus olisi ottanut syntiämme
pois. Kuitenkin olet Sinä antanut meille, kuolevaisille ihmisille,
armon katsella Sinun tekojasi. Ja me olemme katselleet Sinun tekojasi
ihmisessä, elävissä, kasveissa, kaikissa kolmessa luontokunnassa ja
viimeksi suuressa maailman rakennuksessa, joka levenee päällämme
niinkuin palvelukseesi rakettu temppeli. Ja kaikissa, pienemmästä
suurimpaan, olemme me nähneet Sinun kaikkivaltasi ja Sinun hyvyytesi ja
Sinun viisautesi, joka on luonut kaikki niin ihmeellisen kauniiksi ja
hyväksi, kaikki tarkoitustensa mukaan maailmassa. Niin anna meille
vielä Pyhän Henkesi armo, että me kaiken tämän oikein ymmärtäisimme ja
mitä pitemmältä sitä enemmän oppisimme tuntemaan Sinua töissäsi. Me
rukoilemme Sinun kaikkivaltaasi. Me ylistämme Sinun hyvyyttäsi. Me
ihmettelemme Sinun viisauttasi. Nämä tähdet ja maailmat katoavat.
Tämä maa katoaa. Mekin kuolemme pois; mutta sielumme pitää tulla
Sinun tykösi. Sillä Sinä yksinäsi, Herra, et katoa; Sinä pysyt
ijankaikkisesti, niinkuin Sinä olet: pyhä, kaikkivaltias, kaikkiviisas
ja kaikkihyvä. Korkeasti ylistetty olkoon Sinun pyhä nimesi nyt ja
ainiaan! Amen.
Vuosikaudet.
Kun kevät kaunis tuli,
Soi Luoja lämpösen,
Maan silmästä jo suli
Jääkyynel huurtehen,
Taas päivän paistellessa
Jo linnut lauloivat,
Ja lapset lehtosessa
lloisna juoksivat.
Kun kesä saapui sitten.
Ja niitty vihannoi,
Maa kaunis kukkasitten
Puvussa purpuroi,
Me saariin soutelimme,
Juoksimme metsihin,
Ja marjaan kiiruhdimme,
Kyll' lysti olikin.
Syys pimeät toi päivät
Ja myrskyt pauhuisat,
Pois lintuset ne veivät,
Pois kukat tuoksuvat;
Kynnettiin maita, soita
Ja viljaa puitihin,
Me söimme puolukoita,
Kyll' lysti olikin.
Niin talvi tulee, tiuku
Soi silloin helisten,
Lystisti sukset liukuu
Pääll' lumikinosten,
Ja tuli takassansa
Sulosti leimuaa,
Näin talvellakin kanssa
Kyll' lapset lystin saa.
Kun hanki kyynelehtii,
Niin ole riemuinen,
Taas kevät kaunis ehtii
Iloa antaen.
Ain' ylistele Luojaa:
Kaikk' ajat hauskat on;
Hän eloamme suojaa,
Sen saattaa valohon.
Tähtitaivas.
Kas, tähtyet taivaan,
Kuin kirkkahast' aivan
Nyt valoa nuo
Maan tomuhun luo.
Ei surua heillä,
Ei vaivoja näy,
He ilmojen teillä
Vaan riemuten käy.
He uupuin ei vaivu,
Ei tieltähän taivu;
Mi viettelys vois
Ne villitä pois?
Vuostuhannet siellä
Ne loistoa soi,
Vuostuhannet vielä
Näin välkkyä voi.
Mä katala kurja,
Min himoni hurja
Kuin lehtisen vaan
Saa ajelemaan!
Mä vapisen aivan,
Vaikk' iloiten myös,
Kun tähtyet taivaan
Näen tuikkivan yöss'.
Oi, maailman Luoja,
Tään ihmehen suoja!
Kuin sanomaton,
Sun voimasi on!
Mut raukkoja ratki,
Jos on parahatki!
Kaikk' ihmehes nuot
Mun tutkia suot.
Vaikk' kurjina täällä
Maan kuljemme päällä,
Niin kaikki min loit
Täss' opiksi soit.
Kautt' elämän Herran
Täss' aukesi tie,
Jok' ilohon kerran
Meit' ikuiseen vie.
Herra, Sinä olet mahdollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman;
sillä sinä olet kaikki luonut, ja sinun tahdostasi he ovat, ja luodut
ovat. Ilmestyskirja 4 1., 11 v.
Kuka taitaa häntä niin korkeasti ylistää, kuin hän on? Me näemme
ainoastaan vähimmän hänen töistänsä; sillä paljon suuremmat ovat meiltä
vielä peitetyt. Sirakin kirjan 43 1., 36 v.
Herra, meidän Herramme, kuinka ihmeellinen on Sinun nimesi kaikessa
maassa! Ps. 8, 10 v.