En tiedä mä ken sinä olletkaan,
mun impeni vieras vento,
sua nähnyt en ennen mä milloinkaan
sysikutrinen kaunotar hento!
Mut sen minä tiedän: katseesi vain
kun silmiini sattui kohti,
niin alta se kulmain kaareuvain
niin kummasti säihkyen hohti.
Ja liekkihin joskus se välkähtää
sysimustien kulmien alta
kuin säkköisen nuolen tenhottu pää
lois synkältä taivahalta.
Ja silloin mä lämpöä suoniin sain
ja silloin mun syttyi rinta,
ja tunteeni kiihtyi riehahtain
kuin myrskyllä merten pinta.
Mut että viehkeinä viehättäin
myös loistaa, näin minä kyllä,
kun katsees tuonoin loit mua päin
jumalaisella hymyilyllä.
Nuo silmäsi mustat ne lämmittää
tulikuumalla säihkymisellä,
vaan mieltäni myöskin ne peljättää
niin synkällä syvyydellä.
Luo kosken jos kuohuvan tullut on
ja katsovi hyrskyjen vuohon,
niin huimaa päätä ja arvaamaton
veis voima jo nieluun tuohon.
Niin myös, sysimustiin silmiis sun
kun katselin kerran taaskin,
näin aattelin: noiden liekkiin mun
tekis mieleni ainiaaskin!