Pohjoinen talvi tuli nopeasti. Maassa oli pysyvää lunta kuusi tuumaa.
Hurjista myrskyistä huolimatta jäätyivät rauhaisat lammikot. Kit ja
John Bellew olivat serkkujen apuna lastaamassa venettä. He näkivät sen
katoavan järvellä lumipyryyn.
"Ja nyt on nukuttava yksi yö ja lähdettävä aamulla aikaisin", sanoi
John Bellew. "Ellei myrsky estä meitä pääsemästä vuoren huipun yli,
pääsemme huomisiltana Dyeaan, ja jos satumme tapaamaan höyrylaivan,
pääsemme viikossa San Franciscoon."
"Onko lomaretki huvittanut teitä?" kysyi Kit hajamielisenä.
Heidän viettäessään viimeistä yötä Lindermann-järven rannalla oli
heidän leirinsä murheellisen näköinen köyhyydessään. Serkut olivat
ottaneet kaiken käyttökelpoisen, teltta siihen luettuna. Repaleinen
tervakangas, joka oli pingotettu tuulta vasten, suojasi heitä
lumiryöpyltä. Illallista he keittivät avoimella tulella parissa
kuhmuisessa ja hylätyssä leiriastiassa. Heille oli jätetty heidän
huopansa ja ruokaa muutamaan ateriaan. Siinä kaikki.
Illallisen kestäessä Kit puhui ainoastaan yhden kerran.
"Hyvä setä", sanoi hän aiheettomasti, "minun tahtoni on, että sanotte
minua tästä lähtien Smokeksi. Minusta on lähtenyt höyryä tällä
matkalla, eikö niin?"
Muutamia minuutteja myöhemmin hän oli matkalla telttakylään. Siellä
majaili kullanetsijöitä. Heillä oli työnä joko veneiden lastaus tai
rakentaminen. Kit viipyi useita tunteja. Kun hän palasi ja pujahti
huopansa alle, nukkui John Bellew jo.
Aamulla oli vielä lumipyry. Kit ryömi jo pimeällä huopansa sisästä,
teki sukkasillaan ollen tulen ja sulatti sillä jäätyneitä kenkiään.
Sitten hän keitti kahvia ja paistoi silavaa. Aamiainen oli kurja ja
kolkko. Heti syötyään he käärivät huopansa kokoon. John Bellew lähti
astelemaan edellä. Kun hän kääntyi Chilcootiin vievälle tielle, ojensi
Kit hänelle kätensä.
"Hyvästi, setä", sanoi hän.
John Bellew silmäili häntä ja kirosi kummissaan.
"Älkää unohtako, että nimeni on Smoke", nuhteli Kit.
"Mutta mitä aiot tehdä?"
Kit viipotti kättään ja viittasi pohjoiseen päin myrskyn mylleröimän
järven taakse.
"Mitäpä hyödyttää kääntyä takaisin, kun on päästy näin pitkälle?" uteli
hän. "Minä olen sitä paitsi saanut maistaa karhunlihaa ja minä pidän
siitä. Jatkan matkaa."
"Sinulla ei ole rahaa", tenäsi John Bellew. "Sinulla ei ole
matkavarusteita."
"Olen saanut paikan. Katsopa veljesi poikaa, Christopher Smoke
Bellewiä! Hän on saanut paikan. Hän on erään herrasmiehen miehiä. Hän
saa siitä toimesta sataviisikymmentä kuukaudessa ja muonan. Hän lähtee
Dawsoniin parin hienon herran ja yhden herraspalvelijan mukana --
leirikokiksi, soutajaksi ja yleiseksi hommaajaksi. Ja O'Hara ja 'Aalto'
saavat mennä hemmettiin. Hyvästi."
John Bellew oli ällistyksissä ja osasi vain mutista.
"Minä en ymmärrä."
"Sanotaan, että Yukonin vesillä on kaljunaamaisia jääkarhuja hyvin
runsaasti", selitti Kit. "Minulla on nyt vain yhdet alusvaatteet, ja
minä lähden etsimään karhunlihaa, siinä kaikki."