Oi saavu, jos voit, ja vielä
yli kaupungin vapisevan
yks kerta katso: sä löydät
mun huoneeni ikkunan,
jos havaita yltä pilvein,
läpi savu-pylvästöin
voit keltaisen kynttilän juovan,
joka piirtyy keskiöin.
Minä ristikkoikkunaani,
veli, nojasin kolkon pään
— ja kasvot, opetetut
joka hetki hymyilemään,
minä peitin kämmeniini.
Hei, pedot, ulvomaan!
Olen leijonankesyttäjä,
minut kyllä tunnetaan.
Minä kesytin metsänluomat
ja katseet neitojen.
Jätin yhden kesyttämättä:
tämän villisydämen.
* * *
Tämä lienee rakkausdraama,
veli porvari-aatelismies:
primadonna voi olla kuollut
tai elääkin kenties.
Ens' rakastajan osa
oli julma ja luonnoton.
Veli, tunsit primadonnan:
se sureva leskes on.
Sata jalopeuraa mulle
meni kerran sydämeen.
Sinun verelläs, huomenissa,
veli, virutin tantereen.
Veli, onton katsees eestä
minä vavisten pakenen.
Sinun kuolleitten kasvojes väri
on kynttilänkeltainen.