LUONNON-KIRJA
Ala-alkeiskouluin tarpeeksi
Kirj.
Z. TOPELIUS
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 23 Osa.
Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
1868.
SISÄLLYS:
I. Ihmisestä.
II. Imettäwistä eläimistä.
III. Linnuista.
IV. Mateliaista.
V. Kaloista.
VI. Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä... 70
VII. Kasveista.
VIII. Kivikunnasta.
IX. Maasta.
X. Wedestä.
XI. Ilmasta.
XII. Tulesta.
XIII. Valosta ja lämpimästä.
XIV. Painosta ja liikunnosta.
XV. Suuresta avarasta maailmasta.
Ensimäinen Luku.
Ihmisestä.
Jumala on suuri. Jumala on hywä. Hän on luonut taiwaan. Hän on luonut
maan. Hän on luonut Sinun. Kiitä Jumalata. Pelkää Jumalata. Rakasta
Jumalata. Tottele hänen käskyjänsä. Jumala olkoon kiitetty.
Me olemme Jumalan lapset. Me katselemme hänen tekojansa. Me
ihmettelemme hänen wiisauttansa. Me rukoilemme hänen suuruuttansa. Me
ylistämme hänen hywyyttänsä. Jumala antakoon meille oikean nöyryyden.
Jumalan pelko on wiisauden alku.
Tämä kirja sisältää Jumalan töitä. Tämä kirja on lasten kirja. Lue
tätä. Lue kowasti. Lue hywästi. Pidä tarkka waari. Ajattele tarkasti.
Seiso suorana. Sano sanat selwästi. Rohkaise mielesi. Ahkera palkitaan.
Lukemisen perästä tulewat leikit. Hupaisesti saat sitten juoksennella.
Alottakaamme siis. Kuunteleppa nyt. Isä ei ole kotona. Missä on isä?
Hän tekee työtä lastensa eduksi. Hän tekee työtä isänmaansa hyödyksi.
Hän tekee työtä Jumalan kunniaksi. Työttä emme saa leipää. Leiwättä ei
woi kukaan elää. Kiitoksia isä. Kiitos hywä Jumala jokapäiwäisestä
leiwästä.
Äiti istuu tuwassa. Mitä tekee äiti? Hän tekee työtä lastensa eteen.
Hän ompelee waatteemme. Hän keittää ruokamme. Waatteitta palellumme.
Ruuatta näännymme nälkään. Kiitoksia äiti. Kiitos hywä Jumala ruumiimme
waatteista.
Kyllä wanhempamme owat hywät meille. He rukoilewat Jumalata kanssamme.
He opettawat meitä hywiksi lapsiksi. Rukouksetta ei ole siunausta.
Hywyydettä ei ole oikeaa iloa. Mielellämme siis tottelemme
wanhempiamme. Pidämme siis heitä kaiken ikämme sydämellisesti rakkaina.
Liisa on sisareni. Hän on aiwan pieni. Hän ei käwele. Hän konttaa. Hän
ei puhu. Hän loruaa. Nauraa hän osaa. Haukotella hän osaa. Aiwastella
hän osaa. Ei se ole suuri oppi. Pieni lapsi ei osaa enempätä. Suuretkin
owat ennen olleet yhtä pieniä. Wäkewätkin owat kerran olleet yhtä
heikkoja. Oppineetkin owat kerran olleet yhtä tietämättömiä. Kyllähän
ruumiimme kaswaa. Suokoon Jumala sielummekin kaswaa. Jumala siunatkoon
Liisaa. Kyllä hän on hywä.
Antti on weljeni. Hän on neljän (4) wuoden wanha. Hän ratsastaa laukkaa
isolla puuhewosella. Antti osaa juosta. Antti osaa leikitellä. Ei se
ole suuri oppi. Ajan pitkään oppii hän kyllä enemmän. Sitten tulee hän
ymmärtäwäisemmäksi. Sitten tulee hän wakawammaksi kaikissa. Jumala
siunatkoon Anttia. Kyllä hän on hywä.
Iso-isä istuu pöydän takana. Hän on hywin wanha. Hän on harmaissaan.
Hänellä owat rynkkyiset kädet. Ei hänellä ole hampaitakaan. Mutta
wallan hywä hän on. Hän on elänyt jo hywin kauwan. Hän on nähnyt hywin
paljon. Hän on wiisas mies. Jumalinen on hän kyllä. Hän osaa kertoa
Jumalan woimaa. Hän tuntee ihmiset. Hän tietää eläinten historian.
Kaswit tietää hän kaikki. Hän tahtoo kertoa meille kaikkia. Kiitoksia
iso-isä. Jumala siunatkoon wanhoja niiden wiisaassa wanhuudessa.
Nyt istumme kaikki rinkiin. Pidä waari. Nyt alkaa ensimäinen kertomus.
Mitä siinä on? Siinä puhutaan ihmisen ruumiista. Siinä puhutaan sen
sielusta. Siinä puhutaan sen aistimista.
Kuinka Dion yritti luomaan ihmistä.
Olipa kerran mies. Sen nimi oli Dion. Hän asui yksinäisellä saarella.
Hänen päiwänsä tuliwat pitkiksi. Hänellä oli ikäwä. Hän puhui
itsekseen. Minä teen itselleni kumppanin. Minä luon ihmisen.
Tuolla rannalla oli sawea. Dion otti sawea käteensä. Hän teki siitä
tönkin. Hän teki tönkin ihmisen muotoiseksi. Hän teki pään. Hän teki
kaulan. Hän teki rinnan. Hän teki watsan. Hän teki käsiwarret. Hän teki
kädet. Hän teki sääret. Hän teki jalat. Hän asetti kuwan seisomaan
puuta wasten. Nyt on ihminen walmisna.
Eipä kuwa hengittänytkään. Dion sanoi näin: Hywä Jumala suo kuwan
hengittää keuhkoillansa. Hywä Jumala suo weren juosta kuwan suonissa.
Hywä Jumala suo kuwan sydän liikkumaan.
Jumala lähetti saarelle enkelin. Enkeli koski kuwaan. Alkoiwatpa kuwan
keuhkot hengittää. Juoksipa weri sen suonissa. Sydän alkoi tykyttää.
Dion ihastui. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Eipä kuwa liikkunutkaan. Ampiainen pisti sitä. Tätä ei se tuntenut.
Dion sanoi näin. Wielä puuttuu jotakin. _Liikunto_ on poissa. _Tunto_
on poissa. Kuwa on hermotoin. Hermotoin on onnetoin. Ontuwan täytyy
kulkea sauwan nojassa. Molemmat tarwitsewat toisten apua. Hywä Jumala
suo hänen ottaa kiinni käsillään. Suo koko ruumiin saada wapaan
liikunnon. Suo koko hänen ruumiinsa saada tunnon-aistimen.
Enkeli koski kuwaan. Kohta taittoi kuwa oksan puusta. Kohta tunsi hän
ampiaisen piston. Koko kuwa sai liikunnon. Koko kuwa sai tunnon. Se
hikoili lämpimässä. Sitä paleli kylmässä. Hywin iloisena oli Dion. Nyt
on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Kuwa löi päänsä puuhun. Kuwa kompistui pienintäkin kiweä wasten. Dion
peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on sokea. Sokea on onnetoin. Se
elää alinomaisessa pimeydessä. Muiden täytyy sitä käsillään taluttaa.
Hän on wieras maan päällä. Hywä Jumala suo kuwan nähdä silmillään.
Enkeli koski kuwaan. Kuwapa näki silmillään. Jumala oli antanut kuwalle
_näön-aistimen_. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt
on ihminen walmisna.
Dion puhutteli kuwaa. Kuwa ei kuullut hänen ääntänsä. Dion peljästyi.
Wieläkin puuttuu jotakin. Kuwa on kuuro. Kuuro on hywin onnetoin. Ei
hän kuule ystäwäinsä suloisia sanoja. Ei häntä ilahuta lintuin laulu.
