Myra Ingleby.
_Jalosukuisen rouva Dalmamin kirje lady Inglebylle._
Castle Gleneesh.
Rakas Myra!
Ei, minulla ei ole mitään vastaan esiytyä riisiputinkina tai
muunakaan yksinkertaisena ja terveellisenä laitteena, kun vain
voin olla sinulle hyödyksi ja tyydyttää hetken tarpeen.
Olen todella iloinen saadessani niin hyvän sairaskertomuksen.
Se osottaa Deryckin olleen oikeassa taudinmäärittelyssään ja
hoito-ohjeissaan. Noudata viimeksimainittuja uskollisesti
yksityiskohtia myöten.
Olen hyvin huvitettu selostuksestasi kanssavieraistasi
Moorheadin majatalossa. Ei, en ymmärrä väärin kirjettäsi;
en myöskään usko minkään hupsun herkkätunteisuuden taikka
Susannan kaltaisen mielenrauhattomuuden voivan saada sinussa
valtaa. Jim Airth esiintyy sinulle älyperäisenä asiana --
tinkimättömän miehekkäänä voimassaan ja varmuudessaan, joka
vaikuttaa hyvin puoleensavetävästi sen yksinäisyyden ja
ajelullejoutumisen tunteen jälkeen, mikä viime aikoina on
ollut osanasi. Mutta muista: milloin on kysymys elävistä
ihmisistä, on turvallisen älyperäisillä asioilla taipumus
muuttua tuhoisan persoonallisiksi, ja sinun tulevainen onnesi
voi joutua vakaviin hankaluuksiin ennenkuin huomaatkaan
vaaraa. Minun on myöntäminen, etten voi ymmärtää mitä varten
tuo mies karttaa sinua. Hän kuulostaa sellaiselta mieheltä,
joka olisi ystävällinen ja miellyttävä kaikille naisille ja
kiihkeän uskollinen yhdelle. Ehkä sinun viehättävä suloisuutesi
-- joka on tosiasia, huolimatta Amelia-neidin vanhan ystävän
puisto-huomiosta! -- muistuttaa häntä jostakin ammoin-suljetusta
sivusta hänen menneisyytensä historiassa ja hän tahtoo säästyä
muistojen lehtien kääntämisen tuottamalta tuskalta. Susanna-neiti
arvatenkin muistuttaa hänelle jotain hänen vanhapiika-tätiään ja
hän voi niinollen vastata hänen hellyydenosotuksiinsa.
Se mitä mainitset siitä miten amerikkalaiset tuntevat meidän
merkkikirjailijoitamme, johtaa mieleeni erään matkatoverin
menomatkaltamme "Balticilla", Hartfordista, Connecticutista,
kotoisin olevan miellyttävän naisen, joka istui vieressämme
ruokapöydässä. Hän oli viettänyt viisi kuukautta Europassa
lakkaamatta matkustellen ja saapui viimeiseksi Lontooseen --
missä hän ei ollut ennen käynyt -- odottaen olevansa aivan
liian väsynyt nauttiakseen siitä; mutta huomasikin sen niin
ylenpalttisen mielenkiintoiseksi ja viehättäväksi paikaksi,
että elämä alkoi kulkea uudella vauhdilla ja väsymys unhottui.
"Jokainen katu", hän selitti, "on niin tuttu. Me emme ole koskaan
ennen niitä nähneet, ja kuitenkin ne ovat meille tutunomaisempia
kuin omien syntymäkaupunkiemme kadut. Se on Dickensin ja
Thackerayn Lontoo. Sen tunnemme kaikki. Tunnemme kadut niille
astuessamme. Paikat ovat meille kotoisia. _Olemme tunteneet ne
kaiken ikämme_" Minua ilahutti tämä kirjallisuudellemme annettu
tunnustus. Mutta minä ihmettelen, rakas Myra, kuinka monet meidän
vanhan Lontoomme kaduista, Terriple Bar'ista itäänpäin, ovat
"kotoisia" sinulle.
Garth tahtoo välttämättä lähettää sinulle heti valikoiman
omia suosikkejaan Dickensin teoksista. Niin että älä hämmästy
saadessani valtavan kirjapakan ennen pitkää. Voit lukea niitä
ääneen Murgatroyd-neideille silläaikaa kun he kutovat ja kerivät.
Garth nautti mitä syvimmin Amerikan-matkastamme. Tiedät
kai mitä varten sinne lähdimme? Senjälkeen kun hän kadotti
näkönsä, merkitsevät kaikki äänet hänelle niin paljon. Hän on
niin poikamaisen innokas kuulemaan kaikkea mitä maailmassa on
kuultavaa. Jokainen uuden äänikokemuksen mahdollisuus täyttää
hänet innokkaalla odotuksella, ja silloin ei muuta kuin matkalle!
