Tuomaan jälkeen tuli Turun piispaksi _Bero eli Björn_. Tämä ei
yrittänytkään enää tulla toimeen omilla voimillansa, vaan kääntyi
kohta Ruotsin kuninkaasen, Eerikki XI:een, pyytäen häneltä turvaa ja
apua. Jos sen saisi, lupasi hän antaa kuninkaan omaksi sen veron,
minkä Suomalaiset siihen asti olivat suorittaneet piispalleen.
Ruotsissa oli tuo pitkä eripuraisuus nyt viimein viihtynyt ja
mahdollista oli siis taaskin kääntää kansan voimat ulospäin,
Sentähden suostuikin Eerikki Xl piispan pyyntöön ja lähetti
nostokäskyn ympäri koko Ruotsin maan. Kuninkaan käskyä noudatettiin
kiivaasti; aateliset ja talonpojat varustivat kilvan itsiään.
Seinästä temmattiin isien vanhat miekat, jotka siinä kauan olivat
riippuneet ruostumassa; rautakypärät, paidat ja kintaat hiottiin
kirkkaaksi ja laivat työnnettiin vesille. Päämieheksi pani kuningas
lankonsa _Birgerin_, joka oli mahtava ja miehuullinen _Jarli_ eli
ruhtinas Folkungein suurta sukua.
Myötäistuulella lähdettiin sitten v. 1249 merta kyntämään ja pian
hohtivat laivain kullatut kokat _Hämeen satamassa_, joka luullaan
olleen nykyisessä Pohjan pitäjässä. Hämäläiset tiesivät heidät
tulevaksi ja olivat valmiit vastustamaan, vaan Ruotsin ritarein
rautapaidat kestivät pakanain nuolia ja voitto jäi viimein vieraille.
Saaliiksi saivat Ruotsalaiset paljon kultaa, hopeaa ja karjaa.
Mitkä Hämäläisistä taipuivat kristin-uskoon ja kasteesen, ne saivat
elää rauhassa; mutta vastahakoiset karkoitettiin taikka tapettiin.
Heidän sijaansa asetti Birger pitkin rantamaata ruotsalaisia
asukkaita. Siitä sai Hämeen etelärannikko nimen Uusimaa, koska siihen
uusia asukkaita oli tullut. Birger ei rannikolle pysähtynyt, vaan
meni talvella myös Hämeen sydänmaille. Siellä rakensi hän linnan
Wanajaveden rannalle, joka pitäisi voitetut Hämäläiset kurissa. Tämä
oli Hämeenlinnan alku.