Minulla oli jo Jappin nimi kielellä, mutta nielaisin sen
muistaessani lupaukseni. »Erään nimen voin mainita», sanoin, »pieni
likaisenkeltainen portugalilainen, jonka nimi on Henriques tai
Hendricks. Hän ajoi tästä ohitse toissapäivänä.»
Kapteeni Arcoll nauroi äänettömästi. »Panitteko merkille, että hänen
seurassaan olleella kafferilla oli mukanaan satulapussi? Hän kuului
minun joukkooni. Henriques saisi halvauksen, jos hän saisi tietää, mitä
noissa pusseissa on. Ne sisältävät yhden vaatekerroistani ja eräitä
muita pikkutavaroita. Henriquesin omat tavarat ovat jossain kuopassa
muualla. Eikö olekin mukavaa lähettää tavaroitaan etukäteen, vai
kuinka? Ne odottavat minua eräällä sovitulla paikalla.» Ja kapteeni
Arcoll nauroi jälleen. Mutta sitten hän taas sai vakavan ilmeen ja
jatkoi kysymyksiään.
»Siis kapina, johon varat on hankittu timanteilla, ja Henriques
välittäjänä. Hyvä! Mutta kuka on johtaja ja mikä on syynä nousuun?»
»Mitään varmaa en tiedä tämän enempää, mutta olen arvaillut yhtä ja
toista.»
»Antakaapa kuulua, mitä olette arvaillut», hän sanoi ja puhalteli
hienoja savurenkaita piipustaan.
»Luulen, että todellinen päähenkilö on eräs musta pappi, joka kutsuu
itseään John Laputaksi.»
Mutta nyt hätkähti kapteeni Arcoll miltei ylös tuolistaan. »Kuinka
ihmeessä olette sen voinut saada selville! Kertokaa nopeaan, mr
Crawfurd, kaikki, sillä tämä on kaikkein tärkeintä.»
Alusta pitäen rupesin nyt kertomaan, mitä oli tapahtunut Kirkcaplen
rannalla, kuinka sitten olin nähnyt hänet laivalla, hänen
keskustelustaan Henriquesin kanssa Blaauwildebeestefonteinista, hänen
kiireellisestä poistumisestaan Durbanista j.n.e.
Kapteeni Arcoll kuunteli tarkoin ja kun mainitsin Durbanin, hän
naurahti. »Meillä molemmilla on ollut samat harrastukset ja vähältä
on pitänyt, ettemme ole törmänneet yhteen. Luulin jo tuona iltana
Durbanissa, että minulla oli ystäväni Laputa käsissäni, mutta olin
asiastani liian varma, ja niin hän luikerteli aivan sormieni lomitse.
Tiedättekö, mr Crawfurd, te olette ollut oikeilla jäljillä jo paljon
ennen minua. Koska sanoittekaan nähneenne hänet harjoittamassa
noituuttaan? Seitsemän vuotta sitten! Siinä tapauksessa olette te
ensimmäinen ihminen, joka on tiennyt, mitä Hänen Korkea-arvoisuutensa
John Laputa on todella nahkaansa kätkenyt. Jo seitsemän vuotta sitten
te tiesitte, mistä minä vasta viime vuonna pääsin perille.»
»Niin, tässä on kertomukseni», sanoin. »Kapinasta en tiedä sen
enempää, mutta yhden asian voin vielä lisätä. Kaffereilla on joku pyhä
paikka, ja minä olen saanut selville, missä se on.» Kerroin lyhyesti
seikkailuni Rooirandissa.
Kapteeni Arcoll tupakoi äänettömänä jonkun aikaa, sittenkun olin
lopettanut. »Teillähän on ääriviivat kaikkeen aivan valmiina, ei
tarvitse muuta kuin täyttää mitä väliin jää. Ja kaiken tuon olette te
itseksenne saanut selville? Colles oli oikeassa, että Teiltä ei puutu
älyä, mr Crawfurd.»