Hän on wierasna wertaistensa seassa. Hywä Jumala suo kuwan kuulla
korwillaan.
Enkeli koski kuwaan. Kuwa alkoi kuunnella. Nyt kuuli hän korwillaan.
Jumala oli antanut hänelle _kuulon-aistimen_. Dion tuli hywin
iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Dion koetteli kuwaa. Oikeaan käteensä otti hän kukoistawan ruusun.
Wasempaan käteensä otti hän mädänneen munan. Kumpiko näistä haisee
paremmalta? Kuwa osotti munaa. Dion oli mielipahoillaan. Wielä puuttuu
jotakin. Haju on poissa. Haju eroittaa hywähajusen pahalta haisewasta.
Hywä Jumala suo kuwan saada nenäänsä _hajun-aistimen_.
Enkeli koski kuwaan. Kuwa saattoi eroittaa kukan hajun. Dion tuli hywin
iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Dion koetteli wielä kuwaa. Hän otti toiseen käteensä makean omenan.
Toiseen käteensä otti hän karwaan sienen. Syö molemmista. Kumpiko
näistä maistuu paremmalta? Kuwa osotti sientä. Dion tuli pahoille
mielin. Wielä puuttuu jotakin. Maku on poissa. Maku eroittaa makean
karwaasta. Hywä Jumala suo kuwan kieleen maku.
Enkeli koski kuwaan. Kuwan kieli sai _maku-aistimen_. Dion tuli hywin
iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Dion koetteli wielä kuwaa. Hän puheli ystäwällisiä sanoja. Kuwapa ei
wastannutkaan. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on mykkä.
Mykkä on hywin onnetoin. Ei hän woi sanoa tarpeitaan. Ei hän woi saada
ajatuksilleen ääntä. Hän on wieras ihmisten seassa. Hywä Jumala suo
kuwan puhua suullansa.
Enkeli koski kuwaan. Kuwan huulet saiwat äänen. Hänen kielensä sujui
puheesen. Hänen suunsa sai _puheen_ lahjan. Dion tuli hywin iloiseksi.
Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Wieläkin koetteli Dion kuwaa. Dion kyseli. Kuwa wastasi hulluja sanoja.
Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin. _Ymmärrys_ on poissa. Hullu
on hywin onnetoin. Hullu ihminen on peto. Hywä Jumala suo kuwan
ajatella. Hywä Jumala suo kuwan tietää mitä tahtoo. Hywä Jumala suo
kuwalle ymmärrys.
Enkeli koski kuwaan. Ajatuksia tuli kuwan aiwoihin. Ymmärryksen walo
yhdisti ajatukset. _Tahto_ toi ajatukset kuwan huulille. Nyt puhui kuwa
wiisaita sanoja. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt
on ihminen walmisna.
Dion otti kuwan syliinsä. Yksinäni olen täällä. Tarwitsen ystäwätä. Ole
ystäwänäni. Kuwa kääntyi pois. Kuwa naurahti. Hänen naurunsa oli niin
kummallista. Dion peljästyi hywin. Wieläkin puuttuu jotakin. _Mieli_ on
poissa. Tässä puuttuu _mieli-kuwituksen_ woima. Mielikuwituksetta ei
ole ihmisellä iloa maan päällä. Mielikuwituksetta ei hän ymmärrä
wertaistensa mielikarwautta. Hywä Jumala suo kuwalle mielikuwituksen
lahja.
Enkeli koski kuwaan. Kuwan sydän tykytti ihmisen tunteilla.
Mielikuwituksella ymmärti hän toisen ystäwyyden. Dion otti kuwan
syliinsä. Kuwa itki ilosta. Dion oli onnellinen. Nyt ei puutu mitään.
Nyt on ihminen walmis.
Mutta enkeli naurahti suloisesti. Dion raukka. Sinä tahdot tehdä
Jumalan töitä. Sinä tahdot luoda ihmistä. Sinä sanot näin. Nyt ei puutu
enää mitään. Mutta parhainta puuttuu wielä. Ihmisen ylewintä lahjaa
puuttuu wielä. _Järkeä_ puuttuu wielä. _Omaatuntoa_ puuttuu. Paljo olet
kyllä tehnyt. Jumalan kuwaa et ole woinut tehdä. _Kuolematonta_ henkeä
puuttuu wielä. Kuwa ei woi tuntea Jumalata. Kuwa ei woi rukoilla
Jumalata. Siksi ei sillä ole osaa ijankaikkisessa elämässä. Siksi ei
ole kaikesta muusta mihinkään. Siksi on kuwasi sawinen tönkki.
Enkeli koski kuwaan. Kohta musertui kuwa tomuksi. Dion peljästyi kowin.
Mitä on minulla tehtäwä? Olen ylpeydelläni wihoittanut eläwän Jumalan.
Enkeli näki Dionin katumisen. Nöyryytä itsesi Jumalan edessä. Anna
hänelle ainoalle kunnia. Ota sauwasi. Seuraa minua. Minä johdatan sinun
ihmisiin. Yksinään ei woi kukaan tulla toimeen maan päällä. Käy Jumalan
teitä. Te'e Jumalan tahtoa. Niin on Jumala luopa sinuun uuden ihmisen.
Dion lankesi polwilleen. Hywä Jumala suo anteeksi ylpeyteni. Ihminen on
sinun pyhä tekos. Ainoastaan sinä woit luoda hänen. Ainoastaan sinä
woit tehdä hänen täydelliseksi. Mutta minä olen tomu. Minä en woi
mitään itsestäni. Sinun on walta. Sinun on woima. Sinun on kunnia
ijankaikkisesta ijankaikkiseen.
Nyt loppui puhe Dionista. Nyt tulee toinen kertomus. Mistä siinä
puhutaan? Siinä puhutaan ihmisen opista.
Kasper ei saanut oppia mitään.
Olipa kerran kuningas. Hän meni muutamana päiwänä metsään. Siellä oli
muurahaispesä. Monta muurahaista weti korsia pesään. Niistä oliwat
useat hywin pieniä. Ne oliwat wasta päässeet kuorestaan. Kohta alkoiwat
ne tehdä työtä. Kohta taisiwat ne kummia asioita. Ne keräsiwät
itselleen ruokaa. Ne rakensiwat itselleen kammioita. Ne tekiwät
kummallisia kulkureikiä muurahaispesään. Ne menetteliwät juuri kuin
täydellisiksi oppineet.
Tämäpä näytti kuninkaasta kummalta. Hän ajatteli itsekseen näin.
Muurahainen on ainoastaan eläwä. Se rakentaa niin kummallisia
kammioita. Mutta kukaan ei ole opettanut häntä rakentamaan. Ihminenhän
on paljoa täydellisempi. _Miksi ei ihminen woi oppia itsestänsä?_
Kuninkaalla oli puutarha. Sen ympärillä oli korkea muuri. Siinä oli
puita kauniine hedelmineen. Siinä oli kirkkaita wesihetteitä.
Kuninkaalla oli myös paimen. Hänen kutsui kuningas tykönsä.
Kartanossani on poika. Kasper on hänen nimensä. Hän on hywin pieni. Hän
ei taida wielä puhua. Wie Kasper puutarhaan. Sulje se sinne. Anna
hänelle ruokaa. Anna hänelle juomaa. Mutta tätä tulee sinun tehdä
yöllä. Kasper ei saa sinua nähdä. Ei koskaan saa hän nähdä ihmistä. Ei
koskaan saa hän oppia mitään muilta ihmisiltä. Hänen pitää opettaa
itsensä.
Paimen teki mitä kuningas käski. Neljä wuotta kului. Sitten tuli
kuningas puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on
hän oppinut? Hän ei ole oppinut mitään. Tämä näytti kuninkaasta hywin
kummalta.
Taas kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä?
Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän on oppinut kaksi sanaa.
