"No, senhän tosin olen nähnyt, ettet sinä ylettömän ankarasti ole
ponnistellut avioliiton satamaan", tokaisi Shorty jatkoksi
keskusteluun, joka muutamaa minuuttia varhemmin oli katkennut.
Smoke, joka istui makuuturkillaan ja tutki vastaanhangottelumurinasta
huolimatta hankeen kellistämänsä koiran käpäliä, ei vastannut. Shorty
silmäili terävästi kumppaniaan.
"Katselehan revontulia", jatkoi hän. "Eivätkö ne näytä melkein
säädyttömiltä? Ne muistuttavat käärmetanssijatarta, joka nostelee
helmojaan ja vaihtaa joka tuokiossa väriään. Parhaatkin naiset ovat
pinnallisia, milloin ne eivät ole suorastaan löylynlyömiä. Ne ovat kuin
kiljuvat jalopeurat tai ulvovat hyeenat vainotessaan miespoloista,
johon ovat silmänsä iskeneet."
Shortyn yksinpuhelu katkesi taas. Smoke antoi koiralle korvapuustin,
kun se koetti purra hänen kättään, ja tarkasteli edelleen sen
haavoittuneita, veristäviä käpäliä.
"Hm", jatkoi Shorty, "minä en ehkä olisi päässytkään naimisiin, vaikka
olisin halunnutkin. Mutta kenties olisin saattanut joutuakin naimisiin,
ellen olisi ottanut ja laputtanut erämaihin. Tahdotko tietää, mitä saan
kiittää pelastuksestani? Vahvoja keuhkojani. Minä painelin pakoon kuin
villitty."
Smoke päästi koiran ja kääntyi tarkastamaan höyryäviä, kepakoille
ripustettuja mokkasiinejaan. "Meidän on istuttava tässä paikoillamme
huomispäivä suutaroimassa mokkasiineja", sanoi hän. "Hankiainen
kuluttaa anturoita ihan vietävästi."
"Paras olisi jatkaa matkaa", tenäsi Shorty. "Meillä ei ole kylliksi
muonaa paluumatkalle kääntyäksemme, ja meidän on tavattava joko peuroja
tai valkeita intiaaneja helkkarin hopusti, muutoin saamme pistää
poskeemme koiramme koipineen päivineen. Mutta kuka on edes koskaan
nähnyt valkeita intiaaneja? Satua koko juttu! Smoke, meidän on tehtävä
taivalta huomenna. Seutu on puti puhdas riistasta. Emme ole nähneet
edes jäniksen jälkeä kokonaiseen viikkoon, kuten hyvin tiedät."
"Taipalen teko käy paljon ripeämmin, kunhan olemme lepuuttaneet päivän
jalkojamme ja mokkasiinejamme", sanoi Smoke ajatuksissaan. "Jos satut
vuorenharjanteelle, niin luo yleissilmäys ympäristöön. Todennäköisesti
tulemme hyvinkin pian tasangolle. Siihenhän La Perle kehoitti meitä
huomiotamme kiinnittämään."
"Hm. Omista kertomuksistaan päättäen La Perle kulki tällä seudulla
kymmenen vuotta sitten, ja silloin hän oli niin nälkiintynyt, ettei
tietänyt, mitä näki. Ja hän myönsi, ettei hän itse koskaan ollut nähnyt
valkeita intiaaneja -- se oli Antonin kipparijuttu. Lisäksi Anton heitti
henkensä kaksi vuotta ennen meidän Alaskaan-tuloamme. Mutta
katsastelenpa ympärillemme huomenna ja ehkäpä saan hirven näköpiiriini.
Mitähän, jos kömpisimme makuusäkkiin nyt."