Anatole France (synt. 1844) on nykyisen Ranskan huomatuimpia nimiä
henkisen elämän alalla — kaunokirjailijana suuri tyylimestari ja
ajattelijana terävä elämänkysymysten seuloja. Hänen kirjallisen
työskentelynsä johtavana aatteena on inhimillisen tiedon ja
sivistyskehityksen kiitellyn oivallisuuden epäily, ja onpa hän toiselta
puolen myös asettunut sille kannalle, että tietämättömyys onkin
sekä onnen että olemassaolon ehto: nykyaikainen sivistys on hänen
mielestään vain oppinutta raakalaisuutta, yksinkertainen iloitseminen
kauneudesta ja luonnollinen sydämenhyvyys ovat todellisempaa kuin
tieteily ja tietämyskyky. Näitä filosofisia käsityksiään hän vasiten
esittää v. 1894 ilmestyneessä "Le jardin d'Epicure" teoksessaan, mutta
ne ilmenevät hänen tuotannossaan kauttaaltaankin eivätkä vähimmin
tässä pikku suomennoksessa, satunovellissa, joka kuuluu v. 1909
ilmestyneeseen kokoelmaan nimeltä "Les sept femmes de Barbe-Bleue?
(”Siniparran, seitsemän- vaimoa").
Tietämättömyyden kaunopuheinen puolustaja on itse mitä monipuolisimmin
sivistynyt lukumies, joten hän teoksissaan kykenee eloisasti asettumaan
eri sivistys- ja aikakausiin, eläytymään niiden henkeen, esittäessään
ihmiskuntaa kaikilta mahdollisilta näkökannoilta. France ei ole
välittänyt tarkoin harkittujen romaanien luomisesta, vaan pikemmin
yhdistelee mieleensä juolahtaneita eri aiheita, pidellen niitä
kiehtovan taiteellisesti ja leikittelevällä mielikuvituksella. Hänen
runsaanlaisesta tuotannostaan on vain muuan varhainen romaani tähän
asti ilmestynyt suomeksi, ja tarpeelliselta on tuntunut esitellä hänet
tällaisessa huokeahintaisessa sarjassa, jonka ohjelmana on edustaa
laajalle pohjalle suunniteltua valikoimaa maailmankirjallisuudesta.
Soveliaimmalta on näyttänyt tällöin satunovelli, jonka alkuperäinen
muoto on yltyleiseen tunnettu; lukijalla on sitä parempi tilaisuus
tarkkailla, millä tavoin ranskalaisen kulttuurin edustaja — kulttuurin
arvoa halventaessaankin — laajentaa tällaista vanhaa aatetarinaa ja
käyttää sitä omien opetustensa välineenä. Siinä myös ilmenee selkeästi
kansallisluonne, jonka piirteistä kevytmielisyys on varmaan liiaksikin
pistänyt ulkomaalaisen silmään, vaikka se useinkin merkitsee vain
suorapuheisuutta asioista, jotka muualla eivät vaiteliaisuudella tule
olemattomiksi.