Muutamana päiwänä juoksi lampaita puutarhan muurin takana. Niiden
jälessä juoksi koira. Kasper matki lammasten määkymistä. Kasper matki
koiran haukkumista. Siitä asti taitaa hän puhua kaksi sanaa. Yksi on
mää. Toinen on hau. Tätä kummeksi kuningas hywin.
Wielä kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper
wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän lirittää kuin
lintu. Hän kirnuttaa kuin sammakko. Hän kiipeää kuin orawa. Hän laukkaa
kuin jänis. Enempätä ei ole hän oppinut. Kuningasta kummastutti.
Wiimein kului wielä neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö
Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut. Hän on kaswanut
isoksi. Hän on seitsemäntoista (17) wuotias. Hän on wäkewä kuin karhu.
Hän on wiekas kuin kettu. Hän on sukkela kuin kissa. Hän on ahnas kuin
koira. Hän on siiwotoin kuin eläin. Hän syöpi weristä lihaa. Hän kulkee
waatteitta. Hän ei tunne tulen pitoa. Hän ei tunne metallien hyötyä.
Hän ei tunne ihmisten tapoja. Hän on eläin.
Kuningas tahtoi nähdä oppimatonta ihmistä. Kuningas meni puutarhaan.
Kasper peljästyi. Kuningas puhui laupiaita sanoja. Kasper piilottui
puiden taakse. Kuningas meni likemmä. Kasper pakeni. Hän kiipesi muurin
ylitse. Hän juoksi metsään. Kuningas haetti häntä. Palwelijat etsiwät
läpi koko metsän. Wiimein löysiwät he Kasperin puusta. Hän torjui
wastaan. Hän puri kuin susi. Hän kynsi kuin kissa. Hän karjui kuin
leijona. Wiimein saatiin hän sidotuksi. Palwelijat weiwät hänen
kuninkaan tykö. Taas puhui kuningas laupiaita sanoja. Hän tarjosi
Kasperille waatteita. Hän tarjosi hänelle ruokaa. Kasper ei ymmärtänyt
mitään. Hän konttasi kuninkaan sängyn alle. Hän puri kuninkaan kättä.
Kasper oli peto.
Sitte armahti se hywä kuningas. Hän sanoi näin. Nyt näen Jumalan
tarkoituksen. Eläintä ei tarwitse opettaa. Se tekee itsestään mitä
sillä on tehtäwänä. Se on alusta miksi Jumala sen aikoi. Sellaisena
pysyy se koko elinaikansa. Eläin ei woi tulla täydellisemmäksi. Ihmisen
pitää tulla alinomaa paremmaksi. Siksi pitää hänen alinomaa oppia.
Opettamatta on hän eläin.
Kuningas antoi Kasperin asua ihmisten seassa. Kasper oli kuin pieni
lapsi. Hän opetteli puhumaan. Hän opetteli ihmisten tapoja. Hän
opetteli hyödyllisiä oppeja. Näin tuli hän ihmiseksi. Näin tuli hänestä
hywä mies.
Pieni lapsi on kuin siemen. Jumala kylwää sen. Ihminen kastelee sitä.
Hoidotta laskastuu se. Siksi tulee pientä lasta opettaa. Tulee siis
ajatella näin. Se on Jumalan siemen. Minä kastelen sitä siementä. Näin
tulee siitä Jumalan kukka. Näin tulee siitä hywä ihminen.
Sillä ihminen on Jumalan lapsi. Elämä maan päällä on hänen koulunsa.
Omatunto on hänellä witsana. Ijankaikkinen elämä on hänellä päämääränä.
Wiisaus on hänen kaunistuksensa. Jumalan pelko on wiisauden alku.
Nyt loppui puhe Kasperista. Nyt tulee kolmas kertomus.
Kuninkaan matkasta.
Kuningas oli wiisas mies. Hän tahtoi tuntea ihmisiä. Hän tahtoi nähdä
niissä Jumalan tekoja. Siksi pukeusi hän alhaisiin waatteisiin.
Käteensä otti hän sauwansa. Selkäänsä otti hän laukkunsa. Näin meni hän
ulos awaraan maailmaan.
Kuningas näki monta maata. Pian kaikissa maissa asui ihmisiä. Yksi maa
ei ollut toisen lainen. Yksi ihminen ei ollut toisensa kaltainen. Mutta
kaikilla oli ihmisten ruumis. Kaikilla oli ihmisten sielu. Ihmiset
samassa maassa kutsuttiin maan _kansaksi_. Toinen kansa oli toistaan
erilainen. Muutamat maat oliwat hywin kuumia. Niissä oliwat ihmiset
mustia. Toiset maat oliwat wähemmin kuumia. Niissä oliwat ihmiset
ruskeita. Muutamissa maissa oliwat ne kuparin punaisia. Toisissa maissa
oli heidän ruumiinsa keltainen. Kylmemmissä maissa oliwat ihmiset
walkeita. Mutta kuningas oli lukenut raamattua. Hän tunsi Aadamin
historian. Hän tiesi Eewastakin. Näistä owat kaikki ihmiset sukuisin.
Siksi kaikki ihmiset owat weljeksiä. Moni ei ajattele sitä. Moni walkea
ihminen pitää mustia huonompina. Walkeat ostawat mustia rahalla. Ne
pitäwät niitä orjinaan. Tämän näki kuningas hywin wääräksi. Sillä
kaikki ihmiset owat yhdellaisia Jumalan edessä.
Kuningas näki wielä enemmän. Hän näki ihmisten ruuan. Siinä on ihminen
suurin kaikista pedoista. Hän tappaa monta eläintä. Sitten syöpi hän
niiden lihaa keitettynä. Metsä-ihmiset syöwät weristä lihaa.
Raiwokkaimmat syöwät ihmisenkin lihaa. Tämän näki kuningas ilkeäksi.
Eläinten maito on terweellistä ruokaa. Ihminen syöpi monia kaswejakin.
Puiden hedelmät owat monella ruokana. Jywistä tulee ihmiselle ruokaa.
Hän walmistaa tulella ruokansa. Tätä eiwät tee koskaan eläimet. Moni
ihminen laittaa konstillista ruokaa. Siitä ei woi kukaan hywin.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _pituuden_. Sadut
kertowat pitkistä jättiläisistä. Sellaisia ei ole enää. Ihmisen
tawallinen pituus on kolme kyynärää. Muutamat owat pitemmät. Sata (100)
wuotta takaperin eli mies Paltamon pitäjässä. Hän oli neljää kyynärätä
pitkä. Siksi näyteltiin häntä rahan edestä. Monet ihmiset owat kolmea
kyynärää lyhyempiä. Muutamat owat hywin pieniä. Sellaisia kutsutaan
lintukotolaisiksi. Sata wuotta takaperin eli Puolassa mies. Hän oli
kolmenkymmenen (30) wuoden wanha. Kuitenkaan ei hän ollut täyttä
kyynärätä pitkä. Siksi häntäkin näyteltiin rahan edestä. Sellaiset
ihmiset owat onnettomia. Ei ihmistä pidä kummana katsella kuin outoa
eläintä.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _elin-ajan_. Korppi
elää sata wuotta. Elehwantti woipi tulla sadanwiidenkymmenen (150)
wuoden wanhaksi. Hauki woipi elää kolmesataa (300) wuotta. Walaskalan
sanotaan eläwän tuhannen (1000) wuotta. Moni puu tulee sadan wuoden
wanhaksi. Monien puiden ikä lasketaan aina useiksi tuhansiksi wuosiksi.
Wedenpaisumusta ennen eliwät ihmisetkin paljoa kauemmin. Aadami eli
yhdeksänsadan kolmenkymmenen (930) wuoden wanhaksi. Methusalemi tuli
yhdeksänsadan kuudenkymmenen-yhdeksän (969) wuoden ikään. Nyt ei enää
tule monta ihmistä seitsemääkymmentä (70) wuotta wanhemmaksi. Muutamat
pääsewät kahdeksankymmenen (80) wuoden wanhaksi. Englannissa oli yksi
mies Jenkins nimeltä. Hän eli satawiisikymmentä-yhdeksän (159) wuotta.