Tuohan ei nyt ollut vallan suuri kohteliaisuus, mutta koskaan en ole
tuntenut itseäni niin tyytyväiseksi. Huomasin että hän ei ollut niitä,
jotka tuhlaavat ylistystä, ja ymmärsin, että hänen suustaan lähtenyt
tunnustus merkitsi paljon.
»Ja nyt on minun vuoroni kertoa», kapteeni Arcoll sanoi. »Juttuni
on pitkä ja minun täytyy mennä ajassa kauas taapäin. Olen tarvinnut
kokonaisen vuoden selvityksiini, ja ottakaa huomioon, että olen
koko elämäni kuluttanut alkuasukkaiden parissa, heidän tapojensa
ja olojensa tutkimiseen. Osaan puhua kaikkia heidän murteitaan ja
tunnen jokaisen heimon elämänsuhteet. Olen matkustanut ristiinrastiin
koko Etelä-Afrikan, peninkulma peninkulmalta, sekä myöskin Keski- ja
Itä-Afrikan. Olin mukana molemmissa Matabelen sodissa, ja olen nähnyt
yhtä ja toista muutakin kahakkaa, mistä ei koskaan ole tullut mitään
sanomalehtiin. Senvuoksi sanon, että kaikkeen siihen mitä nyt kerron,
voitte uskoa kuin evankeliumiin, sillä se on tietoutta, jota ei ole
hankittu yhdessä päivässä.»
Hän jatkoi polttamistaan ja kysyi sitten äkkiä: »Oletteko koskaan
kuulleet puhuttavan Pappi Johanneksesta?»
»Eräästä joka eli Keski-Aasiassa», kysyin muistutellen hämärästi jotain
kirjaa, jonka olin lukenut poikana.
»Ei, ei», Wardlaw puuttui puheeseen, »hän tarkoittaa sitä, joka oli
Abessinian kuninkaana 15. vuosisadalla. Olen lukenut hänestä. Hän oli
kristitty ja portugalilaiset lähettivät retkikunnan toisensa jälkeen
ottamaan hänestä selvää, mutta koskaan onnistumatta. Albuquerque tahtoi
tehdä liiton hänen kanssaan valloittaakseen takaisin Pyhän Haudan.»
Arcoll nyökkäsi. »Juuri häntä tarkoitan. Häntä ei tunneta paljoa,
ainoastaan portugalilaisten tarujen kautta. Hän lienee ollut kristitty,
mutta luulen, että hän käytännössä oli yhtä pakanallinen kuin konsanaan
hänen naapurinsa, Joka tapauksessa on varmaa, että hän oli ollut suuri
valloittaja. Etiopian keisarikunta laajeni hänen ja hänen seuraajainsa
aikana niin että se ulottui kauas eteläpuolelle Abessinian aina
Suurille Järville saakka.»
»Kuinka kauan heidän valtansa kesti?» kysyin kummeksuen minkälaisen
kertomuksen esipuhetta tämä mahtoi olla.
»Siihen kysymykseen ei vielä yksikään tutkija ole vastannut. Joka
tapauksessa siirtyi valtakeskus vähitellen etelään ja sotaisat heimot
seurasivat perässä. 16. vuosisadan lopulla olivat voimakkaimmat
alkuasukasheimoista asettuneet Zambesin ympärille. Mazimba- ja
Makaranga-heimot olivat siirtyneet sinne Nyassa-järveltä ja
Manicamaassa oli voimakas valtakunta. Siellä oli juuri Monomatapa,
jonka kanssa portugalilaisilla oli paljon tekemistä.»
Wardlaw nyökkäili innokkaasti. Tällä alalla hän oli kotonaan.
»Mitä meidän nyt lähinnä on muistettava, on että kaikki nämä pienemmät
valtakunnat luulivat olevansa Pappi Johanneksen vallan perijöitä.
Kesti kauan, ennenkuin pääsin tämän perille, ja olen istunut monta
päivää Europan parhaimmissa kirjastoissa tutkiessani näitä seikkoja.
Kaikki ne kohdistivat katseensa suureen hallitsijaan pohjoisessa, jota
he kunnioittivat kahdellakymmenellä eri nimellä. Sen olivat kaikki
unohtaneet, että hän oli ollut kristitty, mutta ei sitä että hän oli
ollut suuri valloittaja.
