He nousivat rinnettä syvässä, jauhonhienossa lumessa, johon
reenjalakset ja mokkasiinit eivät olleet vielä jälkiään jättäneet.
Smoke, joka oli etumaisena, polki haurasta kristallia leveillä,
lyhyillä lumikengillään. Hänen takanaan ponnisteli poljettua uraa
myöten kuusipäinen koiravaljakko, jonka höyryävä läähätys osoitti,
miten kovalle kulku otti ja miten kireä pakkanen oli. Aisakoiran ja
reen välissä oli Shortylla tiukka paikka; hänen oli käytettävä voimiaan
ohjaustangossa ja vetohihnassa, sillä hän auttoi koiria vetämisessä.
Puolen tunnin päästä hän ja Smoke aina vaihtoivat paikkaa, sillä
tienpolkeminen oli vieläkin raskaampaa kuin ohjaustangon hoito.
Kaikki varusteet olivat uudet ja lujat. He olivat ryhtyneet ankaraan
urakkaan, joka kysyi voimia: heidän oli määrä kulkea nyt keskellä
talvea vedenjakajavuoriston yli. Tällä vaivalloisella taipalella he
pitivät kymmenen mailin päivämatkaa kunnioitettavana saavutuksena. He
olivat mielestään hyvässä kunnossa, mutta joka ilta he ryömivät
kuolemanväsyneinä makuuturkkeihinsa. Kuusi päivää oli kulunut siitä,
kun he olivat lähteneet eloisasta Muclur-leiristä Yukonin rannalta,
ja nyt he olivat kiipeämässä Bald Buttesin ohi sitä korkeaa
vuorenharjannetta, josta tie vei alas Porcupine-joelle, Milk Riverin
keskijuoksulle. Siellä oli heidän päämääränsä: puhtainta vaskea
sisältävä kukkula, joka sijaitsi puolen mailin päässä Milk Riveristä,
tätä lähinnä olevan joen oikealla rannalla. Silmäpuoli McCarthy oli
kuvannut sen juurta jaksain. Oli mahdotonta erehtyä siitä -- ellei
McCarthy ollut valehdellut.
Smoke kulki kärjessä. Pienet harvassa kasvavat kuuset kävivät yhä
vähälukuisemmiksi ja pienemmiksi. Äkkiä hän havaitsi kuolleen,
rutikuivan puun, joka sattui aivan heidän tielleen. Sanoja ei tarvittu
siinä. Shortyn vastaus hänen katseeseensa oli kumea: "Ptruu!" Koirat
seisoivat hievahtamatta vetohihnoissa, kunnes näkivät Shortyn ryhtyvän
kapistuksia irroittelemaan ja Smoken käyvän kirves kädessä kuolleen
kuusen kimppuun; silloin elukat painautuivat lumeen, kääriytyivät
keräksi ja kietoivat tuuhean häntänsä yhteenvedettyjen käpäläinsä ja
huurteesta valkoisen kuononsa ympärille.
Miehet tekivät työtään ripeydellä, joka ilmaisi pitkää tottumusta.
Paistin- ja kahvipannussa ja kasarissa sulivat jääkiteet pian vedeksi.
Smoke otti paputangon reestä. Keitetyistä pavuista ja runsaista
sianlihanokareista tehdyn seoksen oli annettu jäätyä tähän helposti
liikuteltavaan muotoon. Hän pilkkoi kirveellä kappaleita tangosta
aivankuin kuivasta puunoksasta ja pani sirpaleet paistinpannuun
sulamaan. Kivikoviksi jäätyneitä hapanleipäkorppuja sulateltiin niin
ikään. Kymmenen minuuttia sen jälkeen kuin levähdys oli aloitettu, oli
ateria valmis.