Muutamat ihmiset kuolewat nuoruudessaan. Monta lasta kuolee aiwan
pienenä. Ainoastaan Jumala määrää ijän pituuden.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _neljä ikäkautta_.
Lapsuus lasketaan aina wiidenteentoista (15) wuoteen. Sitten tulee
nuoruus kolmanteenkymmeneen (30:neen) wuoteen asti. Sitten seuraa
miehuus kuudenteenkymmeneen (60:neen) wuoteen asti. Wiimein tulee
wanhuus kuudenkymmenen wuoden perästä. Sekään ei ole aina yhtäläistä.
Lapsi kaswaa. Sen sielu kaswaa yhdessä ruumiin kanssa. Kolmenkymmenen
wuoden ijässä on ruumiilla täysi woimansa. Sielu kaswaa alinomaa
enemmän. Siksi on wanhuus nuoruutta wiisaampi.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _awiopuolet_. Kaikki
eläwät owat jaetut kahteen osaan. Muutamat eläwät owat koiraita. Toiset
owat naaraita. Kaswit jakauwat samalla lailla. Wäkewämpi ihminen on
mies. Heikompi ihminen nimitetään waimo. Kumpikaan näistä ei ole
huonompi. Molemmat owat yhtä Jumalan edessä. Molemmat owat Jumalan
waltakunnan periwiä. Molempain tulee alinomaa auttaa toisiansa. Jumalan
tahto on sellainen. Wäkewämmän ei saa olla kowan heikompaa kohtaan.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki _ihmisen wallan luonnon
ylitse_. Ihminen kesyttää raiwoimmatkin eläimet. Hän tappaa mahdottoman
suuren walaskalan. Suuri elehwantti kantaa häntä kuuliaisesti
selässään. Ylewä hewonen tottelee hänen suitsiansa. Wäkewä härkä wetää
hänen sahrojansa. Hänelle täytyy karhun jättää turkkinsa. Hänelle
täytyy lampaan antaa willansa. Hän höyhentää linnulta untuwat. Hän
ottaa mehiläiseltä hunajan. Hän kaataa kirweellä suurimmatkin puut. Hän
walmistaa pellon siemenille. Hän kutoo pellawista waatetta. Hän kehrää
hampuista köyttä. Hän etsii metallia maan sisuksista. Hän koristaa
kullalla sormensa. Hän panee ruokapöydälleen hopioita. Hän takoo kowaa
rautaa. Hän koristaa timanteilla keisarin kruunun. Hän särkee wuorien
läpi tien. Hän pyörittää wedellä myllyin rattaat. Hän purjehtii
tuulessa laiwalla. Hän sulkee uuniinsa waltawan tulen. Hän kuwaa koko
maanpiirin kartallensa. Hän laskee jo edeltäkäsin auringon juoksun. Hän
jakaa wuotensa kuun waiheiden mukaan. Hän mittaa numeroilla kiiluwain
tähtien juoksun.
Niin on koko näkywä maailma ihmiselle alamainen. Kyllä elää waltawa
henki ihmisen heikossa ruumiissa. Mutta Jumalan edessä on ihminen
kuitenkin aiwan wähäinen. Hänen waltansa on maan päällä aiwan suuri.
Mutta Jumalan walta on kuitenkin paljon suurempi. Wäkewin sankari ei
ole Jumalan suhteen mitään. Wiisain mies on Jumalan wiisauden suhteen
hullu. Pieni käärme woipi surmata wäkewimmän miehen. Sääsken siipi on
wiisaammasti luotu kuin kaikkein ihmisten teot. Kuningas otti käteensä
yhden ketokukan. Woi kuin olet kaunis. Kultainen pukuni ei ole niin
kaunis kuin sinun.
Ihminen elää tänä päiwänä. Wähän ajan perästä kuolee hän pois. Sitten
muuttuu hänen ruumiinsa maassa mullaksi. Sitten tulee hänen sielunsa
eläwän Jumalan eteen. Sitten kuuluu hänelle Jumalan ääni. Minä panin
sinun luonnon waltakuntain kuninkaaksi. Kuinka käytit sinä suurta
waltaasi? Kuinka elit sinä ihmisten seassa? Kuinka menettelit sinä
eläinten kanssa? Kuinka täytit sinä toimesi maan päällä? Elä ole wäärä.
Elä ole ylpeä. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinä olet ainoasti
taloni hoitaja.
Kaikkea tätä ajatteli kuningas tarkasti. Hän sanoi itselleen näin.
Olenpa minäkin herra minun kuningas-waltakunnassani. Mutta nyt minä
waellan ympäri maailmaa palwelijan puwussa. Niinpä on ihminenkin
kaikkein eläwäin herra maan päällä. Mutta Jumalan edessä on hän waan
palwelija. Jumala antakoon hänelle nöyrän sydämen. Sitten käyttää hän
oikein waltansa. Sitten on ihmisen kunnia Jumalan kunnia. Sitten on
ihmisen waltakunta Jumalan waltakunta maan päällä.
Mitä Jumala antoi ruumiilleni.
Mä silmää kirkast' olen saanut kaksi;
Kun niillä katson, tulen iloisaksi.
Luon silmäni mä Herran valohon,
Mä näen iltatähden taivahalla.
Niitulla näen kukat vihannalla.
Ne Luojan töit' on. Tekons hyvät on.
Ja kaksi korvaa onpi myöskin mulla.
Jumalan sanaa niillä saatan kuulla.
Mä äidinrukouksen kuulla voin,
Ja linnun laulun Luojan kunniaksi,
Ja isän neuvon. Tulen viisaammaksi,
Kun kaikki opin. Se mun palkintoin.
Suun saanut olen, kielen myöskin, jolla
Mä ylistää voin Herraa laulelolla.
Mä sillä puhun. Sillä kyselen
mit' en mä ymmärrä, ja rukoelen.
Mä suulla syön. Mä sillä naureskelen.
Suo, Herra, että hyvää puhelen.
Kaks kättä mull' on. Vasen onpi toinen
Täll' oikealla paljon tehdä voinen.
Viis sormea on mulla kädessäin.
Rehellisesti teen mä niillä työtä.
Suo, Luoja, aina apus olla myötä!
Niin elän isänmaata hyödyttäin.
Kaks jalkaa on mulla. Sormia ne vailla,
Vaan varpaat niiss' on. Jaloill' aika lailla
Mä juoksen äidin luo, kun kutsuu hän.
Kun isä käskee pois, niin lähden miellä.
Suo, Luoja, käydä oikealla tiellä!
Niin astun vakavasti elämään.
Myös sydän pienä on mulle kasvanunna.
Viel' ei sit' ole murheet murtanunna.
Kädellä tunnen, kuin se riemuitsee.
Suo, Luoja, terveyttä ruumiilleni,
Sykkäillä hyvän eestä sydämeni!
Niin siunauskin mua seurailee!
Toinen luku.
Imettäwistä eläimistä.
Tule, weljeni. Tule, sisareni. Menemmepä nyt ulos. Jo seisomme
kartanolla. Ympärillämme on koko suuri luonto? Se on koko maailma, jota
aistimillamme käsitämme.
Koko luonto on niinkuin kirja. Joka sitä kirjaa taitaa lukea, hänellä
on siitä iso ilo. Se kirja on täynnä kauniita kuwia. Se kirja on täynnä
hyödyllistä oppia. Siinä kirjassa on joka lehti täynnä Jumalan
wiisautta.
Koko luonto on kuin suuri maa. Siinä maassa on monta waltakuntaa. Mitkä
owat luonnon kunnat? Niitä on kolme. Ensimäinen on eläinkunta. Toinen
on kaswikunta. Kolmas on kiwikunta.
Mennäänpä nyt ensin ulos siihen suureen eläinkuntaan. Ympärillämme on
maailma täynnä eläwiä olennoita. Muutamat eläwät aiwan liki meitä
omassa maassamme. Muutamat asuwat muissa maissa aiwan kaukana täältä.
