Herättyään he huomasivat, että ilma oli muuttunut yön kuluessa.
Pakkanen oli lauhtunut äkkiä. Heidän huopainsa päällä oli kuusi tuumaa
kristallista lunta.
"Hyvää huomenta! Miten on jalkojen laita?" huusi Kit tervehtien tulen
tuhkan yli sinne, missä Joy Gastell istui makuuturkeissaan ja ravisteli
huolellisesti lunta pois.
Shorty teki tulen ja meni hakkaamaan joesta jäätä. Smoke laitteli
aamiaista. Päivä alkoi sarastaa, kun he lakkasivat syömästä.
"Smoke, mene asettamaan ne kulmapaalut", sanoi Shorty. "Siellä, mistä
hakkasin jäätä kahviin, on alla hiekkaa. Minä sulatan vettä ja huuhdon
koetteeksi pannullisen sitä hiekkaa."
Smoke lähti kirves kädessä panemaan merkkipaaluja. Seitsemännenkolmatta
keskipaalun kohdalta hän meni suorakulmaisesti kapean laakson poikki
sen laitaa kohti. Hän toimi suunnitelmallisesti, mutta samalla
automaattisesti, sillä hänen mielessään olivat edellisen illan
tapahtumat vielä elävinä. Hän tunsi jotakin sellaista, että hän oli
saanut valtansa alaisiksi lumella hieromiensa jalkojen ja nilkkojen
suloiset viivat ja lujat lihakset, ja tuo valtaus näytti ulottuvan koko
tyttöön. Tuo kuuma omistamisenhalu piti häntä hämärällä tavalla
kahleissaan. Hänestä näytti, että hänen tarvitsisi vain mennä Joy
Gastellin luo, ottaa hänen kätensä omaansa ja sanoa: "Tule."
Tämän mielialan vallitessa hän teki havainnon, joka sai hänet
unohtamaan naisen. Laakson laitaan hän ei tehnyt mitään kulmamerkkiä.
Hän ei päässyt koko sille reunalle, vaan sen sijaan hän huomasi toisen
virran olevan vastassaan. Hän palasi joelle, jonka rannalla keskipaalut
olivat. Hän seurasi tasangon poikki viran uomaa, joka teki ison,
hevosenkengän muotoisen mutkan, ja huomasi, että nuo kaksi jokea
olivatkin samaa jokea. Hän kävellä raahusti lumen halki kaksi kertaa
laakson reunalta laakson reunalle, ensimmäisellä kerralla alemmasta,
seitsemännestäkolmatta merkkipaalusta, toisella kerralla ylemmästä,
kahdeksannestakolmatta merkistä, ja huomasi, että jälkimmäisen
_ylempi merkki_ oli _alempana kuin edellisen alempi_.
Harmaassa iltahämärässä ja puolipimeässä Shorty oli tehnyt heidän
molemmat valtauksensa tuossa hevosenkengässä. Kit rähmi pieneen
leiripaikkaan takaisin. Shorty oli lopettanut pannuun ottamansa hiekan
huuhtomisen ja räjähti hänet nähtyään puhumaan.
"Kas tuossa!" huudahti Shorty ojentaessaan pannua. "Vilkaisepa sitä!
Aivan siivoton määrä kultaa. Kaksisataa dollaria sentilleen.
Huuhdehiekassa on sitä runsaasti. Olen kirmaillut jos joitakin
kultapitoisia hiekkakerroksia, mutta en ole saanut koskaan sellaista
voita kuin on tässä pannussa."
Smoke heitti välinpitämättömän silmäyksen karkeaan kultaan, kaatoi
itselleen kupin kahvia tulen ääressä ja laskeutui istumaan. Joy älysi,
että jotakin oli vinossa, ja silmäili häntä kiihkein ja huolestunein
katsein. Mutta Shortya suututti, kun hänen toverinsa ei ollut
ihastuksissaan löydön takia.
"Mikä vaivaa, kun et katso ja kirkastu?" kysyi hän. "Meillä on tässä
oikea aarre, ellet nyrpistä nokkaasi kahdensadan dollarin pannuille."
Smoke hörppäsi kahvia, ennen kuin vastasi.
"Lyhyesti, Shorty, sinä merkitsit meille kultapalstat hevosenkengän
muotoisesta mutkasta."
Shorty pani kultapannun maahan ja nousi seisomaan.
"Jatka", toisti hän.
"Kahdeksaskolmatta ylempi merkkipaalu on kymmenen jalkaa
seitsemättäkolmatta alempaa merkkipaalua alempana."
"Smoke, tarkoitat, ettemme ole saaneet mitään?"
"Pahemmin on asia: olemme saaneet kymmenen jalkaa vähemmän kuin ei
mitään."
Shorty lähti juoksemaan äyrästä alas. Viiden minuutin kuluttua hän
palasi. Joyn kysyvään katseeseen hän vastasi nyökkäämällä. Sanaa
sanomatta hän meni ja istui pölkylle sekä tuijotti siinä kenkiensä
edessä olevaan lumeen.
"On parasta, että lyömme hynttyyt kasaan ja lähdemme takaisin
Dawsoniin", sanoi Smoke ja alkoi kääriä huopia kokoon.
"Olen pahoillani, Smoke", sanoi Joy. "Minun syytäni kaikki."
"Kaikki hyvin", vastasi Smoke. "Kullakin päivällä työnsä, tiedättehän."
"Mutta se on minun syytäni, kokonaan minun", tenäsi Joy. "Isä teki
valtauksen minulle alhaalla löytöpaikan lähellä, kuten tiedätte. Minä
annan osani teille."
Kit pudisti päätään.
"Shorty", pyysi tyttö rukoilevasti.
Shorty pudisti päätään ja alkoi nauraa. Se oli suurenmoinen nauru.
Hohotukset ja tukahdetut räjähdykset vaihtelivat.
"Minä en ole hysteerinen", selitti hän. "Toisina hetkinä minulla on
kovin hauskaa, ja tämä on yksi niitä."
Hänen katseensa osui kultapannuun. Hän loikkasi askelen ja potkaisi
pannua, niin että kulta hajosi pitkin maata.
"Se ei ole meidän", sanoi hän. "Se kuuluu äijärähjälle, jonka minä
pakotin eilen illalla perääntymään viisisataa jalkaa. Ja mikä minua
tässä kismittää, on se, että neljäsataayhdeksänkymmentä jalkaa siitä
sisältää rikkautta ... hänen rikkauttaan. Tule, Smoke. Lähdetään
taivaltamaan Dawsoniin. Mutta jos sinun tekee mielesi tappaa minut,
niin en pane sormeanikaan esteeksi."