Kuin sokean silmästä kyynel vaan
on ikuisuudesta vuosi:
mä kyllähän kyynelet vierivän nään
ja aavistamaan
ne saattavat syntymälähdettään --
mut sielun pohjan ja syvyyden,
ne peittävi terhene ijäinen.
Kun saituri ahnein aarteitaan
vain ihmissilmiltä vahtii,
niin salaisuuttahan ikuisuus.
Ei viisainkaan
voi lausua, mimmoinen vuosi on uus;
vain henkemme silmähän kangastaa
tuo kumma ja verhottu kaukaismaa.
Soi tornista torvet jo keskeen yön,
ne uudelle vuodelle soittaa;
oi, jospa ne kansani valveuttais,
niin aljetun työn
myös henkinen kylväjä päättää sais;
ja vaikkapa hallakin viljat vei,
niin Suomeni sentään sortuis ei.