Muutamat owat paljon isommat meitä. Muutamat owat pienemmät pienintä
sääskeä. Kaikilla on tarkoituksensa, jota warten ne eläwät. Jumala ei
ole niitä tyhjän wuoksi luonut. Wälistä ymmärrämme hänen
tarkoituksensa. Wälistä on se meille salassa. Uskokaamme aina Jumalan
ijankaikkista hywyyttä.
Kuinka kuningas Leijona (Jalopeura) kokosi kansaansa.
Olipa kerran kesällä. Leijona, joka on eläinten kuningas, istui
hallitus-istuimellansa metsässä. Siinä oliwat kaikki eläimet, jotka
maalla eläwät. Linnut lenteliwät kauniissa aamu-ilmassa. Likellä oli
meri, jonka wesi oli täynnä monellaisia eläwiä. Kaikki kuuliwat
leijonan äänen, joka kiljui metsässä.
Näin sanoi leijona. Minä olen kutsunut teidät kaikki, jotka maailmassa
asutte. Minä tahdon lukea teidän määränne. Minä tahdon tietää kansani.
Kiwet eiwät kuulu waltakuntaani. Kaswitkaan eiwät kuulu siihen. Kiwi ei
woi itsestään liikkua. Kaswi imee ruokansa juurillaan. Mutta eläin
woipi liikkua mihinkä tahtoo. Eläimellä on suu, jolla syöpi. Eläin
tuntee mikä käypi kipeästi. Eläin tuntee mikä tekee hywää. Eläimessä on
luonto, josta tietää ilman opitta tehdä mitä hänellä on toimena
maailmassa.
Leijona kutsui Koiran. Mikä sinä olet? Minä olen _nisäkäs_. Miksikä se?
Minä synnytän eläwiä penikoita. Minä imetän niitä. Minä hengitän
keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. -- Se on hywä. Mene tiehesi.
Leijona huuti Warpuisen tykönsä. Mikä sinä olet? Minä olen _lintu_.
Miksikä se? Minä munin pesääni. Minä haudon munistani pojat. Minä
hengitän keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. Minulla on höyhenpuku
päällä. Minä lennän siiwillä. Minä käwelen kahdella jalalla. -- Se on
hywä. Lennä matkoihisi.
Leijona kutsui Käärmeen eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _matelias_.
Miksikä se? Minä matelen maata. Minä hengitän keuhkoilla. Minulla on
kylmä weri. -- Se on hywä. Matele matkoihisi.
Leijona huuti Hauwin eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _kala_. Miksikä
se? Minä päästän mätini weteen. Minä hengitän kituisilla. Minä uin
ewillä. Minulla on kylmä weri. Ruumiini peittäwät suomut. -- Se on
hywä. Ui matkoihisi.
Leijona kutsui Perhon nimeltä. Mikä sinä olet? Minä olen _niwel-eläwä_.
Miksikä se? Ruumiini on monesta niweleestä. Muutamat meistä owat
toisellaisia. Muilla eläimillä on luinen selkäranka. Minulla ei ole
sitä ollenkaan. Minä hengitän ruumiini hienoista reijistä. Wereni on
kylmä. Minulla on kuusi jalkaa. Minä munin. Munasta tulee toukka.
Toukasta tulee kotero. Koterosta mataa sikiäni täysikaswuisena ulos. --
Se on hywä. Lennä tiehesi.
Leijona kutsui Simpukan. Mikä sinä olet? Minä olen _nilwiäinen_.
Miksikä se? Ruumiini on aiwan pehmeä. Minä asun kowassa kuoressa.
Minulla ei ole niweliä ruumiissa. Minä liikun aiwan hiljaa. -- Se on
hywä. Mada hiljaa tiehesi.
Leijona puhui wielä. Tunnenpa ne _kuusi eläinluokkaa_. Jokaisen luokan
ja'an lahkoihin. Jokaisen lahkon ja'an sukuihin. Jokaisen suwun ja'an
lajihin. Sen saamme sitten paremmin oppia. Itse olen imettäwä eläin. En
saata lentää linnun lailla. En woi mataa käärmeen tawalla. En woi uida
niinkuin kala. En woi muuttauda perhon lailla. En woi asua kuoressa
simpukan tawalla. Siksi menkööt nyt muut pois. Imettäwät eläimet waan
kutsun walta-istuimeni eteen.
Eläpä wielä. Tuolla näen sen ylewän _ihmisen_ tulewan. Mitä sinä
tahdot, ihminen? Yksinäsi seisot sinä suorana niinkuin petäjä metsässä.
Yksinäsi katsot sinä pystöpäisenä sinistä taiwasta kohti.
Ihminen katsoi majesteetillisesti kokouneita eläimiä. Kuningas Leijona,
sinä olet kutsunut tänne kaikki, jotka imettäwät sikiöitään. Niin teen
minäkin. Ruumiini on monissa toimissa eläinten ruumiin lainen. Siksi
saat lukea minunkin imettäwäin eläinten luokkaan. Mutta kaikkiwaltias
Jumala on antanut minulle kuolemattoman sielun. Hänen wiisautensa on
antanut minulle järjen walon. Suuni taitaa puhua. Tahtoni on wapaa.
Saatan nauraa. Saatan itkeä. Sitä eiwät saata eläimet. Sentähden olen
ylewämpi kaikkia muita eläimiä. Kuningas leijona ei ole päämieheni.
Hywästi, herra kuningas. Huomenna otan sinun kiinni rautahäkkiin.
Leijona pudisti wihassa pitkää harjaansa. Hywästi, ihminen. Sinä et
kuulu minun waltakuntaani. Huomenna rewin sinut penikoilleni ruuaksi.
Ihminen meni pois, ylewänä kuin kuningas. Nyt wapisiwat kaikki eläimet.
Leijona näki aran apinan kiipeäwän puuhun. Eläpä wielä. Etkö sinä ole
ihminen?
Apina, joka muutoin mielellään tahtoi olla ihmisenä, kielsi nyt
oikeastaan niin olewansa. En suinkaan ole mikään ihminen. Niin kaunis
en suinkaan ole. Enhän minä kule aiwan suorana. Jalkani näyttäwät
käsiltä. Useoilla meillä on häntä. Kertoisin sinulle jotakin, herra
kuningas. Jumala loi ihmisen kuwakseen. Siksi luotiin hän alusta niin
kauniiksi. Mutta Jumalan wihollinen kadehti tätä. Herra Jumala, suo
minunkin luoda olento. Jumala soi sen. Luotiinpa apina, joka matkii
sitä ilkeätä, jota ihmisellä on. Siksi on minulla ruma ruumis. Siksi on
minulla häjy sisu. Minä warastan. Minä olen ahnas. Minä olen kawala.
Kuitenkin armahti Jumala minua. Apina raukka, annan sinulle yhden
ihmisen hywistä taipumuksista. Sinun pitää rakastaa lapsiasi yhtä
hellästi kuin ihminenkin rakastaa omiaan.
Leijona antoi apinan mennä. Samassa tuli _nahkasiipi_ lentäen. Oletko
sinä lintu? En, herra kuningas. Minä lennän pitkäin kynsieni wälillä
olewilla hienoilla nahkoilla. Imettäwä eläin olen minä, joka koko
talwen nukun pimeissä koloissa. Kesällä lentelen minä ainoastaan öillä.
Minä kerron sinulle jotakin, herra kuningas. Muutamana iltana ajoin
surisewaa sittisontiaista. Olipa siinä poika, joka huiski ilmaan
notkealla saikaralla. Minä lensin äänen perässä. Saikara käwi minuun.
Putosinpa maahan. Poika, joka otti minun, elätti minua wankina häkissä.