Ruokaa jauhaessaan Smoke oli sattunut silmäämään johtajakoiraan, joka
makasi puolenkymmenen jalan päässä hänestä. Harmaa, jääpuikkojen
koristama susi katseli häntä silmissään ääretön kaiho, jonka niin usein
näkee kimaltelevan Pohjolan koirien katseessa. Smoke tunsi niin hyvin
tuon katseen, mutta milloinkaan hän ei voinut selittää sitä. Aivan kuin
vapautuakseen sen hypnoottisesta vaikutuksesta hän siirsi lautasensa ja
kahvimukinsa syrjään, meni reen luo ja alkoi avata kuivatuilla kaloilla
täytettyä säkkiä.
"Hoi!" huusi Shorty. "Mitä sinä teet?"
"Loukkaan kaikkia lakeja, hyviä tapoja, ennakkopäätöksiä ja
matkasääntöjä", vastasi Smoke. "Aion syöttää koiria keskellä päivää --
vain tämän ainokaisen kerran. Ne ovat ahertaneet ankarasti, ja niillä
on edessään viimeinen taival vuoren huipulle. Lisäksi tuo Bright on
keskustellut kanssani ja puhunut silmillään niin ihmeellisiä asioita,
ettei niitä saata sanoin tulkita."
"Oh, jos se on jokin 'vihje', niin tee se kaikin mokomin." Shortyn
äänensävy todisti, että hän oli heti pehmennyt. "On aina kuunneltava
vihjeitä."
"Ei se ole mikään vihje. Bright on vain saanut mielikuvitukseni vähän
lentämään. Se sanoi minulle yhdessä minuutissa enemmän silmillään kuin
saan luetuksi kirjoista tuhantena vuotena. Sen silmät ovat kuin elämän
salaisuuksien runsaudenmalja. Vahinko, etten päässyt niitä ymmärtämään,
vaikka eräänä hetkenä olin niin lähellä niitä. En ole viisaampi kuin
ennenkään, mutta lähellä kyllä olin." Hän vaikeni ja jatkoi sitten:
"Minä en voi selittää sitä sinulle, mutta tuon koiran silmissä näin
vastikään lukemattoman määrän vastauksia elämän, kehityksen,
tähtitaivaan, kosmillisen alkuaineen ja monen muun seikan
arvoituksiin..."
"Tavalliselle ihmiskielelle käännettynä: sinä sait vihjeen", tenäsi
Shorty.
Smoke, joka oli saanut heitetyksi jokaiselle koiralle kuivatun lohen,
ravisti päätään.
"Vaikka vannon, että olen oikeassa", jatkoi Shorty. "On varmasti
olemassa vihjeitä, mieleenjohtumia. Jotakin erikoista tapahtuu vielä
ennen tämän päivän päättymistä. Saatpa nähdä. Ja nuo kuivatut kalatkin
merkitsevät jotakin."
"Selitähän tarkemmin", sanoi Smoke.
"En, sitä minä en tee, tämä päivä saa sen selittää. Kuule nyt, mitä
sinulle sanon. Olen itse saanut vihjeen sinun vihjeesi johdolla. Panen
vetoon yksitoista kultahiekka-unssia kolmea hammaspuikkoa vastaan
siitä, että olen oikeassa."
"Hammaspuikot olkoot sinun puoleltasi pelissä, minä panen kolme
unssia", sanoi Smoke.
"Ei käy. Se olisi sulaa ryöstöä. Minä voitan. Minä kyllä tiedän, mikä
on vihje, mikä ei. Ennen iltaa tapahtuu jotakin, ja saat nähdä, että
noilla kaloilla oli oma merkityksensä."
"Sepä olisi perhanaa", sanoi Smoke lopettaen ylenkatseellisesti
keskustelun siitä aiheesta.
"Sepä se, että se on perhanaa", vastasi Shorty. "Ja minä panen vetoon
kolme unssia siitä, että tässä vielä aivan varmasti tapahtuu jotakin."
"Siihen kyllä suostun", sanoi Smoke.