Hän halusi mitä hartaimmin kuulla Niagaran ukkosjyminää, ja niin
me lähdimme matkaan Valkoisen tähden linjalla. Ja kun hän sitten
vihdoin seisoi lähellä Hevosenkenkä-putousta Kanadan puoleisella
rannalla pidellen kädellään suojakaiteesta sillä kohdalla missä
vaahto pärskyy katsojan ylle ja syöksyvän veden jyminä tuntuu
ympäröivän joka puolella, oli hänen nautintonsa täydellinen. Ja
seisoessamme siinä vierekkäin alkoi pikku lintu laulaa lähellämme
puun oksalla! -- Garth sommittelee parhaallaan kaikkea tätä
sinfoniaksi.
Kuinka totta on se mitä sanot amerikkalaisten iloisesta
ystävällisyydestä! Ajattelin sitä itse paluumatkallamme. Minusta
tuntuu että he ovat ylimalkaan paljon vähemmän itsetietoisia
kuin me. Heidän mielensä ovat täysin vapaat kohtaamaan mitä
vilkkaimmalla hyväksymisellä ja mielenkiinnolla jokaista uutta
tuttavuutta. Meidän järjetön brittiläinen tervehdyksemme: "Kuinka
voitte?" -- tuo iänikuinen kysymys, johon ei odoteta eikä
toivota vastausta -- ei _voi_ johtaa muuhun kuin jokapäiväisiin
huomautuksiin ilmasta; kun taas Amerikan: "Hauska tavata teitä,
rouva Dalmain", tai: "Minua ilahuttaa tutustua teihin, lady
Ingleby", on avoin ovi, jonka kautta pääsemme heti siirtymään
täydellisempään ystävyyteen. Esittelyn hetkellä pidättyvä
brittiläinen luonne liian usein kääntyy itseensä, arkatuntoisesti
arvostellen tekemäänsä vaikutusta, hermostuneesti peläten
esiintyvänsä liian avonaisesti, pelokkaasti varoen antamasta
toiselle mitään itsestään. Mutta, kuten sanoin, amerikkalainen
astuu vastaamme kohdatakseen meitä peittelemättömällä
mielenkiinnolla ja suosiollisen odottavana; ja tuossa alttiin
myötätunnon maassa me saamme puolessa tunnissa enemmän ystäviä
kuin omissa jäykissä piireissämme puolessa vuodessa. Ehkä tämä
mielipiteeni tuntuu sinusta puolueelliselta. Oli miten oli, he
olivat ihmeen hyviä Garthille ja minulle, ja me olemme niin
suuresti riippuvaisia siitä että ihmiset _sanovat_ oikean sanan
oikealla hetkellä. Kun ystävällisiä katseita ei voi nähdä, käyvät
tahdikkaat sanat kaksinverroin tarpeellisiksi.
Kyllä, pikku Geoff'in silmät ovat kirkkaat ja loistavat ja
niitten väri oikea kullanruskea. Monessa muussakin suhteessa hän
tulee hyvin paljon isäänsä.
Garth lähettää sydämellisen tervehdyksensä ja lupaa sinulle
erikois-säestyksen "Mustarastaan lauluun", sellaisen jonka voi
helposti soittaa yhdellä sormella!
Tuntuu niin oudolta osottaa tämä kirje rouva O'Maralle.
Se muistuttaa minulle ajasta, jolloin luovuin omasta
itsenäisyydestäni ja rupesin käyttämään toisen ihmisen nimeä.
Toivon vain että sinunkin kokeesi päättyisi yhtä onnellisesti
kuin minun.
Ah, Myra rakas, on olemassa _paras_ jokaista elämää varten!
Joskus me voimme saavuttaa sen vain louhikoista polkua tai
okaista tietä pitkin, ja ne jotka pelkäävät vaivaa, eivät saavuta
sitä lainkaan. Mutta ne meistä, jotka ovat sen saavuttaneet,
voivat todistaa että se maksaa vaivan. Kaikesta, mitä olet
kertonut minulle viime aikoina, olen saanut sen käsityksen, ettei
_paras_ ole vielä osunut sinun tiellesi. Odota edelleen. Älä
tyydy vähempään.
Tietysti ei meidän pidä ilmottaa Deryckille että Jim Airth --
miten soma nimi! -- oli mukana Targain luona. Hän siirtäisi sinut
heti paikalle muualle.
Lähetä sairaskertomus taas ensi viikolla; ja pysyttele, jos
tarpeelliseksi näkyy, kamee-rintaneulan turvallisen valvonnan
alla.