Leijona antoi nahkasiiwen lentää. Puhaltipa _walaskala_ wettä korkealle
meren pinnasta. Oletko sinä kala? En, herra kuningas. Minä synnytän
eläwiä sikiöitä, jotka imewät maitoani. Siksi olen imettäwä eläin, joka
hengitän ilmaa. Minä kerron jotakin sinulle, herra kuningas. Kerran
ajoin silliä sywässä meressä. Purjehtipa siinä laiwa, joka lähetti ulos
weneen. Mies nakkasi weneestä selkääni teräwän keihään, joka oli
köydessä kiinni. Uinpa useita peninkulmia wetäen wenettä perässäni.
Wiimein löin pyrstölläni weneen kumoon. Ihminen, joka keittää raania
ihrastani, wäjyy henkeäni. Minä olen suurin eläin, mitä on. Kuitenkin
on ihminen tappanut monta sataa weljistäni. Hylekin, jolla on pää kuin
koiralla, on imettäwä eläin, joka elää wedessä. Saukko, joka pyytää
kaloja, on samallainen eläin.
Leijona tuskauntui. Ui tiehesi, walaskala. Sinä olet kuitenkin
_meri-eläin_. Kuulisin wielä jotakin enempätä _maa-eläimistä_. Kuulisin
niistä, jotka owat _kesyjä_. Kuulisin niistä, jotka owat _kesyttömiä_.
Niiden pitää antaa minulle kertomus elämästään.
Tuliwat siis imettäwät eläimet leijonan istuimen eteen. Ne kertoiwat
monta kummallista asiaa, joita leijona mielellään kuunteli. Et wielä
saa kuulla kaikkia mitä ne sanoiwat itsestään. Siitä tulisi suuri
kirja. Mutta se, joka tarkasti kuuntelee, saapi tietää entistä enemmän.
Mitä koti-eläimet kertoiwat.
_Koira_ murisi leijonalle. Sinä uskollinen koira, mitä sinulla on
sanomista? Alinomaa haukut sinä isäntäsi owella.
Koira wastasi. Uskollinen kyllä olen, herra kuningas. Häpeän tuota
kettua, sukulaistani. Susi, riitaweljeni, minua harmittaa. Sukulaisteni
wuoksi olen tullut peto-eläinten lukuun. Kuitenkin olen uskollisin
koti-eläimistä, jotka seuraawat ihmistä totellen. Minä olen ihmisen
uskollisin palwelija. Minä wartioin hänen kartanoansa. Metsässä etsin
hänelle saalista. Kylmimmissä maissa wedän hänen rekeänsä. Meitä on
monta erinäköistä weljestä. Pentukoira on wälistä niin pieni kuin
rotta. Englanninkoira on wälistä wasikan kokonen. Hurttakoiralla on
teräwä kuono. Rakkikoiralla on tolppa kuono. Mäyräkoiralla owat lyhyet
jalat. Willakoiralla on willa päällä. Kaikki olemme samanlaisia koiria.
Naaraani on narttu. Sikiäni on penikka. Me olemma wiisaimmat eläimet.
Meillä on tarkin wainu. Sillä tunnemma me askeleet. Monia keinoja
opimme ihmisten hyödyksi. Usein olemme pelastaneet lapsen, joka oli
pudonnut mereen. Palwelinpa kerran miestä, joka eksyi talwella. Tuli
pyry-ilma, joka hautasi hänen sywään lumen alle. Sinne hän kyllä olisi
paleltunut. Mutta minä paneusin maata hänen rinnallensa, joka siitä
pysyi lämpimänä. Haukuinpa kaikin woimin. Wiimein tuli wäkeä, joka wei
isäntäni lämpimään tupaan.
Leijona nyökäytti päätään tytywäisenä. Uskollista palwelijaa ei woida
kullalla palkita.
_Kissa_ köyristi selkäänsä naukuen leijonan edessä. Herra kuningas,
minä olen likeinen sukulaisesi. Me molemmat kuulumma kissan sukuun,
joka saattaa wetää kyntensä piiloon. Sukumme on parhaimmin warustettu
eläinten seassa. Siksi olenkin oikein luontoni mukainen peto. Waro
itseäsi, lintu, joka nokit siemeniä maasta. Waro itseäsi, rotta, joka
katselet reijästäsi ulos. Minä wäjyn sinua. Minä kyyristyn alas. Minä
hyppään. Isken kynteni armahtamatta niskaasi. Semmoinen on oikea
haluni. Minä tapan kaikki ne, jotka owat heikommat minua. Kuitenkin
olen kesyttynyt ihmisen palweluksessa. Hän silittää säihkywää
selkääni. Minä nukun hänen polwellansa. Minä wartioitsen hänen
aittaansa. Kauniit sikiäni leikitsewät hänen lastensa kanssa. Hän
kiittää siisteyttäni. Kissa pesee silmiänsä. Saammepa wieraita. Mutta
eipä parane paha sisuni hywyydestä. Minä olen julma. Minä olen wiekas.
Minä woin hyljätä parhaan ystäwäni. Minä saatan kynsiä sitä kättä, joka
wasta antoi minulle ruokaa.
Leijona pudisti suutuksissa pitkää harjaansa. Mene, kissa. Olet kyllä
hywin kaunis. Mutta luontosi on häjy. Ennen olkoon ruumiini ruma kuin
sydämeni häjy.
_Hewonen_ hirnui. Minä olen ylewin kotieläimistä. Minä olen kaunis.
Minä olen wäkewä. Minä olen kärsiwällinen. Minä olen oppiwainen. Minä
olen ihmisen hyödyllisin palwelija useammissa maakunnissa maan päällä.
Hän naulaa kawioihini rautaset kengät. Hän täyttää tyynynsä häntäni
jouhilla. Minä wedän hänen kuormaansa. Hän ratsastaa selässäni. Sodassa
kannan minä herraani wihollisten pajunetteja wastaan. Wälistä olen minä
ori. Wälistä kutsutaan minua ruunaksi. Naaraani nimi on tamma. Sikiäni
nimitetään warsaksi. Tumman punainen veljeni on raudikko. Harmaan
weljeni nimi on hiirenkarwa. Kaksikarwalla on waaleoita karwoja
tummempain seassa. Papumuksella on tummia pilkkoja walkiassa nahassa.
Laiska aasi, jolla owat pitkät korwat, on sukulaiseni eteläisimmissä
maissa. Karwoja kaulassani kutsutaan harjaksi. Minä juosta hölkkäsen.
Minä juoksen. Minä laukkaan. Usein lyöpi herrani minua armahtamatta.
Silloin on uskollisessa mielessäni suru ihmisen kiittämättömyydestä.
Leijona kiitti hewosen ylewyyttä. Miksikä sinä, joka olet niin wäkewä,
kärsit ihmisen kowuutta?
Herra kuningas, minä tiedän tarkoitukseni. Jumala on pannut minun
palwelijaksi maan päälle. Moni ihminen rakastaa minua hywin. Ne
hoitawat minua hywänä kumppaninansa. Minä tunnen herrani äänen. Minä
syön leipää hänen kädestänsä. Niin on hänen hoitonsa minulla palkkana.
_Härkä_ mölisi. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen
hyödyllisten _raawas-eläinten_ isä. Sukuni, jolla owat sarwet,
kutsutaan senwuoksi _sarwieläimiksi_. Me kuulumme _märehtiwiin
eläimiin_. Me purekselemma kaksi kertaa ruohot, joita syömme. Me
kuljemme karjoissa laitumella. Saattanenpa olla kukatiesi kömpelö.
Mahdollisesti saatat pitää minua tyhmänä. Mutta jäykkä kuormanwetäjä
minä olen. Lihani on ihmisen woimallinen ruoka. Wuotani parkitaan
nahaksi. Talistani kastetaan kynttilöitä. Sarwistani tehdään kampoja.
Mutta teurastaja ei ole minusta mieluinen. Sonni on nimeni wälistä.
