Kukaties olisi Torkel Knuutinpoika kolmannenkin kerran tullut
Karjalaan; mutta pari vuotta tämän perästä hän sai urhotöistänsä pahan
palkinnon. Birger kuninkaan käskystä pantiin häneltä kaula poikki.
Mutta sota ei sentähden siihen loppunut. Tuon tuostakin kävivät
Ruotsalaiset Wenäjän alaista Karjalaa hävittämässä ja Wenäläiset
puolestansa ryöstelivät Länsi-Suomea. Niin tulivat Ruotsalaiset v. 1313
Laatokan kaupungin eteen, juuri kun linnan isäntä paraan väen kanssa
oli sotaretkellä Suomessa, polttivat kaupungin ja veivät paljon vankeja
ja saalista. Seuraavana vuonna nousi Käkisalmen läänissä suuri kapina
Wenäläisiä vastaan. Karjalaisia oli siellä asuva venäläinen pajari
(herra) _Boris Konstantinin poika_ kovasti sorrellut, niin että suurin
joukoin pakenivat Ruotsin puolelle. Wiimein nousivat tuskissansa,
tappoivat Käkisalmessa asuvat Wenäläiset ja kutsuivat avuksi Ruotsin
väkeä. Mutta Novgorodilaiset päällikkönsä Feodorin johdossa riensivät
sinne, valloittivat kaupungin uudestaan ja teloittivat Karjalaiset ynnä
heidän ruotsalaiset auttajansa. Turhaan yrittivät Ruotsalaiset sitten
v. 1322 Käkisalmea valloittaa.
Wenäläiset puolestaan tulivat v. 1313 Uudenmaan rannalle, kulkivat
jotakin jokea myöten _Wanai_ nimiselle linnalle (kukaties Hämeenlinna
Wanajan pitäjässä) ja palasivat runsain saaliin Pernajanjokea myöten.
Wiisi vuotta tämän retken perästä uskalsivat mennä Turkuun asti, jonka
polttivat ynnä myös Kuusiston kartanon, joka Suomen piispalla oli
asuntona. Joku aika näkyy Wiipurinkin linna olleen Wenäläisten käsissä,
koska sen takaisin saamisesta hieroeltiin kauppaa vuosina 1320 ja 1321
venäläisen linnan isännän _Effleron_ kanssa. Hän näkyy antaneen sen
suurenmoisesta rahasummasta. W. 1322 meni ruhtinas _Juri_ (Yrjö)
Novgorodin väen kanssa sitä uudestaan valloittamaan. Mutta sillä kertaa
sitä ei saatukaan, vaikka Wenäläisillä oli kuusi suurta nakkauskonetta
muassansa.
Seuraavana vuonna teki viimein rauha lopun näistä kumminpuolisista
retkistä. Saksan kaupungit Itämerellä, joiden kaupalle tästä
lakkaamattomasta sodasta oli haittaa, rupesivat sovinnon välittäjiksi.
Wenäjän ja Ruotsin lähettiläitä yhtyi Pähkinäsaareen, johon Wenäläiset
juuri olivat rakentaneet linnan, ettei viholliset enää pääsisi Nevajoen
kautta Laatokkaan. Siinä sovittiin sillä lailla, että ijanikuista
rauhaa kestäisi Ruotsin ja Novgorodin välillä. Wiipuri sekä Karjalan
kolme läntistä kihlakuntaa, _Äyräpää, Jääski ja Savo_ jäisivät
Ruotsille, vaan Novgorodin alla pysyisi itäinen Karjala Käkisalmen
linnan kanssa. Silloin määrätty raja kävi merestä pitkin Rajajokea sen
lähteisin asti, sieltä pohjoseen päin kääntyen Sääjokea myöten
Wuoksijokeen, sen perästä Antrein ja Ruokolahden pitäjien itäreunaa
myöten Sääminkiin, ja sitten nykyistä Savon ja Karjalan rajaa pitkin.
Wielä määrättiin että ulkomaan kauppiaat Wiipurin linnaväen ja
porvarien estämättä saakoot purjehtia Novgorodiin Nevajoen kautta.
Uutta linnaa älköön rakettako kummallekaan puolelle rajaa, ja jos
pahantekijöitä pakenee puolelta toiselle, niin lähetettäköön ne
takaisin siihen valtakuntaan mihin kuuluvat. Tämä sovinto vahvistettiin
Wenäläisten tavalla ristiä suutelemalla ja niin oli Ruotsi saanut
valtaansa Suomen maan.