»Sanoakseni asiat lyhyesti, hävisi Monomatapa ajan kanssa ja uusia
heimoja tunkeutui pohjoisesta päin ja suuntasivat matkansa suoraan
Nataliin ja Kapiin. Näin selitetään zulujen ensimmäinen esiintyminen.
Heidän mukanaan kulki tarina Pappi Johanneksesta, mutta näihin aikoihin
oli tästä historiallisesta muistosta kehittynyt uskonto. He palvelivat
mahtia, jota he pitivät kantaisänään ja se nimitys, jota he hänestä
mieluimmin käyttivät, oli zulukielellä Umkulunkulu. Heidän uskontonsa
saattoi saada viisikymmentäkin eri muotoa, mutta ytimenä oli tämä:
Umkulunkulu oli heidän heimonsa alkulähde ja edelleenkin heidän
suojelijansa.
»Mutta heillä oli enemmän kuin pelkkä uskontunnustuksensa. Tavalla
tai toisella oli joku pyhä esine jäänyt jälkeen Pappi Johannekselta
ja säilytetty Mazimba-, Angoni- ja Makaranga-heimojen keskuudessa.
Mikä se on, sitä en tiedä, mutta se on aina ollut sillä heimolla, joka
kulloinkin on ollut mahtavin. Ne suuret sisällissodat, joista kerrotaan
Portugalin historiassa, eivät tarkoittaneet alueellisia valloituksia,
vaan johtaja-asemaa, ja ennenkaikkea tuon taikaesineen omistusta.
Mikäli tiedämme veivät zulut sen mukanaan etelään.
He nimittävät sitä Udhlondleloksi, mikä merkitsee »Suuri Käärme».
Minä kuitenkin luulen, ettei se ollut mikään käärme. Käärme on heidän
tunnuskuvansa ja on vain luonnollista, että he tahtoivat nimittää
kalleinta omaisuuttaan sen mukaan.
»Ja nyt tahdon kertoa teille erään asian, jonka vain harvat tietävät.
Olette kuulleet puhuttavan Chakasta. Voin sanoa, että hän oli
jonkinlainen musta Napoleon, ja hän nosti zulukansan Etelä-Afrikan
mahtavimmaksi, vaikkakin hän tämän päämäärän saavuttamiseksi vei
hengen noin parilta miljoonalta ihmiseltä. Hänellä oli tuo taikakalu,
millainen se sitten lieneekin, ja yleensä oltiin sitä mieltä, että hän
sai kiittää menestyksestään juuri sitä. Mosilikatse koetti varastaa sen
ja hänen täytyi senvuoksi paeta Matabelemaahan. Mutta se hävisi Chakan
mukana. Dingaanilla se ei ollut koskaan, ja Atewayo ei saanut sitä
milloinkaan, vaikka hän etsi jokaisen kappaleen maasta löytääkseen sen.
Se oli hävinnyt ja sen mukana toivo kafferien keisarikunnasta.»
Kapteeni Arcoll nousi ylös sytyttääkseen piippunsa, ja huomasin, kuinka
vakavalta hän näytti. Hän ei kertonut kaikkea tätä vain huvin vuoksi.
»Tässä on nyt kaikki mikä koskee Pappi Johannesta ja taikakalua. Ja
nyt tulen toiseen puoleen tätä kertomustani. Huolimatta kapinoista
siellä ja täällä ja huolimatta tilapäisistä julmuuksista ovat kafferit
pysyneet hiljaa puolen vuosisataa. Mutta se ei ole meidän ansiostamme.
Heillä on ollut paljon valittamisen aihetta, emmekä me ymmärrä heitä
sen paremmin kuin esi-isämme. Mutta he ovat hajonneet ja pirstoutuneet.
