Ei mitään, ei mitään ole niiden tuolla puolen:
siellä on kaikki,
siellä on täyttymys.
Me olimme puhuneet toisillemme
sanaakaan ymmärtämättä,
koska Jumala kätki hyvyyden
hiljaisuuteen.
Nyt me olemme ääneti näitten akkunain ääressä:
me ymmärrämme kaiken,
mitään ei ole välillämme,
— mitään ei voi olla välillämme.
Akkunain takana ei ole mitään:
siellä on Jumalan huvipuisto,
jossa kasvavat käsittämättömän hennot kukat
aivan udun kaltaiset
meille tajuamattomat.
Älä puhu, armahin!
Katsokaamme kipuvuorelta alas, hiljaisuuden
akkunain läpi,
mitä varovaisimmin,
nopeasti vilkaisten, kuin varkain,
siihen maahan, mitä meille ei ole.
Älä puhu, armahin!
Tämä hetki on meidän,
meillä ei saa olla näin kauniita hetkiä!