Ma ennen rakkaudelta vaadin tulta
ja intohimon liekin innostusta:
vain tumman kiihkot valtaa sy'ämen multa,
vain silmät säihkyvät ja tukka musta.
Niin ennen luulin; etsin kaikkialta
ja löysin vihdoin tumman ihanteeni,
kuin pitkäinen lyö ukkospilven alta,
niin lemmen nuoli sattui sydämmeeni.
Hän mua lempi, lempi tulisesti
kuin tumma tyttö kuuman etelän;
mut kuinka kauvan, luulette, se kesti?
vain kuuta kaksi -- eikä enemmän.
Me yksimielin silloin eron teimme:
ei toistaan kumpainenkaan kaivannut;
ja kumpikin sen kokemuksen veimme,
ett' oli rakkaus meiltä haihtunut.
Nyt nään mä kainon kuvan unelmissa,
niin tyynen, hempeen, hienopiirteisen:
kuin puhdas pulmut on hän aatoksissa
ja sydämmeltään hellä, herttainen.
Ei riehuis hän, jos kerran rakastaisi,
hän kylväis rauhaa mulle rintaan vaan;
ma häntä uskon, jos hän kuiskoaisi:
ma sua lemmin, lemmin ainiaan!