Keskellä heidän asuma-alueitaan me olemme rakentaneet laajoja valkoisia
siirtokuntiamme, ja me olemme ottaneet pois heidän aseensa. Mutta yhä
vielä on heitä kuusi kertaa enemmän kuin meitä, ja heillä on hyvä
muisti, niin että voimme täydellä syyllä kysyä, kuinka kauan on rauhaa
kestävä. Usein olen tehnyt itselleni tämän kysymyksen ja aivan viime
aikoihin saakka olen vastannut: Ainaisesti, sillä heillä ei ole mitään
johtajaa, jolla olisi tarpeeksi arvovaltaa, eikä heillä ole mitään
yhteistä asiaa minkä puolesta taistella. Mutta vuosi tai pari sitten
alkoi käsitykseni muuttua.
»Minun toimenani on olla siirtomaiden vakoilupoliisina alkuasukkaiden
keskuudessa. No niin, eräänä päivänä ilmestyi näkyviini omituinen
olento. Hän oli kristitty Laputa-niminen pappi, ja hän kävi kaikkien
heimojen luona Durbanista aina Zambesiin jonkunmoisena vaeltavana
evankelistana. Havaitsin, että hän herätti tavatonta huomiota, mutta
samalla olivat kaikki hyvin pelokkaita puhumaan mitään hänestä. Pian
huomasinkin, että hän puhui muutakin kuin pelkkää evankeliumia.
Hänen tunnuslauseenaan oli »Afrika afrikalaisille», ja hänen tärkein
lähtökohtansa oli, että alkuasukkailla oli muinoin ollut suuri
keisarikunta, ja he saattoivat vielä kerran tulevaisuudessakin perustaa
sellaisen. Hänellä oli tapana kertoa Pappi Johanneksen historia,
kaunistettuna useilla satunnaisilla lisäyksillä. Pappi Johannes sopi
hänelle erinomaisesti, koska hän oli ollut samalla kertaa kristitty ja
suuri päällikkö.
Etelä-Afrikassa kristittyjen kafferien keskuudessa on useina
aikaisempina vuosina esiintynyt samanlaista puhetta. Se on jotain mitä
kutsutaan etiopianismiksi ja opin etevimpinä apostoleina ovat Amerikan
neekerit. Itse puolestani olen pitänyt koko juttua täysin vaarattomana.
Jos alkuasukkaiden kristinoppi jossain määrin poikkeaa Englannin
emäkirkon opista, ja omistaa joitakin mielikuvituksellisia nimityksiä,
niin mitäpä se tekee! Mitä enemmän heillä on vapautta uskonnollisessa
elämässään, sitä vähemmän he ajattelevat politiikkaa. Mutta pian
huomasin, että Laputa ei ollut mikään tavallinen »sivistynyt» Amerikan
neekeri ja senvuoksi aloin pitää häntä silmällä.
Henkilökohtaisesti tapasin hänet ensi kerran eräässä herätyskokouksessa
Lontoossa, jossa hänellä oli tavaton menestys Hän tuli luokseni
ja alkoi puhua sielustani, mutta heitti kesken, kun muutin puheen
zulukielelle. Seuraavan kerran kohtasin hänet Ala-Limpopolla, ja oli
minulla tällöin kunnia koettaa ampua häntä laivasta käsin.»
Kapteeni Arcoll otti piipun suustaan ja nauroi muistellessaan
tapahtumaa.
»Olin näet päässyt erään L.T.K.-liiton jäljille, ja ihmeekseni
huomasin juttuun sekaantuneen myös tuon evankeliumin julistajan.
Mutta Hänen Korkea-arvoisuutensa John oli minua viekkaampi. Hän
hyppäsi krokodiileista välittämättä laidan yli ja onnistui veden
alla uiden pääsemään kaislikkoon. Olin kuitenkin tehnyt arvokkaan
havainnon, sillä se antoi minulle johtolangan. Sitten jälleen
tapasin hänet lähetyssaarnaajani konferenssissa Kap-kaupungissa, ja
senjälkeen Maantieteellisen Seuran Kokouksessa Lontoossa, ja silloin
oli minulla pitkä keskustelu hänen kanssaan. Minun maineeni ei ollut
kulkenut edelläni kotimaahan ja hän luuli minua englantilaiseksi
sanomalehtimieheksi, jolla oli erikoista harrastusta lähetysasiaan.
