Lapin kansa tätä nykyä elää hitustelee Pohjan perimmässä nurkassa.
Niinpä ei ole aina ollut. Aikoja on ollut, jolloin Lappalainen
yksinänsä samoeli Suomen saloja ja yksinänsä hiihti Skandinavian
harjanteita myöten. Ei ole sitä seutua Suomenmaassa eikä koko
Skandinavian saarennossakaan, mistä ei löytäisi jotakin jälkeä näistä
Pohjan alku-asukkaista. Lapin nimi on monin paikoin kiintynyt järviin
ja vuorihin. Niin on esim. muita lukematta, Suomen eteläisimmällä
liepeelläkin Lappiveden selkä Saimaan järveä ja Lappträski Uudella
maalla. Monin paikoin saloin sydämessä ovat nytkin vielä näiden
poloisten kylmille jääneet kodat nähtävänä, taikka kaivelemme maasta
heidän kalujaan ja aseitansa.
Mutta sitten oli etelästä tullut vierahia Lapin laajoille rajoille;
väkevämmät, viekkahammat olivat Lappalaisen perinnöstä vieneet palan
palansa perästä. -- Siihen aikaan koska Birger Jaarlen miekka kukisti
Hämeen kansan, oli Lappalainen, miesparka, jo kauan jättänyt Ruotsin
sekä Norjan eteläiset seudut. Hän oli jo aikaa sitten siirtänyt majansa
perimmäiseen Pohjahan, Rutjan kolkoille rannikoille. Eikä ollut
sielläkään enää täyttä turvaa. Wanhastaan jo kävi Norjan miehet joka
vuosi veroa kiskomassa hänen saaliistaan.
Suomessakin olivat jo eteläiset rannat toisen kansan, Suomalaisten,
hallussa. Mutta runsas puoli Satakuntaa, Hämettä ja Savonmaata oli
vielä Lappalaisen omana ja koko Pohjanmaata rantoinensa hallitsi hän
yksinään. Näissä avaroissa autioissa, näissä äärettömissä erämaissa sai
hän mielin määrin kuljeskella peuroinensa. Metsät ja vedet olivat
hänellä tyhjentymättömänä aittana, jonka aarteet täytti kotitarpehet
ynnä myöskin riitti kaupiteltavaksi. Wirrat vilisi lohista, järvet
haueista ja muista kaloista. Soita myöten luntusteli haarasarvet hirvet
suurin laumoin; karhut loikkui joka korvessa; joka puussa kapsahteli
näätää, kärppää, oravaa; teiri-, pyy- ja metsoparvet pyrähteli joka
lehdossa; järvein, jokein pinta oli täynnä vesilintuja.
Lappalainen oli tarkka ampumaan. Pienestä lapsesta hän jo jännitteli
jousta ja palttinapalanen oli palkintona sille, kuka paraten pilkkuun
laski. Pojat ja tytöt tätä harjoittivat kilvan, ja vaimot eivät olleet
huonompia metsänkävijöitä kuin miehetkään.