Naaraani nimi on lehmä. Sen hywästä maidosta saadaan kermaa. Siitä
saadaan wiiliä. Tästä kirnutaan woita, jota lapset panewat mielellään
leiwälle. Wanhimman tyttäreni nimi on hieho. Nuorin lapseni on wasikka.
Elä ärsytä minua, herra kuningas. Silloin pusken sinua käyrillä
sarwillani.
Leijona nyökäytti päätään leikillään. Ihminen kutsuu sitä, joka on
uppiniskanen, härkäpääksi. Rehellinen otus sinä kuitenkin olet. Tunnen
useita sukulaisiasi lämpimissä maissa. Niiden seassa on se wäkewä
_puhwelihärkä_. Niiden seassa on kameli, jota kutsutaan erämaan
laiwaksi. Niiden seassa on kyttyräselkänen _dromedari_.
_Lammas_ määkyi. Minäkin kuulun märehtiwiin eläimiin. Isäni, jolla owat
sarwet, kutsutaan jääräksi. Äitini nimi on uuhi. Sikiäni nimi on
karitsa. Minä olen turwaton eläin, joka wastuksetta tapetaan. Sentähden
on kutsuttu Wapahtajaamme Jesusta Jumalan karitsaksi. Minä olen
ensimäinen eläin, joka on ihmisiin kesyttynyt. Siksi kutsutaan jo
Aabeli Aadamin poika lammasten paimeneksi. Minusta on ihmiselle paljo
hyötyä. Hän keritsee minulta willan, joka sitten langoiksi kehrätään.
Langoista kudotaan monellaista waatetta, josta saadaan lämpimiä
waatteita. Niistä kudotaan myös pehmeitä sukkia. Nahoistani tehdään
turkkia. Lihastani tulee hywä ruoka.
Leijona wastasi ystäwällisesti. Lakeamielinen sinä kyllä olet. Minä
tunnen sukulaisesi, partawan _wuohen_, jonka uros kutsutaan pukiksi.
Lahkoosi kuuluu _sarwas_ eli _Saksan peura_, jolla owat haaraiset
sarwet. Siihen kuuluu iso _hirwi_, jota ajetaan metsissä. Siihen kuuluu
nopea _porokin_, joka wetää Lappalaisen pulkkaa pohjois-tuntureilla.
_Sika_ röhki. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen siiwoton
otus, joka mielelläni tulen lijassa toimeen. Minä tongin maata
turwallani, jota sanotaan kärsäksi. Isäni nimi on karju. Äitini nimi on
emäsika. Lapseni nimi on porsas. Ihminen, joka ylenkatsoo minua, syöpi
mielellään lihaani. Siitä saadaan läskiä. Siitä saadaan kinkkua. Siitä
saadaan sylttyä. Harjaksistani tehdään harjoja, joilla pellawia
harjataan. Kesyttömän weljeni nimi on metsäkarju. _Siilillä_ owat
pitkät piikit selässä.
Leijona wastasi. Tunnen muutaman ison eläimen samasta lahkosta, johon
sinäkin kuulut. Kerran kuljin etelä-maissa, joissa aurinko on kuuma.
Siellä kohtasin hirweän kummallisen eläimen, jota kutsuttiin _norsuksi
eli elehwantiksi_. Näin hewosen menewän suorana hänen watsansa alatse.
Suussa oli sillä kaksi hirmuisen isoa hammasta, joista saadaan sitä
kallista norsunluuta. Se pani ruokaa suuhunsa pitkällä turwalla, jota
kutsuttiin kärsäksi. Tällä saattoi hän toimittaa kummallisia asioita.
Sillä saattoi hän nostaa ihmisen ylös. Ihmiset oliwat kesyttäneet
hänen. Ne oliwat rakentaneet hänelle selkään tornin, jossa 20
(kaksikymmentä) sotamiestä asui.
Syntyipä nyt kowa karjunta meteli metsässä. Arat koti-eläimet pakeniwat
pelästyneenä ihmisten asuntoihin. Pedot tuliwat leijonan istuimen
eteen.
Mitä pedot kertoiwat.
Ne tunnustiwat leijonalle kaiken julmuutensa. Me elämme enimmästi
muiden eläinten lihasta. Jumala on antanut meille teräwät kynnet,
joilla tartumme saaliisemme. Suussa owat meillä teräwät hampaat, joilla
rewimme eläimen, jonka olemme saaneet kiinni. Yöllä olemme pyydössä.
Päiwällä nukumme luolissamme. Emme tule koskaan oikein kesyiksi.
Wälistä owat ihmiset ottaneet meiltä penikat pesästä. Ne owat antaneet
meille ruokaa. Me olemme kaswaneet isoiksi heidän taloissansa. Olemme
olleet jonkun ajan nöyrinä ihmisten wallassa. Olemmepa joskus nähneet
wertä juoksewan. Jonkun kerran on kesy eläin tullut meitä likelle.
Kohta on tullut raju luontomme takasin. Me olemma repineet wahtimme,
jotka owat antaneet meille ruokaa.
_Tiikeri_ karjui hirmuisesti. Tunnetko minua, herra kuningas?
Kissan-sukuun kuulumme kaikki, jotka olemme julmimpia petoja. Haluatko
tietää muotoani? Halaatko tietää woimaani? Katso tarkasti kissaa, joka
on wähäisenä kuwanani. Ajattele kissaa pienen hewosen kokoisena. Waro
itseäsi, herra kuningas. Minä en säästä yhtään eläwää, johonka pääsen
kiinni hampaillani. Minä murhaan huwikseni. Minä olen kawala peijakas,
ja wäjyn heikompia eläimiä, jotka sammuttawat janoansa hetteistä. Minä
rewin pyytäjän, jonka mieli tekee wiirullista nahkaani.
_Leijona_ kiljui wihassa. Minäkin olen kissan-sukua. Minä tunnen teidät
kaikki, jotka siihen kuulutte. Kawala tiikeri, minä tunnen sinut hywin.
Minä tunnen _ilweksen_ pohjan metsissä. Minä tunnen _pantterin_. Minä
tunnen _leopardin_. Kaikki olette te wiekkaita murhaajia. Minä häpeän
sukulaisiani. Minä olen myös jalomielisin. En unhota koskaan sitä, joka
on minulle tehnyt hywää. Olipa kerran orja nimeltä Androkles, joka
pakeni pois wainoojiltaan. Hän kohtasi minut metsässä. Hän otti pois
orjantappurapiikin haawoitetusta jalastani. Kiitollisuudesta tulin
hänen ystäwäksensä. Kauwan asui hän suojassa luolassani. Mutta
muutamana päiwänä saiwat ihmiset minut kiini. Ystäwänikin tuli
wangiksi. Neljään päiwään en saanut ruokaa. Ihmiset, julmemmat minua,
nakkasiwat ystäwäni Androkleen jalkaini eteen. Ne kiusasiwat minua
kowasti. Nälkäinen leijona, syö nyt ystäwäsi. Mutta minä köyristyin
kiitollisena Androkleen edessä. Minä näytin julmia hampaitani niille,
jotka mieliwät tarttua häneen. Silloin liikkui mieli kaikilla, jotka
tämän näkiwät. Jalomielinen leijona, ystäwäsi on wapaa. Niin päästiwät
Androkleen irti uskollisuuteni tähden.
_Karhusta_ tuntui tämä kertomus hywältä. Hän mörisi hywillä mielin.
Herra kuningas, ymmärrän jalomielisyytesi. Waro itseäsi käpäläni
lyönnistä, jolla on kahdentoista miehen woima. Waro itseäsi julmemmalta
weljeltäni jääkarhulta, joka asuu ylhäällä meren jäillä. Minä olen
herrana pohjan metsissä. Siellä walmistan pesäni, jossa makaan
talwella. Siellä syön marjoja mättäiltä. Siellä makustelen mettiäisten
hunajaa. Wälistä kaadan talonpojan lehmän, jonka sitten syön suuhuni.