Ymmärrätte kai, että minulla ei ollut mitään todistuksia hänen
sekaantumisestaan L.T.K:aan, ja sitäpaitsi minulla oli varma vakaumus,
että hänen varsinainen päämääränsä oli korkeammalla. Senvuoksi odotin.
»Tein parhaani saadakseni selvää hänestä, mutta se ei ollut
helppoa. Jotain sain kuitenkin tietää. Hän oli saanut kasvatuksensa
Yhdysvalloissa, ja sitäpaitsi erittäin hyvän kasvatuksen, sillä mies
on todella oppinut ja erittäin lukenut, ja kaiken lisäksi hän on
etevin puhuja mitä koskaan olen kuullut. Zulukansaan hän kuuluu, mutta
mihin sukuun, siitä en ole saanut selvää. Ulkonäöstään päättäen hän on
kuitenkin jonkun hyvän suvun jäsen.
»Huomasin pian, että oli turha vaiva seurata hänen retkiään
sivistyneessä maailmassa. Siellä hän oli tavallinen valistunut kafferi,
lähetysseuran hellitty lempilapsi ja rakastettu puhuja hengellisissä
kokouksissa. Hänen lausuntojaan on painettuina erinäisissä
Sinisissä kirjoissa alkuasukkaita koskevista asioista, ja hänen
kirjeenvaihtajiensa joukossa on useita parlamentin jäseniä. Annoin
tämän puolen hänen toiminnastaan jäädä sikseen, ja päätin vaania häntä
käännytysmatkoillaan täällä alkuasukkaitten keskuudessa.
»Kuusi kuukautta yhtämittaa riipuin hänessä kuin iilimato. Olen sangen
vaikeasti tunnettavissa, jos niin tahdon. Hän ei koskaan aavistanut,
ken se surkea kafferi-ukko oli, joka istui tomuun painuneena uloinna
väkijoukossa hänen puheensa aikana, tai se sekarotuinen, joka ajoi
hänen kärryjään ja kutsui häntä herraksi. Olin mukana useissa
harvinaisissa seikkailuissa, — mutta ne eivät kuulu tähän. Lopputulos
tästä kaikesta oli, että puolen vuoden kuluttua, minä aikana hiukseni
harmaantuivat, sain kuitenkin aavistusta siitä mitä hänellä oli
mielessä. Hän puhui kylläkin kääntymyksestä alemmalle kansalle
kraaleissa, mutta indunoille (päälliköille) hän puhui jotain muuta.»
Kapteeni Arcoll vaikeni hetkeksi ja otti kulauksen lasistaan. »Voitte
kyllä arvata mitä hän puhui, mr Crawfurd. Täysikuun aikana, kun musta
kukko teurastettiin, Hänen Korkea-arvoisuutensa unohti, että hän oli
kristitty. Hän eli silloin neljä vuosisataa ajassa takanapäin ollen
mukana Mazimban sotaretkellä Zambesiin. Hän sanoi heille, että hän
oli Umkulunkulu, Pappi Johanneksen uusi ruumiillistuma. Hän sanoi
heille, että hän oli tullut johtamaan Afrikan kansat valloituksiin
ja voittoihin. Niin, hän sanoi heille jotain vieläkin enemmän: että
hänellä on hallussaan itse Suuri Käärme, Pappi Johanneksen kaulakäädyt.»
Kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan, sillä olimme liiaksi kiintyneet
sovittamaan tätä uutta rengasta tietämisemme ketjuun.
Kapteeni Arcoll jatkoi: »Nyt kun olin saanut tietooni hänen
tarkoitusperänsä, oli aika ryhtyä ottamaan selvää valmistuksista.
Ei kestänytkään kauan, ennenkuin keksin voimakkaasti levinneen
kiihotuksen olevan käynnissä Zambesista Kapiin saakka. Kaikki suuret
heimot olivat korviin saakka kietoutuneet salahankkeisiin ja kaikki
pienemmät lahkokunnat olivat vedetyt mukaan. Olen ollut mukana
neuvottelukokouksissa ja vannonut verivaloja heidän kanssaan, ja minä
olen käyttänyt salaisia tunnussanoja saadakseni lisää tietoja heidän
monissa piilopaikoissaan. Se oli vaarallista leikkiä, ja kuten sanottu
olen pannut paljon alttiiksi, mutta olen selvinnyt onnellisesti, —
juuri tietojeni avulla.
