Nyt hän kuoli ja haudataan:
koira, sä yksin jäät.
Kun hän kuoli ja haudataan
nälkäpäiviä näät,
istut mykkänä ikkunaan
toivoen saapuvan sen,
ken toi ehtoisin tullessaan
leivän ja särpimen,
ken toi hyväilyt tullessaan
hienossa kämmenessään,
ken niin mykkänä ikkunaan
painoi kauniin pään,
kaarevan kaulan peittäen
silkkiviuhkallaan...
Saitpa silloin nähdä sen
itkevän rakkauttaan,
pienet tohvelit jalassaan,
pienet ja punaiset.
Etkä sä kyennyt lohduttamaan,
koira rukka, et.