Onnellinen ihminen.
Harhailtuaan turhaan kokonaisen vuoden valtakunnan eri osissa lähtivät
Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus vihdoin Simasalon linnaan, jonne kuningas
oli antanut viedä itsensä saadakseen nauttia metsän raikkaudesta. He
tapasivat hänet tiedottomassa tilassa. Hovi oli kovin levoton hänestä.
Tässä Simasalon linnassa, joka ei ollut muuta kuin pienoinen
metsästyspaviljonki, ei asunut ketään vieraita. Yksityisasiain sihteeri
ja ylimäinen tallimestari olivat hankkineet itselleen asunnon kylästä
ja joka päivä astelivat he metsän halki hallitsijansa luo. Tällä
matkalla kohtasivat he usein pienen miehen, joka asui metsässä onton
plataanipuun koverruksessa. Hänen nimensä oli Muski, ja hän ei ollut
suinkaan kaunis litteine naamoineen, esiinpistävine poskipäineen ja
leveine nenineen, jossa sieramet ammottivat leveän ympyriäisinä. Mutta
hänen nelitahkoiset hampaansa, jotka vähän väliä punaisten huulten
takaa paljastuivat iloiseen irvistykseen, antoivat jonkunlaista loistoa
ja eloisuutta hänen metsäläiselle ulkomuodolleen. Kuinka hän oli
tullut vallanneeksi asunnokseen tuon suuren onton plataanin, sitä ei
kukaan tiennyt, mutta sinne hän vain oli laatinut itselleen siistin
huoneen ja varustanut sen kaikilla välttämättömillä tarvekaluilla.
Totta puhuen hän tarvitsi sangen vähän. Hän sai toimeentulonsa
metsästä ja lammikosta ja eli pulskasti. Hänelle annettiin anteeksi
hänen epäsäännöllinen asemansa sentähden että hän toimitti pieniä
palveluksia ja osasi huvittaa. Kun linnan naiset ajoivat vaunuissaan
metsässä, tarjosi hän heille pajuvasuista, jotka hän itse oli
punonut, hunajakakkuja, metsämansikoita tai kitkeriä ja sokeroituja
linnunkirsikolta. Hän oli aina valmis tulemaan hartiavoimineen hätään,
jos kuorma oli tarttunut liejuun, ja auttamaan heiniä korjuuseen, jos
sade uhkasi. Väsymättä hän silloin punnersi ja ahersi enemmän kuin
muut. Hänen voimansa ja nopeutensa oli aivan harvinaista. Hän katkaisi
käsillään suden leukaluun, juoksi jäniksen kiinni ja kiipesi puihin
niinkuin kissa. Lapsien huviksi hän laitteli kaislapillejä, pieniä
tuulimyllyjä ja suihkulähteitä.
Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus kuulivat kylässä usein sanottavan:
"Onnellinen niinkuin Muski." Tämä lauseparsi jäi heidän mieleensä,
ja eräänä päivänä, kun he kulkivat tuon suuren plataanipuun alitse,
näkivät he Muskin leikkimässä pikku koiranpennun kanssa yhtä
tyytyväisen näköisenä kuin koirakin. Heidän päähänsä pälkähti kysäistä
oliko hän ehkä onnellinen.
Muski ei osannut vastata siihen mitään, sentähden ettei hän ollut
koskaan tullut ajatelleeksi onnea. He selvittivät hänelle yleisin
piirtein ja hyvin yksinkertaisesti, mitä sillä tarkoitettiin. Ja
mietittyään hetkisen vastasi hän, että hänellä oli täydellinen onni.
Tämän vastauksen kuullessaan huudahti Pyhä-Sylvanus rajusti:
— Muski, me annamme sinulle kaiken, mitä vain voit toivoa, kultaa,
palatsin, uudet saappaat, kaiken mitä vain tahdot; anna meille paitasi!
Hänen hyväntahtoiset kasvonsa ilmaisivat silloin — ei pahoittelua
eikä pettymystä, jota hän oli kykenemätön tuntemaan, vaan suurta
hämmästystä. Hän teki kieltävän eleen, merkiten sillä, ettei hän voinut
antaa sitä, mitä häneltä pyydettiin. Hänellä ei ollut mitään paitaa.