»Aivan alussa sain selville, että heimojen keskuudessa oli olemassa
suuria rikkauksia. Joskus ne olivat timantteja, joita työmiehet
varastivat kaivoksista, ja antoivat päälliköiden kätkettäviksi.
Miltei jok'ainoalla heimolla oli oma kätköpaikkansa, ja ystävällämme
Laputalla oli täysi käyttöoikeus niihin. Suurin vaikeus oli tietysti
jalokivien muuttamisessa rahaksi, ja hän sai senvuoksi luvan ryhtyä
L.T.K:aan suuressa mittakaavassa. Hänen huomattavin asiamiehensä oli
teidän tuttavanne Henriques, mutta Mozambiquessa ja Johannesburgissa
on sen lisäksi useita, jopa Lontoossakin, jotka kaikki ovat minun
luetteloissani. Rahoilla ostettiin kivääreitä ja ampumatarpeita ja
näyttää kuin yhteen aikaan kauppa olisi ollut erittäin kukoistavaa.
Etupäässä kauppa on käynyt maitse Portugalin alueiden rajan yli, mutta
on myös Johannesburgiin tullut lähetyksiä, joiden sisältö ei ole
pitänyt yhtä laskun kanssa. Kysytte tietysti, kuinka hallitus on voinut
sallia tällaisen jatkua. He ovat kaikki tyyni nukkuneet. He eivät
koskaan ole voineet kuvitellakaan mitään vaaraa alkuasukkaiden taholta,
ja sitäpaitsi Portugalin rajan vartioiminen on ollut vaikeaa. Laputa
tuntee heikkoutemme, ja sille hän on laskenut toiveensa.
»Ensimmäinen suunnitelmani oli saada Laputa vangituksi, mutta mikään
hallitus ei pitäisi minun tiedonantojani minään todistuksina. Miehellä
on voimakas tuki yleisessä mielipiteessä kotona Englannissa, ja
Etelä-Afrikan hallitus on jo pari kertaa liian usein toimituttanut
omavaltaisia pidätyksiä. Sitten koetin myös L.T.K:n kautta päästä
häneen käsiksi, mutta sain todisteeni häntä vastaan liian myöhään.
Durbanissa olin jo vähältä saada hänet kiinni, mutta hän pääsi
käsistäni ja toista tilaisuutta hän ei ole enää minulle antanut. Nyt
viimeisten viiden kuukauden aikana ovat hän ja Henriques pysytelleet
hiljaa samalla kun heidän suunnitelmansa ovat kypsyneet. Olen seurannut
heitä Zulumaan ja Gazamaan halki, ja olen nyt selvillä, että miina on
laskettu ja puuttuu vain sytytys. Kuukauden olen ollut hänen jäljillään
yhtämittaa, ja jos hänen miinansa on valmis, niin onpa minunkin.»
Arcollin eloisat, leikilliset kasvot olivat saaneet kovan ja
päättäväisen ilmeen, ja hänen silmänsä hehkuivat teräksensinisinä. Jo
pelkkä hänen näkönsä oli omiaan rauhoittamaan minua huolimatta kaikesta
mitä hän oli kertonut.
»Mutta mitä hän sitten oikeastaan voi toivoa saavansa aikaan?» kysyin.
»Vaikkapa hän nostaisi aseisiin jokikisen kafferin Etelä-Afrikassa,
tulisi hän lopulta lyödyksi. Sanoitte että hän on saanut kasvatusta.
Siinä tapauksessa hänen pitäisi toki ymmärtää, ettei hänellä pitemmän
päälle ole mitään mahdollisuuksia.»
»Sanoin, että hän on saanut kasvatusta, mutta että hän perimmältään
kuitenkin on kafferi. Hän saattaa nähdä eteensä kehityksen ensimmäisen
vaiheen ja vielä toisenkin, mutta ei sen pitemmälle. Sellainen on
alkuasukkaiden käsityskyky. Ellei niin olisi laita, olisi meidän
asemamme paljon huonompi.»