Siksi pyytää minua metsästäjä, joka käyttää karwasen turkkini
peitoksensa talwella. Usein tappelen silloin henkeni edestä. Wälistä
kohtaan pieniä lapsia, jotka owat eksyneet metsässä. Kohta tulee heidän
äitinsä, joka hädissään etsii heitä. En minä tee pahaa lapsille. En
minä tee pahaa äidille. Hiljaa menen pois niiden tieltä.
Leijona nyökäytti päätään hywin leikillisesti. Karhu äijä on hywä mies.
Mutta ei hän puhu kaikkia mitä hän tietää. Näinpä kerran miehen, joka
talutti karhua turwassa kiinni olewasta renkaasta. Siihenpä kokousi
paljo wäkeä, joka halusi nähdä karhun tanssaawan. Mies löi karhua
armahtamatta. Jopa tanssasi karhu. Jopa wäki nauroi. Aiwan kömpelö oli
karhu tansissa.
_Susi_ ulwoi. Onko täällä saalista? Kunhan olisi jotakin. Sukulaiseni
koiran kanssa olen alinomaisessa sodassa. Koira, joka on tappanut
suden, jättää suden siihen. Susi, joka on tappanut koiran, syöpi hänet
kohta suuhunsa. Talwi-illoilla kuljemme isoissa joukoissa saaliin
pyydössä. Waro silloin pieniä lapsia, jotka juoksewat kartanon poikki.
Minä saan waroa itseäni metsästäjältä, joka ajaa minua suksilla
talwella. Joka minut tappaa, saapi rahaa palkinnoksi.
Leijona tiesi kertomuksen sudestakin. Sinähän se olit, joka kerran
putosit suden-hautaan. Köyhä akka käweli haudan siwu. Pilkkasipa siinä
sutta. Parhaiksi sinulle, ilkeä eläin. Samassa putosi akka itse
hautaan. Puhuipa nyt pelästyksissään kokonaan toista. Susi kulta, etkö
söisi näkkileipää pussistani?
Wielä tiesi leijona toisen kertomuksen. Poikanen ajoi järwelle wettä
noutamaan awannosta. Tulipa joukko susia ympärille. Poikanen antoi
hewosen juosta tiehensä. Ammeen kaatoi hän jäällä yllensä. Sudet, jotka
halusiwat saada poikaa, pistiwät käpälänsä ammeen laidan alle. Poikapa
lyödä sätkäytti kirweellään käpälät poikki. Muutamat sudet, jotka
näkiwät toisista werta juoksewan, karkasiwat niiden päälle, jotka
oliwat werisinä. Tulipa kowa tappelu ammeen ympärillä. Monta sutta
siinä purtiin kuoliaaksi. Muut juoksiwat tiehensä; Poikanen, joka
konttasi ammeen alta, sai paljo rahaa kuolleitten susien nahoista.
_Kettu_ tulla sipsutteli esiin ulkokullatun näköisenä. Herra kuningas,
minäkin olen koiran sukua. Wiekkauteni on hywin kuulusa. Saatan purra
poikki häntänikin, joka on tarttunut ketun-rautoihin. Wiekkaasti petän
minä pyytäjän, joka käyttää nahkaani pehmeimmiksi turkiksi. Useampia
kertomuksia saat sitten kuulla. Wertaistani ei löydy wiekkaudessa.
Leijona julmisti kulmakarwojaan. Elä pöyhistele kowin paljon sinä Mikko
kettu. Wiekkaus ei ole wiisaus. Kawaluus ei ole ymmärrys. Jo tiedän
tarpeeksi peto-eläimistä. Minua inhottawat ne, jotka eläwät muiden
turmiosta.
Leijona ajoi peto-eläimet pois. Niiden perästä tuli wielä muita
nisäkkäitä, joita kutsutaan:
Näwertäjät.
Nämä oliwat edellisiä pienemmät. Kaikilla oli kaksi pitkää etuhammasta,
joilla he kaswikunnasta näwertäwät enimmän ruokansa.
_Orawa_ hyppäsi likimmäiselle oksalle istumaan. Katso minuakin, herra
kuningas. Minä olen luotu merimieheksi. Minä kiipeän sukkelasti puuhun.
Minä purjehdin hännälläni lastun päällä joen poikki. Saanpa waroa
itseäni. Poika panee paulojansa eteeni. Wankina ollessani häkissä
hyppään sukkelasti pyöriwässä rattaassa.
Leijona wastasi. Pysy metsässä, kaunis orawa. Pahoin käypi sinulle
merellä. Mitä nuo pienet eläimet owat, jotka isossa joukossa
juoksentelewat jalkaini wieressä?
_Rotta_ wikisi. Täällä olen minä, joka näpistelen akan ruokaa lukitussa
huoneessa. _Hiiri_ juosta piiperti esiin. Täällä olen minä, joka
näwerrän reikiä leipälaariin. _Myyrä_ katsoa pilkisti reijästään.
Täällä olen minä, joka kaiwan kulkureikiä yrttitarhan penkkien alle.
Elä tule meitä kowin likelle. Me olemma urhoollisia otuksia. Sano
meille kuitenkin yksi asia, herra kuningas. Oletko nähnyt kissaa näillä
tienoilla?
Leijona puhui leikkiä. Kyllähän te oletta urhoollisia. Kerran oli
teillä iso neuwotteleminen. Wiisaimmat teistä keksiwät hywän keinon.
Pitäisipä ripustaa tiuku kissan kaulaan. Tätä pitiwät kaikki wiisaana
neuwona. Puuttuipa kuitenkin ainoastaan yksi asia. Ei ollut yhtään,
jolla oli halua ripustaa tiukua kissan kaulaan.
_Jänis_ lankkasi ottaen pitkiä hyppyjä. Täällä olen minä. Sukulaiseni,
siewä _kaniini_, näwertää tuolla kuorta puista. Kesällä olen mullan
harmaa. Talwella olen lumen walkoinen. Katsopa komeita korwiani.
Katsopa pitkiä turpakarwojani. Enkö ole mahtawa weitikka?
Leijona kuuli rymyn kaukaa. Jänis lähti pakoon. Miksikä piilotat pääsi
pensaasen? Herra kuningas, kuulen koirain haukkuwan. Metsästäjä ampuu
minun. Köökkipiika paistaa minun. Pojat pyhkiwät luwunlasku-taulujaan
katkaistulla käpälälläni.
_Majawa_, jolla on uimanahat takajaloissa, kämpi ylös rannalle. Herra
kuningas, minäkin kuulun näwertäwäin lahkoon. Wedessä pyydän kaloja
ruuakseni. Sitten rakennan rannalle kummallisia huoneita.
Muurauslastana pidän leweätä häntääni. Ihmiset pyytäwät minua sen
lääkkeen tähden, jota saadaan ruumiistani.
Leijona kohosi ylös waltawassa ylewyydessään. Nyt näen teissä Luojan
kaikkiwallan. Hywin erilaisiksi on hän luonut eläimet. Muutamat meistä
owat leppeitä. Muutamat owat julmia. Muutamat owat heikkoja. Muutamat
owat wäkewiä. Muutamat eläwät maan kaswuista. Muutamat eläwät toisten
eläinten lihasta. Syntiin-lankeemuksen jälkeen on alinomainen sota maan
päällä. Jumala, joka on hywä kaikille, on kerran antawa meille kaikille
rauhan. Hän on kuulewa luontokappaltenkin huokaukset. Hänen nimensä
olkoon ylistetty koko maan päällä.
Nyt waikeni leijona puhumasta. Nyt meniwät kaikki nisäkkäät pois.
Aurinko paistoi pitkiin puihin. Kylän pienet lapset juoksiwat iloisina
metsässä. Niille ei tehnyt kukaan pahaa. Julmimmat pedot eiwät asu
maassamme. Rukoile alinomaa Jumalalta suojelusta. Ole hywä eläimille.
Silloin ei wahingoita karhu. Silloin ei pure susi. Silloin juoksewat
siweäluontoiset eläimet iloisina wastaasi.
Apinat.