»Te sanoitte, että heidän suunnitelmansa ovat kypsät», sanoin,
»haluaisin tietää, kuinka kypsät?»
Arcoll vilkaisi kelloaan. »Puolen tunnin kuluttua on Laputa Mpefun
luona, viipyen siellä yön. Aamulla varhain hän menee Umvelosiin
tapaamaan Henriquesia, ja huomenna illalla alkaa kokoontuminen.»
»Vain yksi kysymys vielä», sanoin. »Kuinka suuri mies Laputa on?»
»Suurin mitä kafferikansa tähän mennessä on tuottanut. Pyydän vain
sanoa, että minun mielipiteeni mukaan hän on suuri nero. Jos hän olisi
ollut valkonen, olisi hänestä saattanut tulla toinen Napoleon. Hän on
syntynyt johtamaan ihmisiä tahtonsa mukaan, ja hän on urhoollinen kuin
leijona. Ei ole olemassa sellaista konnantyötä, johon hän ei olisi
tarvittaessa valmis, mutta kuitenkin epäilisin kutsua häntä konnaksi.
Niin, ymmärrän kyllä teidän ihmetyksenne, te epäuskoiset skottilaiset,
mutta minä olen niinsanoakseni elänyt hänen kanssaan yhdessä jo
kuukausia, ja tiedän, että hänessä löytyy myös hienoutta ja jaloutta.
Hän on peloittava, mutta oikeudenmukainen vihollinen. Hänellä on
runoilijan ja samalla kuninkaan sydän, ja on Jumalan kirous, että hän
on syntynyt Hamin lapsien joukossa. Toivon voivani ampua hänet jonakin
kauniina päivänä kuin koiran, mutta todistan silti kernaasti hänen
suuruutensa».
»Jos nousu alkaa huomenna», sanoin, »niin olisi hyvä tietää jotain
heidän suunnitelmistaan.»
Kapteeni Arcoll otti esiin kartan ja avasi sen. »Ensimmäinen
kokoontumispaikka on Sikitolan läheisyydessä. Senjälkeen he painuvat
etelään päin ja ottavat mukaansa kaikki joukot, jotka sattuvat tielle,
ja päävoimat kokoontuvat lopuksi Amsterdamin läheisellä ylätasangolla,
joka on lähellä sekä zuluja että swazeja. Mitä sitten tapahtuu, on
minulle tietymätöntä, mutta luonnollisesti kootaan edelleen joukkoja
pitkin vuoristoa Mashonamaasta Basutomaahan saakka.
»Mutta katsokaapa nyt tähän. Tullakseen Amsterdamiin, täytyy heidän
mennä rautatien yli Delagoa Bayssa. No niin, he _eivät_ pääse yli.
Jos he niin pitkälle kerkiävät, hajoitetaan heidät täällä. Kuten
sanoin, minullakin on miina valmiina. Meillä on poliisivoimaa
sirotettuna pitkin koko vuoriston rinnettä. Kaikki tiet alkuasukkaiden
asuma-alueilta ovat vartioidut, ja kaikki farmarit pitkin rajaa
ovat saaneet kutsun aseisiin. Meillä on patrulleja Delagoya Bayssa
ja Natalin linjoilla, ja kenttälennätin on järjestetty, niin että
me saamme voimien vahvistusta koska tahansa. Kaikki valmistukset
on suoritettu täydellisessä hiljaisuudessa ja itse me harhailemme
kuitenkin kuin pimeydessä. Sanomalehtiä lukeva yleisö ei tiedä mitään
kapinan uhasta, mutta kahden päivän kuluttua on täysi pakokauhu
jokainoassa valkoisessa perheessä Etelä-Afrikassa. Älkää antako johtaa
itseänne harhaan, mr Crawfurd, tämä on paha juttu. Me kyllä muserramme
Laputan ja hänen armeijansa, mutta siitä tulee ankara kamppailu
ja paljon viatonta verta vuotaa hukkaan. Ja sitäpaitsi se tulee
keskeyttämään tämän maanosan kehityksen puoleksi vuosisadaksi. Jospa
olisinkin voinut ampua kuulan hänen kalloonsa kylmäverisesti. Mutta
minä en voinut — se olisi liiaksi muistuttanut murhaa; ja nyt en ehkä
enää koskaan saa tilaisuutta siihen.»
»Yhtä asiaa en vieläkään ymmärrä», sanoin. »Miksi tulee Laputa kaikkein
ensimmäiseksi tänne ylös? Miksikä hän ei aiota Zulumaassa?»
»Herra ties miksikä ei jokin syy hänellä täytyy olla, sillä hän ei tee
mitään aiheettomasti. Ehkä huomenna saamme sen tietää.»
Mutta sillä aikaa kuin kapteeni Arcoll vielä puhui, näin minä kuin
salaman valossa todellisen syyn: Täytyyhän Laputalla olla Suuri
Käärme, Pappi Johanneksen kaulaketju, ennenkuin hän saattaa esiintyä
täydellä arvovallalla. Varmaankaan hänellä ei ole vielä sitä, sillä
muuten Arcoll kyllä olisi tiennyt sen. Hänen täytyy alkaa täällä,
koska taikakalu on jossain täällä. Olin vakuutettu siitä, että arvasin
oikein, mutta en lausunut ajatuksiani julki.
»Niin, huomenna kohtaavat Laputa ja Henriques toisensa Umvelosissa,
otaksuttavasti teidän uudessa kauppapuodissanne, mr Crawfurd. Ja sitten
alkaa tanssi.»
Olin äkkiä tehnyt päätökseni. »Luulen», sanoin, »että olen läsnä
neuvottelussa toiminimen edustajana.»
Kapteeni Arcoll katseli nauraen minua. »Olin itse ajatellut olla läsnä
kohtauksessa», hän sanoi.
»Silloin menisitte suoraan kohti kuolemaa, olittepa vaikka kuinka hyvin
naamioitu. Kauppaliikkeessämme ette voi tavata heitä yhtä luontevasti
kuin minä. Minulla on siellä tavanmukaiset toimeni, eikä heillä ole
mitään syytä epäillä minua. Jos haluamme saada jotain tietää, niin
juuri minä olen ne tiedot hankkiva.»
Hän katsoi minua pitkään ja vakavasti. »Luulenpa todella, että tuo
ei ole hullumpi aate. Minusta itsestäni olisi tällä hetkellä enemmän
hyötyä vuoristossa, ja kuten sanottu, onnistuisin tuskin saamaan
paljoakaan ongituksi. Te olette uljas poika, mr Crawfurd. Otaksun
teidän käsittävän, mille vaaralle panette itsenne alttiiksi?»
»Sen kyllä käsitän, mutta kun on tullut kerta ryhdyttyä tähän pyykkiin,
niin saa kestää sen loppuun. Meillähän on sitäpaitsi Laputan kanssa
vähän vanhoja kalavelkoja suorittavana.»
»Siinä tapauksessa on asia selvä, kapteeni Arcoll sanoi. »Vetäkää
tuolinne tänne lähemmä, jotta voin selittää, kuinka väkeni on
sijoittautunut. Sekin minun täytyy sanoa teille, että minulla on
palveluksessani miltei joka heimossa varmoja miehiä, joten voin saada
helposti luotettavia tietoja. Heidän telepaatiselle kyvylleen emme voi
panna vastaan muuta kuin kenttälennättimemme, mutta ei se ole hullumpi
sekään, ja ehkäpä hitusen verran luotettavampi.»
Aina keskiyöhön saakka istuimme kumartuneina karttojemme yli, ja
kapteeni painoi muistiini eräitä määrättyjä tietoja. Sitten kävimme
levolle ja nukuimme hyvin, yksinpä Wardlawkin. On vallan omituista,
kuinka kaikki levottomuus kaikkosi pienestä yhdyskunnastamme heti kun
olimme selvillä, mitä meillä oli pelättävänä ja kun olimme saaneet
taistelukelpoisen miehen rinnallemme.